lauantai 4. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Kaalilaatikkohaaste


Rakastan kaalilaatikkoa ja kaalia ylipäätään. Kaali on raaka-aineena edullinen, riittoisa, terveellinen ja monipuolinen. Perinteisen kaalilaatikon sijaan olen kokeillut muutamia kasviskaalilaatikoita, mutta yhtäkään niistä ei ole kelpuutettu toiselle kierrokselle. Kyllä ne syötyä on tullut, mutta ei vakikäyttöön. Kyseiset kaalilaatikot ovat olleet mausteisempia, esim. gruusialainen kaalivuoka ja mausteinen omena-kaalilaatikko. Niissä makunystyröitäni mitä ilmeisimmin vaivaa etikan käyttö. Jauhelihan korvaaminen soijarouheella perinteisessä kaalilaatikossa on pyörinyt mielessä ja nyt sitä testasin.


Armottoman googlettamisen tuloksena löysin kehutun reseptin Jannan blogista Ruokahommia. Muokkasin kaikella kunnioituksella reseptiä omaan tuttuun reseptiini ja tulos on alla. Ilolla voin myös kertoa, että kasviskaalilaatikko-ongelmani on ratkaistu! Tämä oli juuri sen makuista kun kaalilaatikon pitääkin, kelpasi ilman kulmakarvankohotustakaan lihansyöjänuorukaiselle, ei tainnut itse asiassa tajutakaan ettei ruoassa ollut lihaa. Onnistumisen avain taisi olla soijan hyvä maustaminen ja piiitkä haudutusaikahan on aina hyvän kaalilaatikon salaisuus.



Nuorisoo asettaa aina kyytipojat kunniaan.


Kaalilaatikko soijarouheella

n. 1kg  valkokaalia 
3-4     porkkanaa

1       iso sipuli
2 dl    tummaa soijarouhetta
        öljyä ja/tai voita
n. ½tl  valkopippuria
1       kasvisliemikuutio
3-4 dl  vettä
1 tl    meiramia

2 dl    ohrasuurimoita
1 tl    suolaa
2 dl    kermaa (ruoka-, kaura- tai maustettua)
2 tl    siirappia

1. Pilko kaali suikaleiksi, porkkana kuutioiksi, silppua sipuli.
2. Laita kaalit ja porkkanat isoon kattilaan, lisää noin desin verran vettä, hauduttele vähintään 15min soijarouheen valmistamisen ajan.

3. Kuullota sipulisilppua reilussa öljy-voiseoksessa pehmeäksi, lisää valkopippuri ja hauduttele hetki. Lisää soijarouhe, paista hetki. Lisää liemikuutio ja vettä muutamassa erässä. Hauduta, kunnes kaikki neste on imeytynyt. Mausta meiramilla.

4. Voitele suuri uunivuoka. Sekoita kaikkia aineet keskenään (kaaliporkkanaseos, soijarouhe ja loput aineet). Kaada uunivuokaan ja paista uunin alatasolla 150 asteessa 2-3 tuntia. Kääntele muutaman kerran paiston aikana vuoan aineksi varovasti, jotta päällä olevat ainekset eivät aivan kuivu.

Kaalilaatikko on erinomainen työeväs pakkasesta! 

Huom! Lisäsin tunnisteen skeptikon pupunruoka, jonka alta löytyy matalan kynnyksen kasvisruokia.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti