Saattohoitosoppa

Ystäväni on tunnettu letkautuksistaan ja nasevista ilmaisuistaan. Tiedättehän sosekeiton, johon hukutetaan kyseenalaisessa iässä ja olemuksessa olevat kasvikset, juuston jämät ym. Tämä nokkela ystävä loi ruoalle kauniin ja kuvaavan termin saattohoitosoppa, joka hipoo nerokkudessaan mielestäni ja nyhtöpossu kulttia. Ihan luvan kanssa käytän nimeä nyt tälle päästä vedetylle tomaattikeitolle, joka oli muuten monella tapaa aivan huikee idis! Jälkikasvun mielestä parasta tomaattikeittoo, mitä oon tehny. 

Piti tehdä perustomaattikeitto, sakeuttaa linsseillä. Linssit oli loppu. Meitsi kelaa, miten saan paksuutta keittoon ilman linssejä tai leipää. Kauppaan ei kerkiä lähtee. Meitsi alko creaan; mullahan on parsakaalin kanta kaapissa. Mä menin aivan luoviin tiloihin; jos siihen lisää vielä tärkkelystä perunasta ja bataatin kannasta ja kokeillaan vaihteen vuoksi mausteeks savupaprikaa.
Siis aivan huikee idis!!:

Punanen ja savunen saattohoitosoppa
1      sipuli
2      valkosipulin kynttä
1      pieni peruna
1      pala bataattia (noin ison perunan kokonen pala)
1      parsakaalin kanta
       = eli kolmen perunan verran jotain juuresta / kasvista
tilkka öljyä

1 tlk  tomaattimurskaa
n. 1   murskapurkillinen vettä
1      yrtti-kasvisliemikuutio (luomu)
½ tl   savupaprikamaustetta
½ tl   suolaa
1 rkl  (intiaani)sokeria

1 dl   (kaura)kermaa
1 rkl  kuivattua basilikaa

1. Silppua sipulit, kuori ja pilko saattohoidettavat kasvikset / juurekset. (Selvennykseksi juuresten määrään: yhtä tomaattimurskapurkkia varten sopiva juuresten / kasvisten määrä on noin kolmen perunan määrä.)

2. Kuullota sipuleita öljyssä, lisää kasvikset / juurekset ja kuullottele vielä hetki. Lisää savupaprika, tomaattimurska, vesi, liemikuutio, suola ja sokeri. Anna kiehua ainakin puoli tuntia, että juurekset pehmiää kunnolla ja keittoon kehittyy makusinfonia.

3. Soseuta keitto, lisää tarvittaessa vettä ja mausteita. Lisää kerma ja basilika. Kuumenna ja herkkutele.



Perinteiset lisukkeet, raejuusto ja juustoruisleipä.



Ny kör vi!

Fillaroinnin plussia

• ovelta ovelle ilman ruuhkia ja itsestä aiheutumattomia hidasteita, ei parkkipaikkaongelmia. Mitä nyt talvella kaistaviivojen ollessa lumen alla ihmiset ja koirat sitä myöten unohtaa pyöräkaistan olemassa olon, kesällä fillaristien määrä pompahtaa ja aamuruuhkaa esiintyy myös kevyen liikenteen väylillä. 
• elimistö kiittää monellakin tapaa: päällimmäisenä mieleen tulee reisi, pakara ja korsetti, ilmanvaihtokanavat, aineenvaihdunta ja pääkoppa. 
• saattaa kasvaa sädekehä kanssaihmisten kehuista, joka haihtuu onneksi päivistä jolloin käyttää autoa.
• olet trendikäs, ilmastotietoinen ja muuta hyveellistä, paitsi koet huonoa omaa tuntoa kuitenkin auton omistamisesta sekä sen käyttämisestä.
• ilmasta, sen jälkeen kun kunnon välineet on kasassa ja ne on huollettu.
• vuodenajat tuntuu ja antaa voimaa. Kauniina kesäaamuna mieli on keveä vaikka kohteena olisikin työpaikka, myötätuulella matka taittuu kevyesti, pahimillaan syyssade tuntuu kasvoilla nuppineulojen pistoilta, nollakelillä sohjossa polkiessa hiki virtaa ja käsivarret kihelmöi tärinästä. Ei kai kesä tunnu kesältä, jos välillä ei ole talvea.



Kuvaaja kumoon.

Pyöräilyn besservisser minussa kokoaa myös top kolmosen asioista, joilla voi pilata fillarinautinnon:

1. Tussut kumit, vanteet kierossa, vaihteet sökönä, väärät vaatteet sekä muut välineongelmat. Tähän liittyen fillarin epäkunnioittava kohtelu eli rotvalleihin ja kuoppiin täysillä ajaminen, vaihteiden kurittaminen ja huoltojen laiminlyönti.
2. Reppu selässä polkeminen -> turha hiki. Hanki kori.
3. Satulan päällä vaappuminen -> taas turha hiki. Korsetti tiukaksi ja jalat töihin.  

Iloisia kilometrejä itse kullekin säädylle!

Myssyä

Haluan tietää mitä suuhuni laitan. Olen alkanut syömään (lue napsimaan suoraan purkista herkkunälkään) mysliä, kun tajusin alkaa valmistamaan sen itse. En syö sitä siksi, että haluan mysliä vaan siksi, että saan pötsiini ainesosia, joita omatekoinen myslini sisältää. Myslin variointimahdollisuuksia on lukemattomia.



Kerrankin kiposta.

Olen testaillut muutamiakin myslireseptejä, tuunaillut niistä omaa versiota. Kaikki lähti Kotivinkin siemenmyslistä, seuraavana tuli Kempparin herkkumysli. Ensimmäinen on siemenpainotteinen ja aikamoinen herkku muistuttaen hieman muromyslien makeutta. Jälkimmäinen painottuu kauraan ja makuuni hieman öljyinen. Etsin kultaisen keskitien noiden välistä ja lisään makua (joulu)mausteista. Omaan mysliini ei pääsääntöisesti kuulu namit eli rusinat, pähkinät, kuivatut marjat tms, mutta vain mielikuvitus ja mieliteot ovat rajana.  

Oman myslin valmistaminen on muuten myös tosi edullista, kun pitää aineet simppeleinä ja hankkii isommat satsit kerralla, joista riittää monta erää. Myslin tekeminen on myös nopeeta; uunia ei kannata pelkästään sen takia lämmittää vaan pistää vaikka uuniruoan jälkeen paistumaan.

Mysli

4-5 dl   kaurahiutaleita

4-5 dl   siemeniä ja/tai pähkinöitä

             aurongonkukka-, sesam, pellavan-, kurpitsansiemeniä 

3 rkl    rypsiöljyä

3 rkl    juoksevaa hinajaa

2 rkl    haaleaa vettä

(2-3 rkl kanelia)

(1 rkl   kaardemummaa)

  



Auringonkukan-, pellavan-, kurpitsan- ja
sesamin seimeniä, kaurahiutaleita ja mantelilastuja.



1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Mittaa kuivat aineet kulhoon, sekota. Lisää halutessasi kaneli ja kaardemumma.

3. Sekoita nestemmäiset keskenään ja sekoita huolellisesti, mutta hiutaleita kuitenkaan muussaamatta kuivien sekaan.

4. Levitä tasaisesti leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla max. 15 min. Käännä mysliä 1-2 kertaa paiston aikana ja vahdi loppuaika herkeämättä vieressä. Malli kuvassa.

5. Jäähdytä. Lisää halutessasi rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai marjoja. Purkita.

Vahdi ja kääntele.

Valoa ja iloa

On ilo huomata, että syksy on ohi. On enemmän hyviä päiviä. Kylmyys on tyhmää, mutta valon lisääntyminen ja talveen kuuluvat ilmiöt kuuluvat kuvioon. Arkeen on mahtunut muutamia kivoja asioita, jotka haluan jakaa. Ihan vaan huvikseni ja jotta muistaisin.

Olen etsinyt jonkun aikaa pienempää kakkuvuokaa salliakseni leipomisen hieman useammin ja ylläoleva pikkuvuoka morjesti iloisesti kirpparilla.

Täydensin kasvisosastoa torilta, viidellä eurolla terveyttä.

Lähdin voitonvarmana peliin, hävisin.

Pakkasukon rauhoittuessa vilukissa pääsi taas suosikkiharrastuksen pariin.

Pataa pakkasella ja pakkaseen

Erilaiset padat ovat oivaa peruspöperöä varsinkin talvella. Toinen tärkeä syy valmistaa patoja on niiden pakastaminen työlounaaksi, kuten aikaisemmin todettu. Rasia pakkasesta mukaan, lämmitys töissä ja kylkeen salaattia, vihannesta ja/tai ruisleipää. Tässä muutama suosikeiksi muodostuneen pataruoan resepti, jotka ovat herkullisia ja aiheuttavat toisinaan myös reseptiuteluja yhteiskeittiössä. Peruna-, riisi- tai pastapohjaiset uuniruoat eivät ole pakastamiseen parhaita, mutta nämä kasvispadat ovat maistuneet loistavasti pakkasenkin kautta.

Eeva Kolun kookoksinen bataatti-linssipata on kerta kaikkiaan ihana (kasvis)ruoka! Edulliset raaka-aineet, täyttävä ja mahtavan maukas. Tämä ruoka uppoaa hyvin miesväellekin. Teen ruoan reseptiä noudattaen, poikkeuksena kookosmaidon määrän puolittaminen (ohjeessa 1 iso tölkki, itselle riittää 2dl pahvitonkka). Olen tarjonnut tätä myös kanan tai kanapullien kanssa.  



Vihertävä arkimättö.



Punastunut serkkunsa.



Toinen bataattiruoka, nimittäin Chocochilin bataattichili on peruslähtökohdilta samankaltainen, vähintään yhtä ihana mutta sopivasti erilainen! Tomaattipohja, kidneypavut ja chilin tujaus (itse puolitan reseptin chilimäärän) päihittävät mennentullen lihasta valmistetun serkkunsa.

Huom: Näissä bataattiruoissa käytetyt linssit, pavut ja kookosmaito eivät kokemukseni mukaan ole moksiskaan pakastamisesta.

Ja sitten sydän pakahtuu onnesta: rakkauteni nimeltään kaalilaatikko. Se perinteinen lihaversio, pienellä terveystwistillä. Tärkeintä onnistumisessa on kiduttavan pitkä ja harras paisto / haudutusaika, 150 astetta ja mielellään 3 tuntia.

Nami kaalilaatikko
n. 1 kg valkokaalia
400 g   jauhelihaa (nauta tai nautasika)
1       sipuli
2 dl    ohrasuurimoita, riisi-ohraseosta tai puuroriisiä
1 prk   (kaura)kermaa naturelle tai sipulimaustettu
1 tl    meiramia
1 tl    suolaa
        mustapippuria
(2 rkl  siirappia)

1. Silppua sipuli, suikaloi kaali. Hauduta kaalia vesitilkan kanssa kattilassa n. 15min.
2. Ruskista jauheliha ja sipuli pannulla.
3. Sekoita kaikki aineet keskenään, tarkista maku ja kaada voideltuun uunivuokaan.
4. Paista 150 asteessa 2-3 tuntia. Kääntele välillä pinnan kuivuvia aineita pohjalle ja viimeisen tunnin voi haudutella folion tai kannen alla.
5. Puolukkahillo tähän kai kuuluu, mutta meikäläiseen uppoaa ilmankin.



Olen kokeillut muitakin kaalilaatikkoreseptejä kuten tämä mausteinen vegekaalilaatikko ja gruusialaista kaalivuokaa jollain nettilöydöllä. Sikke Sumari on ristinyt oman kaalilaatikkoreseptinsä kaalinamiksi, joka muhii yös takaraivossa. Hakusessa on siis vielä muita kaalipohjaisia pataruokia pakastettavaksi, suunnitelmissa myös muutaman kasviscurry-reseptin pakastuskokeilu.

Rätei ja lumpui

Olen sellainen outo nainen, jota ei oikeastaan kiinnosta vaatteet, ulkonäkö ylipäätään (liiankin) vähän. Käytännössä se on tarkoittanut esiintymistä aina samoissa, vanhoissa, häthätää ostetuissa tai tyttäreltä pöllityissä vaatteissa. Olen toki näinkin selvinnyt, mutta nyt se on loppu. Tyylit ja pukeutuminen ei ole alkanut kiinnostamaan minua aikaista enempää, enkä aio aloittaa erityistä tälläytymistäkään. Haluan käyttää nykyistä vähemmän energiaa pukeutumiseen, samalla kuitenkin toivoisin näyttäväni hieman huolitellummalta.

Käytännön tasolla projekti sai lihaa luiden ympärille bongattuani muutamista blogeista p333-projektin. Kyseessä on pukeutumista koskeva ohjenuora, jossa valitaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan 33 vaatekappaletta, joilla kuvittelee pärjäävänsä arjessa. Säilössä oleva vaatevarasto pyritään pitämään minimalistisena ja mahdolliset uudet hankinnat järkeistämään sekä sovittamaan jo olemassa oleviin.



Hei hei! Hyvää loppuelämää.



Aloitin projektin innokkaasti raijaamalla vaatekaapin pinot ruokapöydälle. Projektin alkajaisiksi suositeltiin tekemään inventaario neliportaisesti:

1. Vaate sopii minulle hyvin, pidän siitä, käytän säännöllisesti. Säilytä.

2. Haluan pitää tämän, mutta en tiedä miksi. Pakkaa säilöön.

3. Ei sovi kokonsa tai tyylin puolesta. Lahjoita tai myy.

4. Rikki, huonossa kunnossa. Hävitä.

Vauhtiin päästyäni homma sujui nopeasti, ilman kyyneleitä tai pähkäilyjä, ylläoleva luokittelu toimi hyvin! Sitten alkoi naurattamaan, koska hommassa kävi juuri niin kuin ennakoin. Enhän minä saanut tuohon ykköskasaan lähellekään sitä 33 vaatetta!

Selvennykseksi: alusvaatteita, koti- ja urheiluvaatteita ei lasketa 33 vaatteeseen, mutta takit, asusteet ja kengät kyllä, jotka jätin toistaiseksi vielä karsinnan ulkopuolelle.

Projektin jatkaminen saa odottaa kirppismyynnin ajan, jatkoa siis luvassa!

     

Valitse puolesi

Saan silloin tällöin asiakaspalautetta, että meillä ei syödä sellaista tavallista ruokaa kuin muilla. Miksi ei voi olla jotain epäterveellistä. No, tehdään sitten. Choose your side!

Tasapainoilu terveys- ja kauneusinformaation täyttämässä nyky-Suomessa on kasvattajana oikeasti vaikeaa. Miten annetaan terve esimerkki siitä, että hallitaan painoa ilman että laihdutetaan? Tosi asiahan meinaan on, että itse en ainakaan pysty painoa ja vaatekokoa hallitsemaan ilman tietoista työtä. Kyllähän se tiettyjä rajoituksia tarkoittaa, joita ei yhdessä eläessä voi peitellä.
Lapsille ja nuorille terveellisten valintojen tekeminen tarkoittaa samaa kuin laihduttaminen. Ja se kaikki muu ruoka lihottaa. Eli on ruokaa joka lihottaa ja ruokaa joka laihduttaa, väliin jää lähinnä vain lihapullat.  

Keskustelemme ruoasta jonkin verran ja murkut on oikeasti aidosti kiinnostuneitakin ravinnosta, jonka tietysti käytän varovasti hyödykseni. Keskusteluja käydään mm. leivän syömisestä ja eri viljoista, sokerin käyttämisestä, joka tuutista tursuavista hiilareista ja proteiineista. Vaarana vaan on, että ruoan vaaroihin kiinnittää liikaa huomiota liian varhain ja kokee näin aikuisten tavoin jatkuvaa syyllisyyttä syömisestään. Sellaisen aiheuttamista haluaa välttää viimeiseen asti. Ettei joka suupala ja ulkomuodon mutka vääristä itsetuntoa. Sitten sitä lukee taas lööpeistä, kuinka huonossa jamassa on lasten terveyskehitys. Plääh. 

En saa tähän asiaan varmastikaan mitään suoria vastauksia, täytyy jatkaa vaan valitulla linjalla ja pitää silmät, korvat ja aistit auki. Aihe on melko arka, mutta olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia.

Loppukevennykseksi löytämäni uunikasvisten loputtoman varioinnin ohje, tästä. Itselleni uutta ohjeessa oli loistava valmiiden kasvisten päälle hujautettava kastike, perfect!

Kastike uunikasviksille

1-2 rkl   öljyä
1         valkkarin kynsi
loraus    sitruunamehua
alle ½ tl juustokuminaa
          suolaa, pippuria ja (ruoko)sokeria

Elä niin kuin opetat

Enpä siivoile kaappeja jouluksi, mutta alkuvuoden yllättävässä touhupuuskassa iski tarve kurkata jauhokaapin perille asti. Tuoli kaapin eteen, paperi ja kynä esille ja eikun haeskelemaan päiväyksiä pakkauksista. Kaapin sisältö on raakattu vuosi sitten, mutta jo oli tikittäviä aikapommeja. Kirjasin lapulle ylös kevään aikana vanhenevat tuotteet, kyseiset pakkaukset alahyllylle ja lappu jääkaapin oveen. Siinäpä on alkutalvelle syötävää.




Kuvassa kaksi perunajauhopakettia,
kaapista löytyi vielä kolmas...



Ensimmäisenä pääsi käsittelyyn ohrajauhot, miksi mulla on sellaisia? Jotain on kai leivottu, mutta ei tarkkaa käsitystä, rieskoja kenties? Pussi pullisteli melkein täynnä ja haluaisin siitä nopeasti eroon.

Keitin jauhoista ohrapuuron, jota tarjoiltiin kolmella tavalla:

- illalla syötiin voisilmän, sokerihunnun ja maidon kanssa

- seuraavana päivänä nostin osakkeitani jalostamalla ohrapuuron jälkkäripannariksi ja
- kolmannen päivän aamuna loput tuunattiin marjapuuroksi mustaherukkasoseella.
Pussin pohjat pääsevät ehkä vielä rieskojen tai leipästen osaksi.



Ohrapuuropannarista tuli sellaista märkää ja taikinamaista,
mutta kummasti se sokerin ja rasvatilkan liitto pinnalla
tekee kaikesta namia.


Samaa raivauksen rataa on tarkoitus jatkaa noiden jauhokaapin antimien parissa, siirtyä jääkaapin säilykepurkkien kautta sujuvasti vaatepuolen kummasteluun. Jälkimmäisintä odotan eniten! Ihme ihmiseltä, joka panostaa ulkonäköönsä (liian) vähän. Tuleeko tähän muutos?? Anskattoonny.

Muusin korvike

Yksinkertaisuuden ylistys, pikamarinoidut porkkanat silakkapihvien kanssa. Muistin lisäkkeen olemassaolon kurkattuani juureshyllylle lauantaina ja sunnuntai-aamuna luin netistä iltapäivälehden sivuilta saman idean hehkutuksen, kuka oli ensin?!?

No, joka tapauksessa asia on täyttä totta: timjamilla pikamarinoidut porkkanat antavat oivan vaihtoehdon perunalisäkkeelle mille tahansa kalalle tai lihalle. Ja täytyy muuten kehua, että ilmassa oli makujen sinfonian tuntua!!

 


Simple as that.

Silakkapihvien nahkat sai lesekuorrutuksen, maustettiin tillillä, pippurilla ja suolalla sekä paistettiin tilkassa voita.

Timjamiporkkanat

porkkanoita
öljyä maltilla
suolaa
mustapippuria
timjamia

Kuorin, paloittelin ja keitin porkkanat suolavedessä jättäen rapsakoiksi. Vesi veks, kuumille porkkanoille maltillisesti öljyä (kahdelle isolle laitoin alle 1tl ja riitti hyvin), mututuntumalla mausteita. Annoin makujen imeytyä silakoien paiston ajan, maistuvat toki jääkaapissakin muhineina kylmänä lisäkkeenä.

Juhlamielellä arkeen

Arkeen on palattu, mutta vielä on onneksi juhlien ja loman taikaa jäljellä. Käytännössä se tarkoittaa muutamia paikalleen jämähtäneitä joulukoristeita, vieraita varten pidennettyä ruokapöytää, juhla-astioita tiskikaapissa ja uusia lahjana saatuja arjen esineitä käyttötarkoituksessaan. Ilon ja onnistumisen hetket juhlaruoissa on vielä tuoreena mielessä, mutta keho kaipaa kevennystä.



Ennen juhlan.



Jälkeen juhlan.



Vaikka joulu ja synttärit oli ja meni, palaan vielä lahja-aiheeseen. Paras lahja on kyllä sellainen

a) mitä on toivonut, eli haluaisi tai jopa tarvistisi, mutta ei raaski hankkia tai muut tarpeet menevät edelle

b) arkinen, 'kuluva' käyttöesine
c) oman lempimerkin tai valmistajan tuote.

Tällaisia lahjoja itse sain ja sellaisia pyrin antamaankin. Jätetään tämä ajatus tänne helpottamaan seuraavaa joulua.

  

Loman onnistumisesta kertoo se, että unohtaa viikonpäivät, jälkikäteen lomaviikot tuntuvat pitkiltä ja sisältäneen monenlaista mukavaa. Arjen onnistumisesta kertoo päinvastoin se, että on orientoitunut viikonpäiviin, viikko on tuntunut kuluvan melko nopsaan, arkirutiinit hoituvat kohtuullisen kevyesti ja päivät ovat sisältäneet mukavia hetkiä. 

Kestin arkea viikon ilman perhekalenteria ja hankin sen tänään 10.1 tapojeni mukaan halvennuksella, nyt palkitaan joulun alla vaivanneiden ostamisen paineiden sietäminen! Salaisessa kalenteritaivaassani oli -30% ja valinnanvaraa ongelmaksi asti. Perinteeksi muodostuneen, visuaalisesti mukavan kalenterin sijaan päädyin lapsellisia lausahduksia sisältävään 6 sarakkeen kalenteriin. Ei meillä kolmella niin paljon menoja ole, vaan jäsentelen arjen kokonaisuuden tälle yhdelle silmäykselle.

Uutta kalenteria selaillessa ja kaunista käsialaa yrittäessäni fiilis oli sama, kuin uusien koulukirjojen äärellä. Kevät alkoi muodostumaan omaan mieleen, lievähkö uuden vuoden ahdistus väheni. Nyt voisin vastata siihen teinin esittämään kysymykseenkin "mitä sä vielä niin kun elät?" ja näyttää, että kato nyt, kaikkee pientä kivaa!

Ruokaviikko

Kulunut viikko oli lomaa, josta nautin täysin siemauksin. Viikon alussa olo oli herkuttelusta turpea vaikkakin onnellinen. Kotona ollessa yksi lämmin ruoka päivässä riittää, jonka suunnittelun pohjana oli kaappien tyhjennys. Kaupasta hankin vain hyvän jauhelihan kahdelle ruoalle ja kylmäsavulohen punasen lapun houkuttelemana. Viikko sisälsi myös lounailla herkuttelua, mutta lautaselle päätyi lähinnä salaattia mukavine höystöineen. Viikon jälkeen olo on hieman keventynyt ja voipas taas loppiasena viettää juhlakauden päättäjäisiksi kuopuksen synttärit kakkuineen kaikkineen.


Maanantai
Lindströmin kastike ja täysjyväpasta

Tiistai
Jauheliha-sienitäytteiset paprikat.
Uudenvuoden yön herkutteluna joulun juustojen, lehtitaikinan, puolukkäjäädykkeen ja kirsikkaviinin jämät.

Keskiviikko
Hernari.

Torstai
Fontanassa lounaalla

Perjantai
Kylmäsavulohikeitto, kiitos taas googlelle!

Lauantaina
Porkkana-kookoskeitto kotona olijalle.
Salaattibuffet koristurnauskuskille ja pelaajalle koululounas.



Saatte arvata, menikö nämä hevariporkkanat
keittoon vai voittiko järki..





Välipala kisakatsomossa.



Sunnuntaina

Tyhjän kaapin päivänä päästä vedetty parsakaalipasta.

Ruokarajoitteista

Ruokarajoitteista ja nirsoilusta on jokaisella varmasti monen monituista tarinaa, sekä omakohtaisia, perhepiirissä koettuja että kuultuja. Omat rajoitteensa ruokien suhteen ymmärtää ja hyväksyy 100%:sti, mutta suhtautuminen toisen ruokalajien kammoamiseen on herkästi vähättelevämpää. Joskus opitut ruokakammot ovat sortiltaan kyllä kovinkin pysyviä - itselläni on kulunut joidenkin kumoamiseen vuosikymmeniäkin.

    

Harkitsin aiheesta tänne lätisemistä hetken, mutta koska tämä on arkiblogi ja ruokarajoitteiden kanssa eläminen on itse asiassa näkymätöntäkin arjen rutiinia, otin oikeuden aiheeseen. Olisi tietenkin itselle hauskaa avautua kaikista omista ja läheisten rajoituksista, mutta a) tenniskyynärpäävaivani ei tykkää ideasta ja b) ei ketään oikeasti kiinnosta yksityiskohtainen tarina mm. päiväkodin matolle oksennetusta rosollista puolen tunnin pakkosyönnin jälkeen, pulpettiin ja housuntaskuun piilotetusta punakaalisalaatista, nakit- ja muusi ruokavaliosta tai esikoulun syysretkeen liitetystä "pakko maistaa kaikkia kaaleja" -leikistä. Kiinnostavaa on sen sijaan se, että rajoitteistaan voi vapautua - osittain tai kokonaan - ennemmin tai myöhemmin. Tai sitten ei koskaan, mutta ei väkisin.



Kaaligratiini: lapsuuden kauhistus,

nykyään ykkösherkku.



Töissä herkuttelen joskus Tapolan mustalla,
se tuntuu olevan joillekin työkavereille isokin ongelma..

 

Asiaa voinee lähestyä arjessa yleisellä asenteella, että kaikesta ei voi tykätä mutta jokaisen mieltymysten jokapäiväinen huomioonottaminen tekee hulluksi. Tänään on tätä ruokaa, huomenna jotain muuta. Siedän kotitilanteissa jonkin verran ronklaamistakin, jos se on loogista ja ns. hiljaista protestia. Kyllä meillä joskus siirtyilee lantut tai kalanpalat lautaselta toiselle, pavut syljetään lautaselle ja spagetti menee jollain ruokailijalla pelkkä ketsuppi kyytipoikanaan.

Mahtavaa on kyllä sitten ne hetket, kun nihkeästä ennakkoasenteesta huolimatta suupalan jälkeen kuuluu toteamus, että täähän on hyvää. Tai vuosikausien kissa-hiirileikin jälkeen päättää, että nyt mä maistan ja hei, täähän on ihan jees. Näin tapahtuu ehkä siksi, että suuri osa ruokarajoitteista ei perustu tietoon vaan mutuun, asenteet siirtynevät pitkälti tiedostamatta lapsuuden kodista tai ovat merkki tyhmyydestä :) Olin pitkään käsityksessä, että en pysty syömään rosollia tai oliiveja, hyvän hernekeiton tekeminen itse on salatiedettä, kaalikääryleitä valmistaa vain Saarioinen, tuore inkivääri ja chili on hienostelua ja liian tujua tavikselle, kaura- ja soijatuotteet kuuluvat allergisille ja vegeille ja ainoa oikea maito on lehmän maito koska vain siitä saa kalsiumia. Puhumattakaan lasten "mä en tykkää sipulista, sienistä, keitetystä porkkanasta jne..." ongelmista.





Enpä tiennyt, että mannapuuron sisältämästä persikasta
ei olisi pitänyt mainitakaan, skeptinen lapsivieras
jätti syömättä herkkuaamupuuron.



 Myönnän käyttäneeni vilunkia saadakseni menekkiä sapuskalle. Kaikkia ainesosia ei tarvitse luetella, yleisnimet ovat erittäin hyvä perussääntö: puuroa, keittoa, pihviä jne. Lasagne on lasagnea, vaikka se olisi tehtykin soijasta lihan sijaan. Kasvissosekeiton sisältämistä vihanneksista kannattaa kertoa etukäteen vain yleisesti siedetyt, tilanteen kulusta riippuen lopussa voi paljastaa että "siinä oli muuten purjoa ja kukkakaaliakin, eiks ollutkin hyvää?", jauhelihassa "ei koskaan" ole sianlihaa... Etuliite "mummun" on aina takuuvarma, sillä markkinoidaan melkein mitä vaan.

Loputtoman pitkän postauksen jälkeen lupauksista huolimatta yksi tarina: 4-vuotiaan asenne oli että kala on pahaa. Kerroin ruokana olevan keittoa, tarkemmin 'no tällasta keittoa'. Poika söi tyytyväisenä, kertoi vielä että kala on muuten pahaa mutta tää keitto hyvää ja saako tota vaaleanpunaista (=lohen palat) vielä lisää?