tiistai 31. joulukuuta 2013

And the winner is..




Mummun joulukaktus.


Tervehdys postaustaukoa viettäneeltä lomalaiselta. Joulunalustohinoissa unohdin päivittää koneen virustorjunnan ja riskit tuntien en alkanut suojaamattomaan yhteyteen. Paine uuden vuoden tilitykseen on ilmoilla, mutta aihe suoraan sanottuna ahdistaa. Tytär kehtasi sen vielä ääneen kysyäkin:
"Mitä sä niin kun vielä elät? Mitä sä odotat tulevaisuudelta?"

Vastauksen pähkäämisen sijaan aloin miettimään elämäni pieniä ilmiöitä vuodelta 2013. Täältä pesee ja unohdetaan tuo paha-paha-kysymys!   


Vuoden kirppislöytö on vihreä retrosohva. Ekotori, 42€.




Vuoden turhake on myös kirppislöytö, 5€. En olisi välttämättä tarvinnut, mutta rakkauden läikähdyksen vuoksi oli pakko. Sille oli tilaa ja palvelee kyllä tarkoituksessaan.




Vuoden paras aika on kesä. Kakkosena tulee joulu. Kesällä oven ollessa auki tuntuu kuin olisi koko ajan ulkona. Arkilounas kannetaan kuistille ja illalla siellä pelataan korttia. Valvotaan myöhään. Salaatti noukitaan omasta pikkupenkistä. Liikutaan. Säilötään. Otetaan kevyemmin.







Vuoden ilmiön tittelin saa perheessäni ansaitusti Suomen kuumin teini-idoli. Teinini on pitänyt teemaa tehokkaasti esillä 24/7 viimeisen puoli vuotta. Kyseinen Elliotin Isac voitti myös toisen myöhemmin esiteltävän kategorian.



Mitä äiti ei tyttärensä vuoksi tekisi..


Vuoden ylläripylläriksi nousi tiukassa taistossa allekirjoittaneen tenniskyynärpää-vaiva. Kyynärvarteni tila pääsi täyteen loistoonsa pari päivää ennen kesälomaa ja koko kesäloma meni keksiessä vaihtoehtoisia keinoja selvitä käsien käyttöä vaativista arkitoimista. Niitähän on toki vain "muutama" kuten oven kahvan painaminen, vaihdekepin käyttäminen, kahvikupin nostaminen ja ylipäätään mikään tarttumista ja puristusvoimaa vaativa toiminto. Hoito- ja kuntoutustoimista huolimatta tenniskyynärpää taitaa kisata myös vuoden 2014 kisassa.



Eipä ennen tarvinnut miettiä,
millä kädellä tartun esineisiin.

Vuoden muutos -kategoriaan oli niin ikään tunkua. Perhemuodon muuttuminen olisi tylsä valinta, mutta siitä on aiheutnut positiivisempi muutos nimeltään ruokaremontti. Asian tiimoilla on tapahtunut jo parin vuoden ajan, mutta vuoden 2013 kuumimmat ruokatrendit ovat taloudessani olleet kasvisvoittoisuus, kasvisproteiniien käytön opettelu, luomun suosiminen ja ruokakirjojen ostaminen. En enää tee ruokaa välttämättä resepti edellä vaan raaka-aine edellä eli kausiajattelu sekä hävinkintorjunta on voimistunut.



Kauppakassin sisältö lokakuulta?


Maailman parhaat Lindströmin pihvit Safka-kirjan reseptillä.

Vuoden eripura on liittynyt useimmiten Isac-ilmiöön (eli teini-ikäisen vanhempana olemiseen). Yksityisyyssuojaan vedoten en ala levittämään mehukkaita tarinoita, vaikka varoituksen sanana, suhteellisuuden tajun herättäjänä tai vertaistukianomuksena tekisikin kyllä mieli.



Näin hyviä kuvia voi saada
elämänsä ihanimmasta tilanteesta.


Vuoden keittokirja on Olga Temosen kasvisruokakirja Emäntänä Olga. Suosittelen.




Vuoden oivallus liittyy itse tekemiseen ja toimintaan ylipäätään. Toiminnalla, edes pienellä sellaisella on parantava voima. Oleellista on myös pysähtyminen toiminnan hetkellä ja antaa hetkelle ansaitsemansa arvo. Pienet asiat ovat tärkeitä.



Elämäni ensimmäiset joululimput.



Arkihetkeen pysähtyminen ja pieni panostus.

Ennakkoasetelmista huolimatta pläjäyksestä tuli positiivissävytteinen. En aseta tulevalle vuodelle tavoitteita, niitä syntyy päässä pävittäin enkä ole ottanut tavaksi niiden alle musertua. Siten siis jatketaan. Päivä kerrallaan ja todeten että joskus on vaikeempaa kun aina - tai joskus on kivampaa kun aina. Eteenpäin, huudahti Leena Hefnerkin.



lauantai 21. joulukuuta 2013

Perinteet



Ilmaa ja tilaa joululle.


Jokaisella Joulua viettävällä ihmisellä on varmasti omat tuikitärkeät joulujuttunsa, joita muut ei oikein tajua. Joulukoristelaatikkoa avatessa kuuluu iloisesta jälleennäkemisestä aiheutuvia huudahduksia, naurua ja voi ei -huokailuja, vaikka ulkopuolisen silmin mitään ihmeellistä ei näköpiirissä olekaan. Jotkut koristeet ovat itselle käsittämättömän rakkaita, syystä tai toisesta ja niillä on vakiintuneet paikkansa kodissa.

Tässä tulee kuvakavalkadi minulle kaikkein tärkeimmistä jouluesineistä.



Itse tehty kömpelö mutta tärkeä kranssi,
johon löytyi viime jouluna tonttuset kikkailemaan.


Lintusia on yhteensä kolme,
lennähtelevät milloin minnekin.


Tekokuusi ja patsas.



Tapaan kiinnitellä kauniita joulukortteja esille,
kummipojalta saatu tonttukortti pääsee
ikikoristeiden valittuun joukkoon.



Saanko esitellä:
perheemme ehdottomasti suosituin joulukoriste.
Hepan paikka on ruokapöydällä ja kaikki haluaisi leikkiä sillä. Jollain tapaa se siis häiritsee ruokapöydässä olemista, mutta on joulukoristeistamme se kaikista tärkein. Outoa, eikö?

Jouluun kuuluu myös omat juttunsa, jotka pitää sanoa tai kertoa joka vuosi, enkä nyt välttämättä tarkoita iäkkäämmän jouluseurueen tapaa puhua samoja juttuja aina uudestaan. Esimerkkinä meidän huonosta huumorista mm. tapa sanoa joulukuusi-sana ikään kuin unohtaen jälkimmäinen u-kirjain ja korjata oho-tyyppisesti. Tähän tapaan: "Laitatko valot joulukus.. eikun joulukuuseen?" Toinen vakihokema tulee isäni suusta seuratessaan äidin säätöä, naureskellen laulahtaa "kiire jo on, kiire jo on". Ärsyttävä tapa, mutta se vaan kuuluu kuvioon.



Aattona koristellaan vielä sitten ehkä parilla paketilla.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kalan makua kakussa


Kalakakku pääsi jatkoon viime joululta. Ei sentään se sama kakku, vaikka sekin olisi mahdollista. Resepti oli nimittäin kovin kookas yhden perheen tarpeisiin ja tänä vuonna kokeillaan säädyllisempää kokoa ja hieman alkuperäistä reseptiä tuunaten.

Meillä asuu yksi hupsu lapsi, joka ei ole oikein koskaan tajunnut kalan päälle. Totaalikieltäytyjä hän ei ole ollut ja esim. lohikeittonsa on syönyt kalastellen kattilasta perunat ja porkkanat, lientä kehunut hyvänmakuiseksi. Joulupöytään hamusin siksi oikeiden kalojen lisäksi jotain kalanmakuista huijausta ja tämä Maku-lehdestä löytämäni lohikakku oli tarkoitukseen hyvä löytö. Tarinalla on onnellinen loppu: tuo hupsu on vuoden aikana alkanut vihdoin syömään kalaa ihan kalana, mutta yleisön pyynnöstä lohikakkua tarjoillaan tänäkin jouluna.



Sen hupsun lapsen hupsu tonttu.

Lohi-juusto-kakku 

saaristolaisleipäviipaleita tms. tummaa vuokaleipäviipaleita

TÄYTE

2 kpl      liivatelehtiä
150 g      kylmäsavukirjolohta
pieni      punasipuli
½ nippu    tilliä
1,25 dl    vaahtoutuvaa kasvirasvasekoitetta 15% (esim. Vispi)
200 g      tuorejuustoa (maustamatonta tai esim. ruohosipuli)
2 rkl      sitruunamehua
           mustapippuria

Koristeluun mielitekojen ja tarjonnan mukaan vaikka tilliä, punasipulisilppua, kylmäsavulohisiivuja, mätiä, kurkkukoristeita tms.

1. Vuoraa suorakaiteen muotoinen leipävuoka tuorekelmulla siten, että kelmua jää reippaasti kaikkien reunojen yli. (Jos omistat pienen irtopohjavuoan, käytä sitä: pohjalle leivät ja täyte päälle.)

2. Leikkaa leipä noin 1 cm viipaleiksi.

3. Silppua sipuli hienoksi silpuksi, hienonna tilli ja kuutioi lohi.

4. Vaahdota kermaa kevyesti, lisää tuorejuusto ja vaahdota vielä tasaiseksi. Lisää sipulisilppu, tilli ja lohi.

5. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 min. Kuumenna sitruunamehutilkka kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä kylmä vesi ja sekoita kiehuvaan sitruunamehuun. Kaada seos samalla sekoittaen lohi-juusto-seokseen ja mausta mustapippurilla.

6. Kaada täyte vuokaan, pyydä apukokkia pitämään kiinni kelmun reunoista. Sovittele leipäpaloja täytteen päälle, leikkaa tarvittaessa sopivan kokoisiksi ja kokoa palapeli siten, että lohitäyte peittyy leivällä.

7. Laita kaakku jääkaappiin, anna hyytyä ja maustua seuraavaan päivään. Kakun hyydyttyä esim. 12 tunnin jälkeen, kumoa se varovasti tarjoiluvadille ja koristele mielen mukaan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Rosolli joululomalla


Sitä on tullut tavaksi joka joulu kokeilla jotain uutta tarjottavaa vanhojen rinnalla. Jotkut herkut saavat uuden tulemisen seuraavana vuonna, toisille riittää yksi kerta. Tänäkin vuonna joulupöydässämme maistellaan siis uusia makuja. 

Olga Temosen kirjan innoittamana tarjoan lämmintä brie-juustoa ja se huutaa tietenkin kaverikseen punajuurta. Rosolli ei kuitenkaan ihan vastaa mielikuvaa valkohomejuuston makuparista. Kuvaan astuu siis hyväksi todetut balsamicopunajuuret, jotka päästävät rosollin ansaitulle joululomalle. Rosollitta joulua ei kuitenkaan tarvitse viettää, koska mummulassa sitä tarjotaan satavarmana.


Montako yötä jouluun?
  Balsamicopunajuuret
resepti kirjasta Purkissa

1 kg       punajuuria
½ dl       rypsiöljyä
½ tl       suolaa
LIEMI
3 dl       tummaa balsamicoa (vajaa 3dl:n pullo riittää)
2 dl       vettä
2 dl       ruokosokeria
2 tl       kokonaisia mustapippureita

vähintään 1 litran vetoinen lasipurkki

1. Kuori ja lohko punajuuret. Laita uunivuokaan / pellille, valuta päälle öljy, mausta suolalla. Paahda 225 asteisessa uunissa n. 20min.

2. Mittaa liemen aineet kattilaan, keitä n. 10 min, kunnes sokeri liukenee.

3. Lado punajuuret puhtaaseen, uunissa kuumennettuun lasipurkkiin, kaada päälle kuuma liemi. Punajuuret pitää peittyä. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Säilyy noin 3kk ajan.




lauantai 14. joulukuuta 2013

Jouluruokaa ja välineurheilua





Vihko kertoo, mitä tuli viime vuonna tehtyä.



Joulupöydän tarjonta on suunniteltuna, en malta odottaa! Projekti alkaa aina ruokailijoiden must-have-top-3 listan kartoituksella, jonka ympärille kootaan vähän lisuketta. Koitan suunnitella herkut aina kokonaisuutena siten, että joulun pyhinä ei juuri tarvitse kuin nostaa herkut pöytään. Minulle meinaan riitti yksi joulu keittiössä seisten - se oli typerää ja olin sen jälkeen loman tarpeessa.

Tältä se sitten näyttää:
- lohikakku
- kylmäsavulohi, kananmunaa, keitettyä perunaa
- balsamicopunajuuret
- brie-juusto uunin kautta
- sienisalaatti
- hedelmäinen salaatti
- imelletty perunalaatikko
- kinkku + sinapit
- kalkkuna + herukkahillo
- saaristolaisleipä, joululimppu, voi
- hedelmä- tai taatelikakku ja / tai joku rahkajälkkäri

 

Perunalaatikko imeltymään ja pakkaseen 14.12.



Balsamicopunajuurten simppelit aineet,
pääsi muhimaan 10.12.

Kyseisestä listasta valmistan väh. viikon etukäteen punajuuret, perunalaatikon, kaakun ja leivät (jos en osta kaupasta).
Aatonaattona valmistan lohikakun ja paistan kalkkunan.
Aattona valmistetaan sieni- ja hedelmäinen salaatti, paistetaan perunalaatikko ja brie. Kinkun tuo ruokavieras. Siivuttamiset ja aseteille laitot aion ulkoistaa ja ostaa palvelun ruokapalkalla perheen alaikäisiltä.


Ja sitten vielä välineurheilua: Saanko esitellä maailman parhaan ruoanlaittoveitsen!



Kaunis ja käytännöllinen.


Muita lempiastioita menneiltä vuosikymmeniltä.


Kyseessä on varmaan monelle tuttu, vanha veitsimalli. Itse ruokailussa se toimii hyvin lähinnä perunan tai lihan leikkaamisessa, mutta parhaimmillaan se on ruoanlaitossa. Näin hätäseen tulee mieleen mm. seuraavat toimet:

- keitettyjen juuresten kuorimisessa (peruna, punajuuri...)
- levittämisessä, esim. kakkujen kuorrutteet, kermavaahto, taikinat
- leikkaamisessa: tulee kaunis sileä leikkuupinta esim. joulutortuissa, toimii loistavasti lasten ensimmäisenä veitsenä mm. hedelmien ja kurkun leikkaamisessa
- lastana esim. piparin leivonnassa
- ainoa silmää miellyttävä veitsi voin ja Oivariinin levittämiseen :)

Näissä tunnelmissa jatkuu jouluvalmistelut tässä pirtissä. Taidan postailla vielä joitain reseptejä menyystämme ennen joulunpyhiä(toiveitakin sen suhteen otetaan vastaan kommenttiloorassa!).




lauantai 7. joulukuuta 2013

Krääsättömän joulun muunnos




Moni lahja päältä kaunis.



Perinteissä pysyvänä suomalaisena omaan jouluuni kuuluu lahjojen antaminen. Kulutustietoisuuteen pyrkivälle joulunaika on kuitenkin omiaan aiheuttamaan päänvaivaa ja / tai huonoa omaatuntoa. Minulle lahojen antaminen on oikeasti tärkeää ja kivaa, mutta en voi kieltää, etteikö niiden hankkimiseen liittyisi joskus myös ikäviä tuntoja. Täytettäviä kriteerejä on niin paljon: saajalle mieluinen, tarpeellinen, käyttöä kestävä sekä ekologisesti järkevä, iloa tuottava ja omiin resursseihin sopiva. Usein vain noiden kaikkien kriteerien täyttäminen yhtäaikaisesti on mahdotonta ja toisaalta en voi olla varma tykkääkö lahjan saaja siitä sitten kuitenkaan. Plääh - vaikeeta. Taidan ottaa prokkiksen vähän liian tosissani.







Olen pyöritellyt päässäni kriteerit lahjahankinnoille välttääkseni stressiä, säästääkseni aikaa sekä kaupoissa kiertelyä. Laadin siis kriteerit, teen lahjavalinnan niiden perusteella ja kaupassa / netissä hoidan vain ostamisen. Eli en lähde kauppaan miettimään, mitä sille ja sille ihmiselle haluaisin antaa.


Päädyin seuraavaan listaan ja jokaisen lahjan tulisi täyttää mielellään kaksi, mutta vähintään yksi kriteereistä:
- saajan toive
- arjen käyttötavara
- tuote lisää ihmisen aktiivisuutta tai sosiaalista elämää
- aineeton
- herkku
- paikallinen ja/tai suomalaisen pienyrittäjän tuote
- itse tehty tai kierrätetty.




Kulutusjuhla?

Joku saattaa asettaa minulle muutamia diagnooseja em. listan perusteella, siitä vaan! Täytyy kuitenkin sanoa, että lahjahankinnoista plussan puolelle selvittyäni koin kriteerit erittäin toimiviksi ja kauppojen notkuvat hyllyt eivät aiheuttaneet valinnanvaikeuksia kun hankinnat oli etukäteen lukkoon lyöty.





Nyt on jäljellä vielä se kivoin osuus eli pakettien askartelu ja lahjan antaminen.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Juhlapäivä




On onni saada asua ja elää Suomessa. Ilman muttia ja vaikka-argumentteja. Voin luottaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Saan elää itseni näköistä elämää, tehdä itse omat päätökseni.  Minulla on vaihtoehtoja, minusta pidetään huolta. Pulassa ollessani minua autetaan. On tilaa elää, hengittää, harrastaa ja nauttia elämästä.


Itsenäisyyspäivän viettoon on kuulunut tänäkin vuonna ensilumi, joulumyyjäisten tunnelma lähikoululla, Suomenlippujen ihailua, vähän parempaa ruokaa, muutamat liikutuksen kyyneleet sekä lojumista ja naureskelua sohvalla. 


Joulumyyjäiset päiväkävelyn kohteena.
 
Viehättäviä krasseja, ei tullut houkutuksesta
 huolimatta kauppoja.


Oli mukavaa saada taas ruokavieras. Tuunasin aikaisemmin pakkaseen valmistamani turhan suolaisen ja muskottipähkinäisen perunalaatikon syötävämmäksi lisäämällä pari tuntia imeltymässä ollutta perunaa. Uunifileen lisäksi tarjottiin positiivisesti yllättänyt uunipaahdettu ruusunkaali - herkkusienilisäke (ruusukaaleja, herkkusieniä, öljyä, suolaa, pippuria - uunissa 200 asteessa n. 30min).






Jälkkärinä kahvilla mehevää porkkanakakkua, jonka reseptin jaan myöhemmin tuunattuani sen täydelliseksi.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pikkujoulut


Männä viikonloppu kului Joulun aloituksen fiiliksissä. Me like, very many. 

Kävin joulumyyjäisissä kauniissa ympäristössä. Lähdin tyhjin käsin, mutta olin iloinen fiilispuolesta.







Meillä kävi yökylävieraita ja ruoaksi maisteltiin jo joulumakuja, mm.
- perunalaatikkoa (jonka tosin pilasin liialla muskottipähkinällä, no onneksi kyseessä oli harjoitus)
- punajuuripihvejä Apukokin keittokirjasta
- sitruunalinssejä Chocochilin reseptillä

Tein myös elämäni ensimmäisen omatekoisen piparitaikinan ja kiitos taas googlen sekä nettikansan, hyvin tuloksin! Maailman parhaaksi piparitaikinaksi oli kehuttu tämä ohje, eikä määritelmä tainnut paljon valehdella.


















Sunnuntai-aamua juhlistettiin pitkän kaavan aamiaisella. Oli kuulkaas riisipuurot ja kanelisokerit, jogurtit, mustikat ja myslit, leipuskat, mehut, tortut ja piparit. Kaiken kruunasi vielä Jouluradio ja kynttilän väpätys. Voimaantuneena lojuin sohvalla ja kuuntelin muiden höpötystä joululaulujen takaa. Pienet asiat ovat mukavia. 









sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Voi itku!



Joulun aika on erityisen tunteikasta aikaa. Mieli on virittynyt joulun syvälliseen moodiin ja herkistynyt kaikelle koetulle aivan erityisellä tavalla. Minä olen näin 'iän myötä' aina vain herkempi ja nopeampi liikuttumaan, tilanteessa kuin tilanteessa. Impulssiksi riittä hämmästyttävän pienetkin asiat, mutta kaikki jouluun liittyvä aiheuttaa säväreitä takuuvarmasti.



Kirkossa äiti ja tytär.



Jos joulun ajasta pitäisi riisua kaikki paitsi se kaikista tärkein asia, valinta olisi minulle helppo. Musiikki. Toisaalta se on se vollottamisen kannalta kaikkein vaikein asia, mutta masokisti minussa tai toisaalta terapeutti minussa tarvitsee ne itkut.

Olin tyttären seuraneitinä kirkossa keräämässä riparikäyntejä. Siitä se joulunaika alkoi ja toimi muistutuksena nenäliinojen ostamisesta. Pahimmillaan olen alkanut niiskuttamaan kirkossa tai vaikka vain joulu- tai kevätjuhlassa jo avatessani ohjelmalehtisen. Kun luen kirkon atmosfäärissä Varpunen jouluaamuna, Taas kaikki kauniit muistot tai Lintu ja lapsi hengitys alkaa tihentymään ja nenänpielessä tuntumaan liikutus. Ilmiselvää on tietenkin itse musiikin aikana tapahtuva vaihtelevatahtinen märkien ripsareiden siistintä ja se, että en pysty laulamaan koskaan ekaa lausetta pidemmälle tiettyjä lauluja kuten Joulupuu on rakennettu ja Jouluyö, juhlayö.

Joskus saatan kahdenkin tunnin aikana tirauttaa vain pienen, silmäkuoppaan kuivuvan kyyneleen. Pahimmillaan, kuten muutama vuosi sitten Samuli Edelmanin virsikonsertissa, oli täysi työ pysyä hiljaa valtavan tunnemyrskyn vallassa. Sain kuivata kyyneleitä paidan alta asti..



Äidin ja tyttären liikutuksen kohteet.


Joulun tärkein eli Jouluradio.


Mediasta tulviva informaatio on omiaan myös herättämään ihmisessä tuntemuksia, niinhän on tarkoitettukin. Toisaalta kyllästymistä samoihin jupakoihin ja kohuihin, toisaalta surua katastrofeista, toimintatarmoa vääryyksien muuttamiseksi ja iloa pienistä asioista. Vaikka olen melko realisti ja joskus himpan kyyninenkin, ei ihmisten tarinat ja pienet arjen ilmiöt jätä kylmäksi. Tänä viikonloppuna liikutuin joululaulujen lisäksi aamun lehden artikkelista, jossa Korvatunturin postinlukijatonttu kertoi aikuisten Joulupukille kirjoittamien kirjeiden sisällöstä.


Tippahan sitä taas tirahti.


Näissä tunnelmissa alkoi joulun aloitus tässä blogissa, mutta voin luvata että tarjoilen kevyempää tunnelmaa jatkossa. Tip tap!!!


ps. Ja jottei tässä kaikessa vollottamisessa olisi jo tarpeeksi, voin kertoa että tätä kirjoittaessanikin liikutuin..