Jokaista tarvitaan

Rippijuhlat ovat ohi onnistuneesti, vaivannäkö palkittiin! Parasta päivässä oli ihmiset, ne sen juhlan tekee. Jäi mukava, lämmin fiilis siitä, että sekä päivänsankarilla että meidän perheellä on ympärillään ihmisiä, jotka välittää. 

Onnittelukorteissa oli toiveikkaita ja kannustavia sanoja, puheenaiheet liippasivat myös tulevaisuutta ja sen suunnittelemista. Keskusteltiin, kuinka hauskaa ja tärkeää on, että jokaisella on omat mielenkiinnon kohteet ja juttunsa. Niitä pitää elämässään seurata sekä pyrkiä toteuttamaan. Tyttären kiteytys keskustelun lopuksi jäi soimaan päähäni seuraaviksi päiviksi: "Jokaista tarvitaan". Olin hämmentyneen ylpeä tästä ajatuksesta ja tyytyväinen siitä, että itsevarmuutta on kaikesta teini-ikään kuuluvasta rimpuilusta huolimatta kuitenkin kai karttunut. 

Ylevämmistä ajatuksista konkretiaan, josta tämä blogikin enimmäkseen muodostuu. Päivän onnistumisen taustalla oli kolme asiaa:

• huolellinen suunnittelu, 
• etukäteisvalmistelut ja 
• avun pyytäminen.  

  
Ensin piti suunnitella hyvin, mitä oikeasti halutaan, mikä on oikeasti tärkeää meille ja mikä toisaalta ei. Tämän pohdinnan jälkeen tehtiin suunnitelma, jossa koitettiin pysyä mahdollisimman tiukasti. Suunnitelma sisälsi kakkulapioita ym. ottimia ja tarjoiluastioita, sukkahousuja, kynttilöitä, aikataulutuksia, siivouksia ja huonekalujen siirtoja myöten kaiken. Vaarana oli sortua sivuraiteille tyyliin "oi kun olis ihanat, vähän juhlavammat uudet sohvatyynynpäälliset" tai "nyt olis hyvä syy hankkia uus ruokailuryhmä kuistille", mutta pysyin kyllä ruokien määrän ylimitoitusta lukuunottamatta ruodussa. 

Yhteispelillä voileipäkakkua.

Pyysin sekä valmisteluihin että juhlapäiväksi apukäsiä ja ne hetket olivat itse asiassa juhlavalmistelujen mukavimmat! Kiitollisuudenvelan sijaan kaikille tais jäädä hyvä pössis yhdessä tekemisestä. Mummu oli siivoamassa teinien kanssa kotia, tekemässä kakkupohjat pakkaseen ja auttamassa huonekalujen siirrossa. Ehdottomasti jatkamisen arvoinen perinne oli myös kummin vierailu edellispäivänä ja yhteispeli ruokavalmisteluissa. Kirkossa olon aikana kotiin oli saapunut hengetär kaatelemaan tervetulomaljoja, paistamaan halloumit salaattiin ja toivottamaan kodin emännänkin tervetulleeksi. Ilman tuota ihmistä ei olisi selvitty, saatu sankarista ihania kuvia eikä liikututtu kauniista sanoista.

Juhlan murut on nyt siivottu nurkista, huonekalut päässeet omiin osoitteisiinsa, univelat selätetty ja kiitoskortit tilattu. Sitten tars kai suunnitella sekä viettää kesää, se kun jäi vähän kakkoseksi...