keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Kasvissosekeiton facelift ja myskikurpitsakeitto


Kasvissosekeiton maut pääsevät uusiin sfääreihin, kun juurekset paahtaa ensin uunissa - kasvissosekeittoon saa makua siis muutenkin kuin lisäämällä kermaa tai Koskenlaskijaa. Tai kuten minä ja teen molemmat! 


Kasvisosekeitto paahdetuista juureksista
 
Kuori ja lohko haluamasi juurekset. Älä sössi vielä sipulin kanssa tässä vaiheessa. Kierittele juurekset kevyesti suolassa ja  öljyssä. Kuorimattomat valkosipulinkynnet paahtuvat uunissa upeiksi, joten lisää niitäkin halutessasi ja kuori vasta paahtumisen jälkeen. Paahda juureksia uunipellillä 200 asteisessa uunissa noin ½ tuntia riippuen lohkojen koosta. Juurekset saavat olla pehmeitä muttei mielellään vielä kovin ruskeita.  

Silppua sipuli, kuullota kattilassa öljyssä. Lisää paahdetut juurekset, kasvisliemikuutio ja vettä sen verran että juurekset nippa nappa peittyvät. Anna kiehua vartin verran, soseuta, maista ja mausta. (Ja lisää vielä sitä kermaa tai sulatejuustoa.)



Vähän nolo alkukuva lihattomalle.. Puolustuksena pekonirippeille toimii sekä hävikin torjunta että nuorenmiehen motivointi kasvisvoittoiseen ruokailuun.


Samalla paahtamiskikalla valmistuu kertakaikkiaan ihana, salonkikelpoinen ja syksyisen keltainen myskikurpitsakeitto. Tällä Hesarin reseptillä onnistuu! Ohjeessa neuvotaan pitämään foliota paiston aikana kurpitsan päällä, mutta jos pitää koko paahtoajan, ei paahtumista pääse tapahtumaan tarpeeksi. Pidä foliota vain siis osan aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti