sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Näin selvisin muutosta



Muuttaminen on lähtökohtaisesti kamalaa, ihmettelen jos joku väittää muuta. Muuttamiseen kytkeytyy kuitenkin kaikessa rasittavuudessaan mahdollisuus irtaimistonsa rehelliseen katsastamiseen ja karsimiseen. Vielä bonuksena voisi tulla oivallus, että kaikkea ei tarvitse säästää tai edes hankkia. Edellisestä muutosta oli aikaa vain 2,5 vuotta ja silti roskikseen ja kierrätykseen päättynyttä tavaraa oli varovaiselta arviolta 10 Ikea-säkkiä. Lapsiperheessä tuota raivattava syntyy tietenkin eri tavalla kuin aikuisten taloudessa ja olihan sitä kaikenlaista laitettu kiertoon tuon kahden vuoden aikanakin. 

Tässä oman muuttoni peruspilarit, joilla itse tavaroiden pakkaaminen ei ollut edelleenkään mitään riemua, mutta uudessa kodissa huomaan säilytystilaa olevan vielä reilusti jäljellä (ja totuuden nimessä - iso ullakko täynnä..). 


1. Tunteet romukoppaan ja järki käyttöön. Tämä on kaikista tärkein neuvo. Mikäli en ole tavaraa tarvinnut vuoteen saatika kahteen, en tarvitse sitä jatkossakaan. Poikkeuksena mm. sukset, luistimet, retkivarusteet ja juhla-astiat. Yksinkertaiselta kuulostava neuvo, mutta kun sitä todella toteuttaa, tavaraa häviää kummasti!

2. Aloita ajoissa. Käy läpi ja siivoa lipastoja ja säilytyslaatikoita, jotka voi muuttaa sellaisenaan. Mikäli et pidä runsaita läksiäisiä, pakkaile juhla-astioita, pöytäliinoja, maljakoita, kynttilöitä ja koristeasioita.

3. Banaanilaatikot, viinilaatikot ja Ikeasäkit ovat erinomaisia kuskaimia. Ei kannata hommata kirjavan kokoisia laatikoita, vaan suosia samankokoisia ja päällekkäin pinottavia kohtuullisen kokoisia laatikoita. 

4. Unohda sanomalehdillä tai talouspaperilla räpeltäminen. Lasit, kahvikupit, maljakot ym kannattaa pakata viinilaatikoihin, joissa on tallella pulloille tarkoitetut pystyt väliseinät. Juhlakupit jätin säilytykseen muuttamisen jälkeenkin - mainio säilytys tapa harvoin käytetyille laseille ja kupeille. Lautaspinojen ym särkyvien tilkitseminen laatikoissa tukevaksi käy hyvin pyyhkeillä ja pöytäliinoilla. Liinavaatekaapista kannattaa erikseen pakata vain hienot pöytäliinat ja lakanat ja kaikki pienempi säästää tilkitsemisavuksi. 

5. Aloita siivoaminen ajoissa. Saunaa, pakastinta, liinavaatekaappia, keittiön ylähyllyjä ja peilikaappeja ilman selviää hyvin pari viikkoa. 

6. Viimeisiä päiviä varten pakkaa jokaiselle oma matkalaukku, jossa ikään kuin lomamatkalle tarvittavia tavaroita eli vaatetta, perushygieniatarvikkeet, laturit, lääkkeet (päänsärkylääkettä tarvinnee herkästi muuttopäivänä!) ja muut välttämättömät tavarat. Muut voi sitten taloudesta huoletta pakata, eikä tule ajatelleeksi, että sataan vielä tarvita.

7. Muuttopäivän aamuna vuode kerätään rullalle petareineen, peittoineen, tyynyineen ja yöpukuineen päivineen ja sullotaan suureen jätesäkkiin. Uudessa kodissa sänky on vain rullan avaamisen päässä. 

8. Pyydä apuvoimia. Viimeistään muuttopäiväksi molempiin päihin. Meidän muutto tapahtui kokonaisuudessaan yhtenä päivänä ja ilman apuvoimia se ei olisi onnistunut. Lähtöpäässä oli yhteensä 4 aikuista ja 3 reipasta nuorta. Tulopäässä 5 aikuista ja 2 väsynyttä nuorta. 

9. Muuttosapuskaksi riittää jääkaapin viimeinen tyhjennys ja matkalla abc:n noutopöytä. 

10. Muuttolastia purkaessa ei kannata hukata kriittisiä silmälasejaan tavaran suhteen. Haluanko todella säilyttää tämän, tarvitsenko? Pura asuntoon vain todella käytössä oleva irtain, tyhjiksi jäävistä hyllyistä ja laatikoista ei todellakaan kannata huolestua.

Muutosta opittua: Olisi ollut järkevää ohjailla uudessa kodissa kaikki tavarat oikeisiin nurkkiin heti alkujaan, mutta se ei olohuoneen osalta ihan onnistunut, koska en ollut päättänyt vielä järjestystä. Edessä oli kesäloma, joten järjestelyyn oli aikaa. 

Huikee idis: Muuttamisen aikana sain ajatuksen ihmetellessäni jälkikasvun koulumuistoja ja askarteluja. Niistä voisi parhaimmat taltioida muistoksi siten, että ottaa valokuvat ja tekee kunkin lapsen oman valokuvakirjan piirustuksista, askarteluista ja käsitöistä - näin niitä tulisi ehkä joskus katseltuakin ja esiteltyä esim sukulaisille. Ja saisi siis heittää roskiin ilman huonoa omaatuntoa.

Ihmetys: mitä tehdään Aku Ankoille?!?! Niitä kun on valtava laatikollinen; paperikeräykseen, kirpparille vai säilöön? Tuleeko niitä koskaan ikinä kenenkään enää luettua..

Tsemppiä muuttajille!

4 kommenttia:

  1. Ja muuttoapua on helppo houkutella mukaan kun samalla saa todellakin tehokkaan treenin ja vieläpä hyvässä seurassa. Ja auttamisesta itsestään tulee aina hyvä mieli!

    VastaaPoista
  2. Vähän jäi harmittamaan apujoukkojen puuttuva muonitus, olisi ollut reenin lisäksi hyvä houkutin. Auttaminen on uusi musta?

    VastaaPoista
  3. Hei! Juuri hiljattain muuttaneena voin allekirjoittaa jokaisen kohdan listallasi. Akkareita voi viedä ainakin kirjaston kierrätyshyllyyn, sieltä ne lähtevät eteenpäin salamavauhtia. Varmaankin kaikissa kirjastoissa on jo kierrätyshyllyt... ja jos ei ole, niin luulisi järjestyvän jos asiakkaat toivoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaston kierrätyshylly on käsitteenä minulle aivan vieras, onkohan sellaisia kaikissa kirjastoissa? Täytyypä trkistaa, kiitti vinkistä.
      Kurkkasin blogiasi, josta löytyikin myös muuttoaiheisia tekstejä - kertonee ehkä siitä, että muuttaminen on oikeasti aika iso ponnistus ja vie aikaa sekä energiaa. Mutta lopussa onneksi myös palkitsee!

      Poista