perjantai 21. maaliskuuta 2014

Puuroa joka lähtöön




Ihana aamuhetkeni!
Suosikkikattila, -lautanen ja -aamupala.


Monena iltana nukkumaan mennessä hekumoin seuraavaa aamua, että saan keittää taas sammiollisen kaurapuuroa. Se on vaan kertakaikkiaan niin hyvää, terveellistäkin - sanotaan. Kaurapuuron höystäminen on muuttunut hieman aikaisemmasta: raejuuston jätän nykynään usein muihin tarpeisiin ja tavismaidon on korvannut kauramaito. Suosittelen lämpimästi koittamaan kauramaitoa puuron jäähdyttäjäksi: täyttävä, ihanan pehmeä ja miedosti makea elämys.

En tottele perinteisiä kaurapuuro-ohjeita, vaan keitän mittasuhteella 4dl vettä / 1dl kaurahiutaleita + pari rkl leseitä, hiutaleet kylmään veteen. Näin puuron täyttävyys paranee lisäämättä kuitenkaan hiutaleita ja jäähtyessään puuron koostumus on sopivan pehmeä muttei velli, saatika tönkköpuuro.


Jälkipolvi ei saa puuroherkkua joka aamu, jotta eivät kyllästy. Äitikulta haluaa joskus laittaa muruille vähän ekstraa ja silloin päälle sujautetaan pakastemarjoja, mukaan sotketaan banaanimössöä ja ripaus kanelia tai keittämisvaiheessa mantelijauhoa 1-2 rkl / ruokailija. Mantelijauholla maustettua puuroa keksivät kutsua pullapuuroksi, kertonee jotain mausta. Mantelimaito ei saanut minkäänlaista vastaanottoa puolesta tai vastaan eli en edelleenkään saa perusteluja keittää kaurapuuroani maitoon. 



Marjapuuroa ja avokado-leipää välipalana.


Puuro on myös loistava nuorison väli- tai iltapala. Jääkaapissa on joka viikko iltapäiviksi joku välipalapuuro, joka häviää kaapista parissa päivässä. Useimmiten puuro on rukiista tai ohrasta, joskus täysmannasta. Uuniohrapuuro saa kanelisokerihunnun. Ruisjauhoista veteen haudutettu puuro maistuu ihan el naturel myös kylmänä, joskus muistan heittää sekaan taateleita. Usein toki keitän ruispuuron marjapuuroksi puolukoilla tai mustaherukoilla. Sokerin sijaan makeutan happamat marjapuurot mieluiten omenasoseella tai taateleilla. Puolukka-taateli-ruispuuro on erityisen hyvää ja puolukka-mansikka-kokeilu mannapuurossa lupasi niinikään hyvää, jatkokehittelyjä vielä luvassa sen suhteen. 

Puuroprosessini jatkunee myös tattaripuurolla ja mahdollisesti hirssipuurolla. Ensimmäinen tattaripuurokokeiluni ei ollut menestys, mutta houkuttaa antaa trendikkäälle tattarille vielä villi kortti.

1 kommentti:

  1. Täytyypä kokeilla tuoa kylmään veteen hiutaleiden lisäämistä, sen verran houkuttelevalta sait sen kuulostamaan. Ja kauramaitoa päälle, mmmmm!

    VastaaPoista