maanantai 22. joulukuuta 2014

Erilainen joulu


Elämä heittää edelleen kärrynpyörää ja kuperkeikkaa yhtäaikaa ja eri suuntiin. Tämä tietää sitä, että eipä mene Joulu totutulla kaavalla. Ja se taas tietää kirvelevää luopumista muutamista tärkeistä elementeistä, mutta toisaalta jokusen kivaltakin vaikuttavan poikkeuksen sekä mahdollisuuden ajatella Joulua vähän eri vinkkelistä ja nähdä tärkeimmät. 




Ikävintä on, että kaikille tuikitärkeä mummulavierailu kutistui vain yhden perheenjäsenen oikeudeksi. Kotiin jäävä lapsenlapsi on murheenmurtama, mutta täytyy koittaa paikata asiaa nykytekniikan avulla, ottaa facetime-yhteyttä mummulaan ja osallistua sillä tavalla. Toisaalta tänä jouluna keksittiin pyytää nuorison isä aattokylään, eikä tarvitse pelkästään omalla porukalla aattoa viettää. Joulua leimaa myös sairastuneen teinin voinnin seuranta ja mahdolliset sairaalakontaktit pyhinä. Melko poikkeuksellista on myös luvattu valkoinen joulu, mutta se ei luonnollisesti ole lainkaan huono juttu se!

Rekvisiitan, maallisen mammonan ja kystäkyllän puolesta mennään aavistuksen matalalla profiililla. Ajatus on panostaa laatuun määrän kustannuksella, sehän toki sopisi jokaisen joulun reseptiksikin. Annoin periksi, että kaikkia ruokia ei ole pakko tehdä samalle päivälle ja aion ripotella herkkuja eri päiville. Koska emme päässeet edelleenkään eroon molempien lihojen hankkimisesta, aloitetaan pienellä kinkulla ja jatketaan kalkkunalla joulupäivänä tai Tapanina. Kaloja alkupäivinä, jatketaan sieniherkuilla. Illan juustotarjotin korvaa joku päivä makean jälkkärin. Joulutorttujen teko on sovittu nuorison ja isän yhteiseksi aattoillan projektiksi. Eihän kaikkia lajeja siis tarvitse joka päivä syödä ja koska ruoanlaitto kuuluu intohimoihini, on ihanaa saada harrastaa sitä myös juhlapyhinä.




Joulutunnelmasta vastaavat tänä vuonna lähinnä ruokapöydän joululiina, kynttilät, joulukukka, pieni kuusi ja muutama perinteinen joulukoriste. Lahjoissa on panostettu laatuun ja kullanmurut saavat yhden isomman lahjan molemmat sekä yhteisen SingStar-levyn. Valitettavasti toisen ainoaa joulutoivetta eli parantumista emme pysty toteuttamaan, mutta tuntosarvillamme keksimme mukavan maallisenkin lahjan. Tänä jouluna korostuu se, että meillä on toisemme, saamme viettää yhteistä aikaa ja meillä on muutamia tärkeitä läheisiä ihmisiä.


Oman näköistä Joulua jokaiselle!
 

8 kommenttia:

  1. Hyvää joulua teille! Kaikki kuulostaa oikein hyvältä, karsiminen sopisi kaikille. Sairastamis-asia on tylsä. Siis jouluhalaus täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja iloista Joulua Sinulle!
      Saas nähdä sitten joulun jälkeen, veikö karsiminen joulufiilistä, epäilen että ei vaan tunnelma tulee jo ihan muutamasta jutusta.

      Poista
  2. Tuntuu pahalta puolestasi, koko perheenne puolesta! Jos toiveella voisi parantaa, niin täältä tulee parantumistoiveita omienne lisäksi! Sitten kun kaikki on taas hyvin (niin toivottavasti käy), voi seuraaviin jouluihin ottaa tästä joulusta ne erilaiset hyvät asiat.

    Hyvää erilaista joulua sinne! Kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos empatiasta ja mukavaa joulua sinullekin!
      Kaiken vaikeuden keskellä on pysynyt kuta kuinkin järjissään juuri kanssaihmisten myötäelämisen ja tsempin avulla. Välitän itse saamani parantumistoivotukset aina myös teinille itselleen, hän tarvitsee niitä vielä enemmän ja ilahtuu toivotuksista silminnähden. Minulle on sanottu, että vanhemman tärkein tehtävä on tässä tilanteessa toivon ylläpitäminen, ja sitä yritän, vaikka luottoa siihen uskominen itseltäkin vaatii. Olemme kuitenkin oppinut nauttimaan hyvistä hetkistä ja jättämään pienelle huomiolle hankaluudet.

      Poista
  3. Nuo jouluherkut ja -järjestelyt kuulostavat oikein hyviltä! Nostan hattua että olet jaksanut noin paljon laittaa ja järjestää rankasta tilanteesta huolimatta. Toivon että tuleva vuosi tuo myös terveyden tullessaan. Kovasti lämpimiä ajatuksia teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni!
      On ollut kaikille tärkeää poikkeustilan keskellä viettää Joulua totutuilla, tärkeillä tavoilla. Mukavaa on ollutkin!

      Poista
  4. Tiedätkö, meillä oli myös tuollainen joulu, että kunhan vain saisin lapseni terveeksi. Ja samalla kaikki turha tippui pois. On aivan sama miltä meillä näyttää nurkissa, kunhan vaan pystymme jollain tavalla iloitsemaan joulusta ja saisimme pitää lapsen niissä mukana ainiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      nyt on ymmärtänyt, että ei vaikeudet kysy ajankohtaa ja aina se yllättää. Kiitos kauniista ajatuksista!

      Poista