torstai 3. huhtikuuta 2014

Perheruokaa ja -elämää


Meillä kävi nuori yökylävieras ja tuli tarve kaivaa naftaliinista yleisesti siedettyjä, tavallisia arkiruokia. Sellaisia ei meillä nykyään paljon syödä, vaan mennään aika riskimeiningillä ja uusilla tuulilla.

Lapsena yksi suosikkiruoka oli koulun lihaperunasoselaatikko, tuo sanahirviö. Sen piti olla Saarioisten. Äiti yritti joskus tehdä pyynnöstä, mutta se oli ihan vääränlaista, enemmän sellaista paimenenpaistos -tyyppistä. Olen onnistunut saamaan käsiini jostain reseptin perunasoselaatikosta, joka on kovin lähellä Saarioisten esikuvaa.

Kutsun ruokaa myös peltoleikkiruoaksi. Koulun ruokalassa tapasimme käyttää ruokavälkän kyseisen ruoan levittämiseen tasaisesti lautaselle, siihen piirrettiin haarukalla kaunis viivasto. Haarukka ja veitsi käännettiin pystyyn ja nämä ukkelit kävelivät sillä muusipellolla - haarukka oli piikkitukkainen poika ja veitsi tyttö. Ilkeimmillään haarukka ja veitsi nimettiin luokkakavereiksi. Siellä ne pellolla käveli ja hurjimmillaan nämä kaksi lähestyivät toisiaan ja ...

No, siihen reseptiin:



Rumaa mutta hyvää.


Äidin tekemä lihaperunasoselaatikko


n. 1 kg   perunoita
n. ½ l    maitoa
          suolaa
400 g     jauhelihaa
1         sipuli silputtuna
          suolaa
          paprikajauhetta
          valkopippuria
2 kpl     munaa

1. Tee muusi eli kuori perunat, keitä kypsäksi, soseuta ja lisää maito sekä suolaa. Tee muusista reilusti löysä.
2. Paista jauheliha ja sipulit, mausta hyvin suolalla, valkopippurilla ja paprikajauheella.
3. Lisää jauheliha-sipuliseos ja munat muusiin, sekoita tasaiseksi ja tarkista suola. Kaada voideltuun vuokaan.
4. Paista 200 asteisessa uunissa noin 45min.

Lapsiperheteemaan sopivasti porukkaa vähän lapsetti (tai ketutti jatkuva ruokakuvaaminen) juuri tämän ruoan kohdalla, kokoelmasta vain pari otosta..








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti