sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kiertäneet aarteet top 5


Tulipa käytyä taas Siivouspäivän kojuja katsastelemassa. En lähtenyt minkään varsinaisen tarpeen kanssa liikenteeseen, mutta nautin urbaanin kaupunkitapahtuman tunnelmasta ja ylipäätään kaupungilla kiertelystä. Muutama asia oli mielessä, joita katseellani etsin ja teinkin pari hyvää löytöä. 


Vihdoin kaunis, korvallinen sammio teen lipittämiseen, 50cent.

Kuten aikaisemminkin todettu, kotonani on paljon kierrätettyä. Kirppariostoksissa kynnys hankintaan on matala ja joskus toki tulee huteja. Enemmän tuntuu kuitenkin tulevan hittejä ja esittelenpä tässä top5:n kirppari- ja roskalavalöydöistäni.

Nappilöytö Portsan pihamarkkinoilta ilmaiseksi. Pyöräteline oli ollut jo vuoden haaveissa ja harkinnassa. Kerran olin jo melkein rautakaupan kassalla kapine kainalossa, mutta hyvää kannatti odottaa! Juuri oikea määrä koloja, niin toiminnallinen kuin toivoinkin ja bonuksena iiihhana väri (ruostetahroineen)!
 



Aina vaan minun näköiseni ja oloiseni retrosohva. Ekotorilta hintaan 42€. Vähänhän se narisee, pari nappia on irronnut ja napakkuus tyynyistä on jäänyt menneille vuosikymmenille, mutta miellyttää meikämaijan silmää ja palvelee tarkoituksessaan (liiankin hyvin). Kuvan liinavaatekaappi on kirppislöydöt top 10:ssä..




Tuli pakkorako hankkia työpöytä tietokoneelle. Huutonetin kautta eurolla.




Roskalavalöytönä Martelan musta Kilta-tuoli, jolla lienee istunut valtakunnan huippupolitikkoja, jos roskalavan muusta sisällöstä voi päätelmiä tehdä! Oma yksilömme on pyörivää mallia ja musta, mutta odottaa vielä verhoilua.







Turvatakkini äiti-ihmisen arkimenoihin. Marimekon kevyt tikkikankainen takki kirppikseltä 18€:lla. Ihana kasari-ysäri-fiilis puhuttelee sielua.
  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti