perjantai 28. maaliskuuta 2014

Niksimarttailuviikko - perjantai


Tavarat kannattaa monestakin syystä käyttää loppuun. Tässä muutamia aktiivisessa käytössä olevia, toimivia tapoja.

Vanhat, reikäiset tai läpikuultavat pussilakanat hyödynnän tyynyliinoiksi. Pussilakanan alaosa kuluu yläosaa paljon hitaammin, joten siitä saa ommeltua parit tyynyliinat helposti. Tyynyliinojen kulutus on melko nopeaa, joten niille on aina tarvetta.



Tosikierrätystä: kirpparin retrolöydöt,
toinen vielä pussilakanana,
toinen jo tyynyliina-asteella.

Jälkikasvun kippanat tai kulahtaneet colleget ja farkut tuppaan lyhentämään sortseiksi. Ajaa asiansa arjessa.

 
Kyseiset sortsit oli viime kesänä sopivat,
nyt jo vähän kippanat. Käytössä olivat kuitenkin
reilut kolme vuotta, ei huono ikä lastenvaatteeksi.


Yöpukujen virkaa meillä toimittaa kaikenlaiset parhaat päivänsä nähneet  trikoovaatteet, pitkikset, topit ja t-paidat. Ns. oikealla yöpuvulla on mielestäni lähinnä fiilisarvoa.


Tämän lähemmäs sukkahousuniksejä ei nyt päästä tässä juttusarjassa:
Ehtymätön niksilaari on Eilisen Paiston Johanna, jolta tämäkin vinkki on napattu. Vanhat sukat ja alusvaatteet saatetaan viimeiselle matkalleen wc:n kautta.




Olen ottanut käyttöön lapsuudesta tutun tavan jatkokäyttää margariinirasiat pakastamiseen. Nuorena aikuisena se tuntui nololta ja köyhältä. Nykyään ei tee tiukkaakaan viedä vaikka eväitään töihin värinsä päästäneessä Becel-rasiassa!



Lyhyenlännät naiset joutuvat aina lyhentämään farkkunsa. Siitä kertyy 5-10cm puntinpätkiä, jotka säästän paikkatarpeiksi. Farkkujen haarojen ja takamuksen kuultaessa läpi, paikkailen farkut vielä homma- ja metsähousuiksi.

2 kommenttia:

  1. Kiitos taas vinkeistä!
    Mullakin on margariini- ja 500g rahkarasiat pakestekäytössä. Koska olen yhden hengen talous teen ruoan aina isoina erinä ja pakastan annoksina. Tulee tarpeeksi vaihtelua ruokalajeihin mutta samalla säästää aineksissa. Tuo farkkujen lahkeiden käyttö paikkaukseen on myös itselläni käytössä. Tai taisi oma äitini muuten paikata viimeksi mun takapuolesta hiutuneet farkut. :)

    VastaaPoista
  2. Pakasteesta on ihanaa ottaa evästä tai haipakkana päivänä lämmittää tuttuja herkkuja ja jatkaa matkaa :)

    VastaaPoista