perjantai 31. tammikuuta 2014

Saattohoitosoppa


Ystäväni on tunnettu letkautuksistaan ja nasevista ilmaisuistaan. Tiedättehän sosekeiton, johon hukutetaan kyseenalaisessa iässä ja olemuksessa olevat kasvikset, juuston jämät ym. Tämä nokkela ystävä loi ruoalle kauniin ja kuvaavan termin saattohoitosoppa, joka hipoo nerokkudessaan mielestäni ja nyhtöpossu kulttia. Ihan luvan kanssa käytän nimeä nyt tälle päästä vedetylle tomaattikeitolle, joka oli muuten monella tapaa aivan huikee idis! Jälkikasvun mielestä parasta tomaattikeittoo, mitä oon tehny. 

Piti tehdä perustomaattikeitto, sakeuttaa linsseillä. Linssit oli loppu. Meitsi kelaa, miten saan paksuutta keittoon ilman linssejä tai leipää. Kauppaan ei kerkiä lähtee. Meitsi alko creaan; mullahan on parsakaalin kanta kaapissa. Mä menin aivan luoviin tiloihin; jos siihen lisää vielä tärkkelystä perunasta ja bataatin kannasta ja kokeillaan vaihteen vuoksi mausteeks savupaprikaa.
Siis aivan huikee idis!!:

Punanen ja savunen saattohoitosoppa
1      sipuli
2      valkosipulin kynttä
1      pieni peruna
1      pala bataattia (noin ison perunan kokonen pala)
1      parsakaalin kanta
       = eli kolmen perunan verran jotain juuresta / kasvista
tilkka öljyä

1 tlk  tomaattimurskaa
n. 1   murskapurkillinen vettä
1      yrtti-kasvisliemikuutio (luomu)
½ tl   savupaprikamaustetta
½ tl   suolaa
1 rkl  (intiaani)sokeria

1 dl   (kaura)kermaa
1 rkl  kuivattua basilikaa

1. Silppua sipulit, kuori ja pilko saattohoidettavat kasvikset / juurekset. (Selvennykseksi juuresten määrään: yhtä tomaattimurskapurkkia varten sopiva juuresten / kasvisten määrä on noin kolmen perunan määrä.)

2. Kuullota sipuleita öljyssä, lisää kasvikset / juurekset ja kuullottele vielä hetki. Lisää savupaprika, tomaattimurska, vesi, liemikuutio, suola ja sokeri. Anna kiehua ainakin puoli tuntia, että juurekset pehmiää kunnolla ja keittoon kehittyy makusinfonia.

3. Soseuta keitto, lisää tarvittaessa vettä ja mausteita. Lisää kerma ja basilika. Kuumenna ja herkkutele.


Perinteiset lisukkeet, raejuusto ja juustoruisleipä.


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ny kör vi!



Fillaroinnin plussia
  • ovelta ovelle ilman ruuhkia ja itsestä aiheutumattomia hidasteita, ei parkkipaikkaongelmia. Mitä nyt talvella kaistaviivojen ollessa lumen alla ihmiset ja koirat sitä myöten unohtaa pyöräkaistan olemassa olon, kesällä fillaristien määrä pompahtaa ja aamuruuhkaa esiintyy myös kevyen liikenteen väylillä. 
  • elimistö kiittää monellakin tapaa: päällimmäisenä mieleen tulee reisi, pakara ja korsetti, ilmanvaihtokanavat, aineenvaihdunta ja pääkoppa. 
  • saattaa kasvaa sädekehä kanssaihmisten kehuista, joka haihtuu onneksi päivistä jolloin käyttää autoa.
  • olet trendikäs, ilmastotietoinen ja muuta hyveellistä, paitsi koet huonoa omaa tuntoa kuitenkin auton omistamisesta sekä sen käyttämisestä.
  • ilmasta, sen jälkeen kun kunnon välineet on kasassa ja ne on huollettu.
  • vuodenajat tuntuu ja antaa voimaa. Kauniina kesäaamuna mieli on keveä vaikka kohteena olisikin työpaikka, myötätuulella matka taittuu kevyesti, pahimillaan syyssade tuntuu kasvoilla nuppineulojen pistoilta, nollakelillä sohjossa polkiessa hiki virtaa ja käsivarret kihelmöi tärinästä. Ei kai kesä tunnu kesältä, jos välillä ei ole talvea.


Kuvaaja kumoon.


Pyöräilyn besservisser minussa kokoaa myös top kolmosen asioista, joilla voi pilata fillarinautinnon:
  1. Tussut kumit, vanteet kierossa, vaihteet sökönä, väärät vaatteet sekä muut välineongelmat. Tähän liittyen fillarin epäkunnioittava kohtelu eli rotvalleihin ja kuoppiin täysillä ajaminen, vaihteiden kurittaminen ja huoltojen laiminlyönti.
  2. Reppu selässä polkeminen -> turha hiki. Hanki kori.
  3. Satulan päällä vaappuminen -> taas turha hiki. Korsetti tiukaksi ja jalat töihin.  

Iloisia kilometrejä itse kullekin säädylle!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Myssyä


Haluan tietää mitä suuhuni laitan. Olen alkanut syömään (lue napsimaan suoraan purkista herkkunälkään) mysliä, kun tajusin alkaa valmistamaan sen itse. En syö sitä siksi, että haluan mysliä vaan siksi, että saan pötsiini ainesosia, joita omatekoinen myslini sisältää. Myslin variointimahdollisuuksia on lukemattomia.


Kerrankin kiposta.

Olen testaillut muutamiakin myslireseptejä, tuunaillut niistä omaa versiota. Kaikki lähti Kotivinkin siemenmyslistä, seuraavana tuli Kempparin herkkumysli. Ensimmäinen on siemenpainotteinen ja aikamoinen herkku muistuttaen hieman muromyslien makeutta. Jälkimmäinen painottuu kauraan ja makuuni hieman öljyinen. Etsin kultaisen keskitien noiden välistä ja lisään makua (joulu)mausteista. Omaan mysliini ei pääsääntöisesti kuulu namit eli rusinat, pähkinät, kuivatut marjat tms, mutta vain mielikuvitus ja mieliteot ovat rajana.  


Oman myslin valmistaminen on muuten myös tosi edullista, kun pitää aineet simppeleinä ja hankkii isommat satsit kerralla, joista riittää monta erää. Myslin tekeminen on myös nopeeta; uunia ei kannata pelkästään sen takia lämmittää vaan pistää vaikka uuniruoan jälkeen paistumaan.


Mysli

4-5 dl   kaurahiutaleita
4-5 dl   siemeniä ja/tai pähkinöitä
             aurongonkukka-, sesam, pellavan-, kurpitsansiemeniä 

3 rkl    rypsiöljyä
3 rkl    juoksevaa hinajaa
2 rkl    haaleaa vettä

(2-3 rkl kanelia)
(1 rkl   kaardemummaa)
  


Auringonkukan-, pellavan-, kurpitsan- ja
sesamin seimeniä, kaurahiutaleita ja mantelilastuja.

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Mittaa kuivat aineet kulhoon, sekota. Lisää halutessasi kaneli ja kaardemumma.
3. Sekoita nestemmäiset keskenään ja sekoita huolellisesti, mutta hiutaleita kuitenkaan muussaamatta kuivien sekaan.
4. Levitä tasaisesti leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla max. 15 min. Käännä mysliä 1-2 kertaa paiston aikana ja vahdi loppuaika herkeämättä vieressä. Malli kuvassa.
5. Jäähdytä. Lisää halutessasi rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai marjoja. Purkita.


Vahdi ja kääntele.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Valoa ja iloa


On ilo huomata, että syksy on ohi. On enemmän hyviä päiviä. Kylmyys on tyhmää, mutta valon lisääntyminen ja talveen kuuluvat ilmiöt kuuluvat kuvioon. Arkeen on mahtunut muutamia kivoja asioita, jotka haluan jakaa. Ihan vaan huvikseni ja jotta muistaisin.



Olen etsinyt jonkun aikaa pienempää kakkuvuokaa salliakseni leipomisen hieman useammin ja ylläoleva pikkuvuoka morjesti iloisesti kirpparilla.






Täydensin kasvisosastoa torilta, viidellä eurolla terveyttä.




Lähdin voitonvarmana peliin, hävisin.




Pakkasukon rauhoittuessa vilukissa pääsi taas suosikkiharrastuksen pariin.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Pataa pakkasella ja pakkaseen


Erilaiset padat ovat oivaa peruspöperöä varsinkin talvella. Toinen tärkeä syy valmistaa patoja on niiden pakastaminen työlounaaksi, kuten aikaisemmin todettu. Rasia pakkasesta mukaan, lämmitys töissä ja kylkeen salaattia, vihannesta ja/tai ruisleipää. Tässä muutama suosikeiksi muodostuneen pataruoan resepti, jotka ovat herkullisia ja aiheuttavat toisinaan myös reseptiuteluja yhteiskeittiössä. Peruna-, riisi- tai pastapohjaiset uuniruoat eivät ole pakastamiseen parhaita, mutta nämä kasvispadat ovat maistuneet loistavasti pakkasenkin kautta.

Eeva Kolun kookoksinen bataatti-linssipata on kerta kaikkiaan ihana (kasvis)ruoka! Edulliset raaka-aineet, täyttävä ja mahtavan maukas. Tämä ruoka uppoaa hyvin miesväellekin. Teen ruoan reseptiä noudattaen, poikkeuksena kookosmaidon määrän puolittaminen (ohjeessa 1 iso tölkki, itselle riittää 2dl pahvitonkka). Olen tarjonnut tätä myös kanan tai kanapullien kanssa.  


Vihertävä arkimättö.

Punastunut serkkunsa.

Toinen bataattiruoka, nimittäin Chocochilin bataattichili on peruslähtökohdilta samankaltainen, vähintään yhtä ihana mutta sopivasti erilainen! Tomaattipohja, kidneypavut ja chilin tujaus (itse puolitan reseptin chilimäärän) päihittävät mennentullen lihasta valmistetun serkkunsa.
Huom: Näissä bataattiruoissa käytetyt linssit, pavut ja kookosmaito eivät kokemukseni mukaan ole moksiskaan pakastamisesta.


Ja sitten sydän pakahtuu onnesta: rakkauteni nimeltään kaalilaatikko. Se perinteinen lihaversio, pienellä terveystwistillä. Tärkeintä onnistumisessa on kiduttavan pitkä ja harras paisto / haudutusaika, 150 astetta ja mielellään 3 tuntia.




Nami kaalilaatikko
n. 1 kg valkokaalia
400 g   jauhelihaa (nauta tai nautasika)
1       sipuli
2 dl    ohrasuurimoita, riisi-ohraseosta tai puuroriisiä
1 prk   (kaura)kermaa naturelle tai sipulimaustettu
1 tl    meiramia
1 tl    suolaa
        mustapippuria
(2 rkl  siirappia)

1. Silppua sipuli, suikaloi kaali. Hauduta kaalia vesitilkan kanssa kattilassa n. 15min.
2. Ruskista jauheliha ja sipuli pannulla.
3. Sekoita kaikki aineet keskenään, tarkista maku ja kaada voideltuun uunivuokaan.
4. Paista 150 asteessa 2-3 tuntia. Kääntele välillä pinnan kuivuvia aineita pohjalle ja viimeisen tunnin voi haudutella folion tai kannen alla.
5. Puolukkahillo tähän kai kuuluu, mutta meikäläiseen uppoaa ilmankin.



Olen kokeillut muitakin kaalilaatikkoreseptejä kuten tämä mausteinen vegekaalilaatikko ja gruusialaista kaalivuokaa jollain nettilöydöllä. Sikke Sumari on ristinyt oman kaalilaatikkoreseptinsä kaalinamiksi, joka muhii yös takaraivossa. Hakusessa on siis vielä muita kaalipohjaisia pataruokia pakastettavaksi, suunnitelmissa myös muutaman kasviscurry-reseptin pakastuskokeilu.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Rätei ja lumpui


Olen sellainen outo nainen, jota ei oikeastaan kiinnosta vaatteet, ulkonäkö ylipäätään (liiankin) vähän. Käytännössä se on tarkoittanut esiintymistä aina samoissa, vanhoissa, häthätää ostetuissa tai tyttäreltä pöllityissä vaatteissa. Olen toki näinkin selvinnyt, mutta nyt se on loppu. Tyylit ja pukeutuminen ei ole alkanut kiinnostamaan minua aikaista enempää, enkä aio aloittaa erityistä tälläytymistäkään. Haluan käyttää nykyistä vähemmän energiaa pukeutumiseen, samalla kuitenkin toivoisin näyttäväni hieman huolitellummalta.

Käytännön tasolla projekti sai lihaa luiden ympärille bongattuani muutamista blogeista p333-projektin. Kyseessä on pukeutumista koskeva ohjenuora, jossa valitaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan 33 vaatekappaletta, joilla kuvittelee pärjäävänsä arjessa. Säilössä oleva vaatevarasto pyritään pitämään minimalistisena ja mahdolliset uudet hankinnat järkeistämään sekä sovittamaan jo olemassa oleviin.


Hei hei! Hyvää loppuelämää.


Aloitin projektin innokkaasti raijaamalla vaatekaapin pinot ruokapöydälle. Projektin alkajaisiksi suositeltiin tekemään inventaario neliportaisesti:
1. Vaate sopii minulle hyvin, pidän siitä, käytän säännöllisesti. Säilytä.
2. Haluan pitää tämän, mutta en tiedä miksi. Pakkaa säilöön.
3. Ei sovi kokonsa tai tyylin puolesta. Lahjoita tai myy.
4. Rikki, huonossa kunnossa. Hävitä.




Vauhtiin päästyäni homma sujui nopeasti, ilman kyyneleitä tai pähkäilyjä, ylläoleva luokittelu toimi hyvin! Sitten alkoi naurattamaan, koska hommassa kävi juuri niin kuin ennakoin. Enhän minä saanut tuohon ykköskasaan lähellekään sitä 33 vaatetta!
Selvennykseksi: alusvaatteita, koti- ja urheiluvaatteita ei lasketa 33 vaatteeseen, mutta takit, asusteet ja kengät kyllä, jotka jätin toistaiseksi vielä karsinnan ulkopuolelle.

Projektin jatkaminen saa odottaa kirppismyynnin ajan, jatkoa siis luvassa!


     

perjantai 17. tammikuuta 2014

Valitse puolesi


Saan silloin tällöin asiakaspalautetta, että meillä ei syödä sellaista tavallista ruokaa kuin muilla. Miksi ei voi olla jotain epäterveellistä. No, tehdään sitten. Choose your side!




Tasapainoilu terveys- ja kauneusinformaation täyttämässä nyky-Suomessa on kasvattajana oikeasti vaikeaa. Miten annetaan terve esimerkki siitä, että hallitaan painoa ilman että laihdutetaan? Tosi asiahan meinaan on, että itse en ainakaan pysty painoa ja vaatekokoa hallitsemaan ilman tietoista työtä. Kyllähän se tiettyjä rajoituksia tarkoittaa, joita ei yhdessä eläessä voi peitellä.
Lapsille ja nuorille terveellisten valintojen tekeminen tarkoittaa samaa kuin laihduttaminen. Ja se kaikki muu ruoka lihottaa. Eli on ruokaa joka lihottaa ja ruokaa joka laihduttaa, väliin jää lähinnä vain lihapullat.  

Keskustelemme ruoasta jonkin verran ja murkut on oikeasti aidosti kiinnostuneitakin ravinnosta, jonka tietysti käytän varovasti hyödykseni. Keskusteluja käydään mm. leivän syömisestä ja eri viljoista, sokerin käyttämisestä, joka tuutista tursuavista hiilareista ja proteiineista. Vaarana vaan on, että ruoan vaaroihin kiinnittää liikaa huomiota liian varhain ja kokee näin aikuisten tavoin jatkuvaa syyllisyyttä syömisestään. Sellaisen aiheuttamista haluaa välttää viimeiseen asti. Ettei joka suupala ja ulkomuodon mutka vääristä itsetuntoa. Sitten sitä lukee taas lööpeistä, kuinka huonossa jamassa on lasten terveyskehitys. Plääh. 

En saa tähän asiaan varmastikaan mitään suoria vastauksia, täytyy jatkaa vaan valitulla linjalla ja pitää silmät, korvat ja aistit auki. Aihe on melko arka, mutta olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia.

Loppukevennykseksi löytämäni uunikasvisten loputtoman varioinnin ohje, tästä. Itselleni uutta ohjeessa oli loistava valmiiden kasvisten päälle hujautettava kastike, perfect!

Kastike uunikasviksille

1-2 rkl   öljyä
1         valkkarin kynsi
loraus    sitruunamehua
alle ½ tl juustokuminaa
          suolaa, pippuria ja (ruoko)sokeria