Lihaton lokakuu - Parempi kasvishernekeitto

Rakastan hernekeittoa.  Olen tehnyt hernaria toki perinteisenä kasvisversiona jättäen lihan pois ja lisäten porkkanaa. Rehellisesti sanottuna makunystyräni ovat sitä syödessä aina kaivanneet lisää makua ja olen tuskissani lisäillyt lautaselle hervottomat määrät sinappia. Koska lihan korvaaminen soijarouheella tuskin tuo lihakkaampaa makua, piti löytää parempi kasvishernariresepti. Ja tässä se tulee: kirjasta Aurinkomaa - Koko perheen kasviskeittokirja (Ruuska, Tuija)


Punertava ja mausteinen kasvishernekeitto

1 ps    kuivattuja herneitä
2 l     vettä

1       sipuli
½       purjo
½       punainen paprika
3-5     valkosipulinkynttä
(½      chili)
2 rkl   öljyä
2-3 rkl tomaattipyrettä
1 tl    jauhettua paprikaa
2 tl    jauhettua korianteria
1 tl    juustokuminaa
(1 tl   kokonaista fenkolia)

1-2 tl  suolaa
        pippuria
2-3 rkl sitruunanmehua


1. Liota herneitä yön yli.
2. Kaada liotusvesi pois, laita tilalle raikaista vettä 2l. Kiehauta herneet, madalla lämpöä ja hauduta puolisen tuntia ja tee sillä aikaa mausteseos.
3. Pilko sipulit ja paprika pieniksi kuutioiksi. Kuullota öljyssä, lisää tomaattipyree ja mausteet, hauduttele hiljalleen ja lisää loppuvaiheessa paprikat. Lisää seos keittoon ja hauduta vähintään tunti, mielellään pari tuntia.
4. Lisää lopuksi suola, pippuria ja sitruunamehu.

Lihaton lokakuu - Kikhernepihvit

Olen tehnyt kikhernepihvejä lukuisilla resepteillä, siltä ainakin tuntuu. Milloin on vaivannut ohjeen vehnä, toisinaan pihvien koossapysyminen on ollut tuskien taival, joskus olen halunnut päästä helpolla ja paistaa pihvit uunissa ja joidenkin kohdalla on kerrottu, että ne edelliset maistui paremmalta. Että kaikkea on kokeiltu.. Loppujen lopuksi palaan aina Pirkka-lehden kikhernepihvireseptiin ja sitä siis suosittelen, alla oma himppasen muokkaamani versio. Jos haluan korvata korppujauhot vehnättömällä vaihtoehdolla, käytän kikhernejauhoja.

Kun hommaan ryhtyy, kannattaa tehdä iso satsi ja hyvissä ajoin, vaikka edellisenä iltana tekeytymään. Ylimääräiset valmiit pihvit pakkaseen evääksi otettavaksi, tyhjän kaapin päivälle tai vaikka hampurilaisen väliin kietaistavaksi.

Niin, ja näitä voin suositella kokeiltavaksi myös skeptikoille, hyvien lisukkeiden kera maistuvat yllättävän helposti!


Kikhernepihvit

2 tlk   kikherneitä (tai 5-6 dl itse keitettyä)
1 iso   sipuli
2       valkosipulin kynttä
1 dl    korppu-, speltti- tai kikhernejauhoja

3 rkl   sitruunamehua
2 rkl   öliiviöljyä
2       kananmunaa
1 tl    jauhettua korianteria
1 tl    juustokuminaa
1 tl    suolaa
        mustapippuria
        (ripaus chilijauhetta)


1. Silppua sipulit pieneksi, kuullota öljyssä pannulla. Lisää tilkka vettä ja hauduttele noin 5min.
2. Mittaa kulhoon sitruunamehu, öljy ja jauhot, anna turvota hetki.
3. Lisää kulhoon kikherneet, sipulisilppu, muna ja mausteet. Soseuta sauvasekoittemilla tai muulla koneella. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

4. Pyörittele taikinasta märin käsin pienehköjä palluroita ja litistä pihviksi, halkaisiljaltaan 5-7cm, korkeus voi olla melkein sentin. Paista pannulla melko runsaassa öljy-voiseoksessa. Laske lämpöä paistamisen aikana hieman, ettei pihvit pala.
5. Tarjoa maustamattoman jugurtin tai jugurttikastikkeen kera sekä esim. wokin, riisin / speltin tai perunamuusin kanssa.

Lihaton lokakuu - Kasvissosekeiton facelift ja myskikurpitsakeitto

Kasvissosekeiton maut pääsevät uusiin sfääreihin, kun juurekset paahtaa ensin uunissa - kasvissosekeittoon saa makua siis muutenkin kuin lisäämällä kermaa tai Koskenlaskijaa. Tai kuten minä ja teen molemmat! 


Kasvisosekeitto paahdetuista juureksista
 
Kuori ja lohko haluamasi juurekset. Älä sössi vielä sipulin kanssa tässä vaiheessa. Kierittele juurekset kevyesti suolassa ja  öljyssä. Kuorimattomat valkosipulinkynnet paahtuvat uunissa upeiksi, joten lisää niitäkin halutessasi ja kuori vasta paahtumisen jälkeen. Paahda juureksia uunipellillä 200 asteisessa uunissa noin ½ tuntia riippuen lohkojen koosta. Juurekset saavat olla pehmeitä muttei mielellään vielä kovin ruskeita.  

Silppua sipuli, kuullota kattilassa öljyssä. Lisää paahdetut juurekset, kasvisliemikuutio ja vettä sen verran että juurekset nippa nappa peittyvät. Anna kiehua vartin verran, soseuta, maista ja mausta. (Ja lisää vielä sitä kermaa tai sulatejuustoa.)

Vähän nolo alkukuva lihattomalle.. Puolustuksena pekonirippeille toimii sekä hävikin torjunta että nuorenmiehen motivointi kasvisvoittoiseen ruokailuun.

Samalla paahtamiskikalla valmistuu kertakaikkiaan ihana, salonkikelpoinen ja syksyisen keltainen myskikurpitsakeitto. Tällä Hesarin reseptillä onnistuu! Ohjeessa neuvotaan pitämään foliota paiston aikana kurpitsan päällä, mutta jos pitää koko paahtoajan, ei paahtumista pääse tapahtumaan tarpeeksi. Pidä foliota vain siis osan aikaa.

Startti lihattomaan lokakuuhun

Blogin nimi on ruodussa ja rempallaan. Se, että kohkaan lihattomasta lokakuusta vuoden myöhässä on juuri tuota osastoa rempallaan. Tulevan kuukauden aikana blogi tulvii kasvisruokareseptejä, olkaa hyvät ja innostukaa! 

  Kuvat ei suoranaisesti liity aiheeseen, mutta lokakuuhun kyllä.


Maapallo ei yksinkertaisesti tule kestämään kunnialla nykyistä karjamaatalouden pyörittämistä.  
"Karjatalous on liikennettä pahempi ilmastomuutoksen edistäjä."
"Nykyisillä viljelymailla ei ole riittävästi vettä ruoan tuottamiseen 9 miljardille ihmiselle, jos länsimaiden nykyiset ruokailutottumuksen jatkuvat." 
Ja sitä rataa. Fakta siitä, että kasvisten suosimisesta energianlähteenä kiittää maapallo, oma vointi ja tulevat sukupolvet ei ole toivottavasti enää kenellekään uutta. Siitä huolimatta suuren osan länsimaisista perheistä ruokavalio pohjautunee liharuoille. Vuosi sitten Ylen Docventures polkaisi käyntiin Lihaton lokakuu -kampanjan, jossa lihalla mässäävä (?) toimittaja haastettiin kuukauden lihalakkoon tai siis positiivisemmin ilmaistuna kasvissyöjäksi. 


Viisastelija saattaa tölväistä, että mites muutat jonkun mielensäpahoittaja-sukupolven makkaraa- ja läskisoosia rakastavan edustajan valmistamaan ja syömään arjessaan linssipataa, kikhernepihvejä ja kasvimaitoja? Saanen lohduttaa, että siitä ei tarvitse paineita ottaa - töitä riittää nimittäin pikkusen pidemmällekin ajalle, kuin vaan vanhempiemme läjlellä oleville elinvuosille. Kyse on tulevaisuudeesta: meidän aikuisten ja tulevien aikuisten asenne- ja arkimuutoksesta. Sekään ei valitettavasti ole helppoa: riittää yksi havainnointikäynti kasvisruokapäivänä minkä tahansa koulun ruokalinjastolla huomaamaan, että töitä kyllä riittää.


Ei vaivuta epätoivoon vaan tehdään asialle jotain. Omalta osaltani haluan jakaa kuukauden ajan hyviä kasvisruokareseptejä, jotka kuuluvat perheemme vakimenuuseen. Luvassa on edullisia, puoli-ilmaisia sekä hyvin yleisesti siedettyjä - jopa kehuttuja kasvisruokia. Kerran tehtyjä ja unholaan jääneitä ei luonnollisestikaan jaeta. Suurin osa ruoista uppoaa myös perhekolmikkomme skeptikkoon, jolla ilmenee haasteita mm. kaalien, papujen ja voimakkaampien juuresten kanssa. Ennakkoluuloistaan huolimatta edistymistä on tapahtunut ja mm. paprikat, bataatti sekä punajuuri ovat jo herkkua, kesäkurpitsa uppoaa wokeissa mausteiden ansiosta ja ykkösinhokki kukkakaalin saa menemään huijauksella esim. perunamuusissa ja vaikka täytetyn paprikan kasvistäytteessä. Olen lätissyt aiheesta aikaisemminkin.

Suurin osa resepteistä sisältää jokaisesta kaapista löytyviä tai lähikaupastakin saatavia raaka-aineita, mutta joukkoon toki mahtuu muutama eksoottisempikin tuote. Siirtyessäni kasvispainotteisempaan arkiruokaan muutamia perusjuttuja oli hankittava, lähinnä mausteita ja kuivakaapin tuotteita. Niiden hankinnan jälkeen kasvisruoan laittaminen on edullisempaa kuin sekaruokavalio. Pitkää raaka-aineluetteloa ei kannata useassakaan reseptissä pelästyä: pituus aiehtuu yleensä kuivakaapin mausteista!


Luvassa on myös muutama haaste itselleni, joissa kokeilen pitkään aikomiani kasvisruokareseptejä, joka ovat syystä tai toisesta jääneet toteuttamatta. Siirrynpä tästä naputtamaan niitä reseptejä, pysykääpä kyydissä ja keskiviikkona lähtee!

Oppitunti läsnäolosta

Koin menneellä viikolla häkellyttävän hetken. Odotin luentoa, ihmiset valuivat paikalle. Yhtäkkiä eteeni tupsahti tumma nainen, hymyili iloisesti ja sanoi "mä tunnen sut - mä olen opettanut sua". Olin aivan ihmeissäni, kuka tuo on? Katsoin kuumeisesti kasvoja ja tajusin, että jotain tuttua tässä ihmisessä kyllä kai on, pengoin muistijälkiä. Hetki siinä selviteltiin taustoja ja muistin hänen todella opettaneen minua melkein 20 vuotta sitten.

Nainen kertoi, että muistaa minut hyvin. Että siitä ei ole kauaa aikaa, kun viimeksi kävin hänen mielessään. Sanoi, että jotkut oppilaat jäävät mieleen. Muisti yksityiskohtia, joista minulla ei enää ollut minkäänlaista muistikuvaa. Hän puhui minusta melkein siten, miten joku hyvin minut tunteva voisi puhua. Olin häkeltynyt.

Istuimme luennolla vastapäätä, keskittyminen aiheeseen rakoili, ajatukseni menivät kohtaamisesta toipumiseen. Koitin vaivihkaa vilkaista naista, tutkailla ja vähän ihaillakin. Tästä ihmisestä huokui lämpö, kirkas katse, valppaus ja hetkeen pysähtyminen, hyvä muisti. Aloin miettimään itseäni ja tajusin, että koen samankaltaista rauhaa ja läsnäolon tunnetta nykyään enää harvoin. Muistini on alkanut pätkiä viime aikoina, olen monessa arjen hetkessä paikalla mutten läsnä. Sanat, kysymykset, vastaukset, tapahtumat ja kokemukset tulevat ja menevät. 

Olen tällainen arki-ihminen ja elämänkatsomukseltani kovin maallinen. Tämä pysähdyttävä kohtaaminen sai kuitenkin melkein hengelliset mittasuhteet. Kuinka minä voisin elää tulevia kymmeniä elinvuosiani niin, että minulle jäisi teräviä muistijälkiä, karttuisi viisautta, pysyisi valppaus ja läsnäolo tähän hetkeen? Eletystä elämästä jäisi jälki, mutta mieli olisi valmis ja avoin uudelle. Suoria vastauksia ei taida olla, mutta herätys oli enemmän kuin tervetullut. Enpä tiedä, tapahtuuko elämässäni mitään käänteentekevää muutosta, mutta tämän ihmisen kohtaaminen sai minut todella tajuamaan omien valintojen, elämisen tavan ja luonteen merkityksen omalle tulevaisuudelle. On hienoa, että sain kokea tuon hetken.

Tyhjä kaappi on täysi vatsa

Hävikkiviikkoa on jäljellä vielä muutama tunti, joten kerkiän teeman kuittamaan tähänkin foorumiin. Asiahan on tuikitärkeä ja hienoa, että kulutushysterian ja paljouden vastakohta saa mediahuomiota ja ilmiönä ansaitsemansa kultareunukset. Ruokahävikin torjunnassa on mielestäni kyse asenteesta, arvon antamisesta, suunnitelmalllisuudesta, kekseliäisyydestä ja niukkuuden sietämisestä. Nykyihmiselle on aika vaikeaa hyväksyä väljä tai lähes tyhjä jääkaappi, "me ollaan näin köyhiä". Itse olen sitä mieltä, että mitä tyhjempi jääkaappi, sen paremmin joka muru tulee ja on tullut syödyksi ja hyödyksi. 

Jonossa saattohoitoon.

Pidän tarkoituksella silloin tällöin tyhjän kaapin päiviä: en suunnittele mitään ruokaa tai varaa raaka-aineita, vaan ruoka pitää syntyä tyhjältä vaikuttavien kaappien antimista. Silloin kurkataan tietenkin pakastimeen, kuivakaappiin ja vihannesosastolle. Näistä se ruoka jo yleisimmin valmistuu; esim. joku wok, pastasoosi, (sose)keitto, uunijuurekset tai vaikka hampparibaari. Jos käteen osuu vähän itselle kinkkisempää raaka-ainetta, jolle ei löydy  totuttuja kavereita, pistetään Google laulamaan. Olen kokenut monta aha-elämystä laitettuani hakusanaksi kaksi raaka-ainetta, joita en ollut hoksannut aikaisemmin yhdistää. Ja niinpä vaan saanut hävikkiuhkan alaisia ruokia jalostettua herkuiksi. 

Ruoka-arjen suunnittelu on ruokahävinkin torjunnan lähtökohta. Ensin kurkkaan kaappiin ja suunnittelen löytöjen ympärille ruokia, tämän jälkeen innoittajana toimii kauden raaka-aineet tai tarjoukset, ja tämän jälkeen vasta ehkä ruokalajeja, joita tekee mieli. 

Mustapapupihvit parsakaali-papulisäkkeellä, ruiskrutongit, jugurttikastike.

Ihan tyhjistä kaapeista en kuitenkaan minäkään ruokaani synnytä, vaan panostan muutamiin vakiovarusteisiin. Kaapista löytyy aina mausteiden, rasvojen ja jauhojen lisäksi perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattimurskaa, sitruunaa, rahkaa / maustamatonta jugurttia, kananmunia, pastaa, spelttihelmiä, linssejä, soijarouhetta ja papuja. Ne säilyvät pitkiä aikoja ja esim. soijarouheesta ja tomaattimurskasta saa aina tehtyä soosin tai kananmunista munakkaan. Hyvä periaate on, että kuivakaappi on täydempi kuin jääkaappi. 

Akilleenkantapääni raaka-aineiden rallissa on mm. kermapurkkien loput, kurkkujen pätkät, ylijäämäruoat ja kaalien / salaattien loput. Olen näissä kyllä kovasti kehittynyt ja roskiin menevä sapuska on vuosien varrella kyllä selvästi vähentynyt. Omat tapansa ja ongelmakohtansa on tosi tärkeä tunnistaa.

Silakka pakkasesta, kuiva ruisleipä sekä raejuuston, suolakurkun ja salaatin jämät kietoutuivat maistuvaksi lounaaksi.

Loppukevennykseksi vielä muutama hävikkiruokasuksee: 
- tomaatti-feta-pinaatti-munakas
- hampparibaari: ruisleipä, jauhelihapihvit, paistettu sipuli, juustoraaste, kastike (jugurtista), lanttu- ja perunaranskikset, tomaattia ja salaattia
- chilinen linssikeitto
- silakka -open burger ja salaatti
- lohkoperunat ja soijatäyte
- marinoitu pasta -salaatti lisukkeineen
- papu-parsakaalilisäke ruiskrutongeilla

Kesä(vaatteet) meni jo

Taas asiaa vaatteista, mutta antitrendi-ihmisen kynästä eli uusia pukeutumistuulia kannattaa haistella muilta saiteilta. Jos harmaavarpusen vaateahdistuksen purku kiinnostaa, jatka lukemista. Suoritin ryhtiliikkeen vaatevarastossani viime talvena (vink ja vink) ja se kannatti. Sain ymmärryksen minkälaisia vaatteita tarvitsen, mihin tilanteisiin, minkämalliset passaa omaan kroppaan ja minkälaiset kertakaikkiaan ei. Stressi pukeutumisesta väheni ja ajatus selkisi. Epäloogista oli, että puettavaa tuli sitä myötä lisää, mitä enemmän vaatteista luovuin, ja siis ilman että hankin mitään tilalle.

Kevät ja kesä meni ihmeellisen niukalla garderoobilla, karkeasti laskettuna touko-elokuu reilulla 20 vaatteella. Suosikkivaatteet erottuivat ja jokaiselle säätyypille ja menolle riitti hyvin puettavaa. Kesä on kyllä niin lyhyt, että ei sitä ihminen oikeasti tarvitse montaakaan kevyempää vaatetta.

Tajusin, että monet kesävaatteistani ovat jo melko vanhoja, mutta edelleen niitä on ihana käyttää kesällä. Sama tunne kuin joulukoristeiden ihastelu marraskuussa "ai niin tämäkin, tää on kiva!". Vanhojen suosikkien kohdalla tajusin mantran luonnonmateriaalien paremmuudesta todella pätevän: kohta 10-vuotiaat ja ainoat sortsini (pellavasekoite) ja hellepaitani (ohut puuvilla) menevät edelleen aivan täydestä, eikä liian rumia kulumisen merkkejä näy. Trikoovaatteiden ikä ei yllä varmaan puoleenkaan väliin. Kesävaatteiden hankintalistalla on moneen menoon sopiva mekko trikoorytkyn tilalle / rinnalle ja mieli tekisi puuvillamekkoa. Jos ketjurättilästä ostetut puuvillasekoitesortsit ja puuvillapaita ovat kestäneet moitteetta 10 vuotta, täytyisi pellavamekon malli miettiä siten, että voin kuvitella pukevani sen päälle vielä 5-kymppisenä. Huimaa!

Vaateprojektin alkumetreiltä asti hankintalistalla on ollut aivan perus trikoopaitoja, pitkillä ja lyhyillä hihoilla, tummaa ja valkeaa. Mutta sepä sitten onkin vaikeaa, herttileijaa! Helsingin kesäreissu sai senkin takia hieman negativiisen latauksen, kun koitin tosissani löytää kipeästi tarvitsemani paidat. No, kymmenien rättilöiden jälkeen löytyi poikkeuksellisen tavallinen malli: yksivärinen, istuu olkapäiltä ja rinnuksilta, ei kiinnaa takapuolesta ja on järkevää materiaalia. Olin tosi tyytyväinen, kunnes toiseen paitaan tuli ennen ensimmäistä pesua vatsan kohdalle reikä ja pari läpikuultavaa kohtaa. Itkuhan siinä pääsi.

Miten voi yksinkertaisten, kestävien vaatteiden hankkiminen olla niin vaikeaa! Tiedän tasan tarkkaan, minkälaisia idioottimaisen yksinkertaisia vaatteita haluaisin ostaa, mutta sellaisia ei tunnu saavan mistään eikä millään hinnalla. Yksi keskeinen ongelma tuntuu myös olevan päärynäkroppani, koska vaatekaupat ovat täynnä suoria mekkoja, pillihousuja, olalta valuvia muodottomia paitoja sekä kaikenmaailman surkeita materiaaleja. Parin peruspaidan metsästys saa siis jatkua, pöh.