tiistai 31. joulukuuta 2013

And the winner is..




Mummun joulukaktus.


Tervehdys postaustaukoa viettäneeltä lomalaiselta. Joulunalustohinoissa unohdin päivittää koneen virustorjunnan ja riskit tuntien en alkanut suojaamattomaan yhteyteen. Paine uuden vuoden tilitykseen on ilmoilla, mutta aihe suoraan sanottuna ahdistaa. Tytär kehtasi sen vielä ääneen kysyäkin:
"Mitä sä niin kun vielä elät? Mitä sä odotat tulevaisuudelta?"

Vastauksen pähkäämisen sijaan aloin miettimään elämäni pieniä ilmiöitä vuodelta 2013. Täältä pesee ja unohdetaan tuo paha-paha-kysymys!   


Vuoden kirppislöytö on vihreä retrosohva. Ekotori, 42€.




Vuoden turhake on myös kirppislöytö, 5€. En olisi välttämättä tarvinnut, mutta rakkauden läikähdyksen vuoksi oli pakko. Sille oli tilaa ja palvelee kyllä tarkoituksessaan.




Vuoden paras aika on kesä. Kakkosena tulee joulu. Kesällä oven ollessa auki tuntuu kuin olisi koko ajan ulkona. Arkilounas kannetaan kuistille ja illalla siellä pelataan korttia. Valvotaan myöhään. Salaatti noukitaan omasta pikkupenkistä. Liikutaan. Säilötään. Otetaan kevyemmin.







Vuoden ilmiön tittelin saa perheessäni ansaitusti Suomen kuumin teini-idoli. Teinini on pitänyt teemaa tehokkaasti esillä 24/7 viimeisen puoli vuotta. Kyseinen Elliotin Isac voitti myös toisen myöhemmin esiteltävän kategorian.



Mitä äiti ei tyttärensä vuoksi tekisi..


Vuoden ylläripylläriksi nousi tiukassa taistossa allekirjoittaneen tenniskyynärpää-vaiva. Kyynärvarteni tila pääsi täyteen loistoonsa pari päivää ennen kesälomaa ja koko kesäloma meni keksiessä vaihtoehtoisia keinoja selvitä käsien käyttöä vaativista arkitoimista. Niitähän on toki vain "muutama" kuten oven kahvan painaminen, vaihdekepin käyttäminen, kahvikupin nostaminen ja ylipäätään mikään tarttumista ja puristusvoimaa vaativa toiminto. Hoito- ja kuntoutustoimista huolimatta tenniskyynärpää taitaa kisata myös vuoden 2014 kisassa.



Eipä ennen tarvinnut miettiä,
millä kädellä tartun esineisiin.

Vuoden muutos -kategoriaan oli niin ikään tunkua. Perhemuodon muuttuminen olisi tylsä valinta, mutta siitä on aiheutnut positiivisempi muutos nimeltään ruokaremontti. Asian tiimoilla on tapahtunut jo parin vuoden ajan, mutta vuoden 2013 kuumimmat ruokatrendit ovat taloudessani olleet kasvisvoittoisuus, kasvisproteiniien käytön opettelu, luomun suosiminen ja ruokakirjojen ostaminen. En enää tee ruokaa välttämättä resepti edellä vaan raaka-aine edellä eli kausiajattelu sekä hävinkintorjunta on voimistunut.



Kauppakassin sisältö lokakuulta?


Maailman parhaat Lindströmin pihvit Safka-kirjan reseptillä.

Vuoden eripura on liittynyt useimmiten Isac-ilmiöön (eli teini-ikäisen vanhempana olemiseen). Yksityisyyssuojaan vedoten en ala levittämään mehukkaita tarinoita, vaikka varoituksen sanana, suhteellisuuden tajun herättäjänä tai vertaistukianomuksena tekisikin kyllä mieli.



Näin hyviä kuvia voi saada
elämänsä ihanimmasta tilanteesta.


Vuoden keittokirja on Olga Temosen kasvisruokakirja Emäntänä Olga. Suosittelen.




Vuoden oivallus liittyy itse tekemiseen ja toimintaan ylipäätään. Toiminnalla, edes pienellä sellaisella on parantava voima. Oleellista on myös pysähtyminen toiminnan hetkellä ja antaa hetkelle ansaitsemansa arvo. Pienet asiat ovat tärkeitä.



Elämäni ensimmäiset joululimput.



Arkihetkeen pysähtyminen ja pieni panostus.

Ennakkoasetelmista huolimatta pläjäyksestä tuli positiivissävytteinen. En aseta tulevalle vuodelle tavoitteita, niitä syntyy päässä pävittäin enkä ole ottanut tavaksi niiden alle musertua. Siten siis jatketaan. Päivä kerrallaan ja todeten että joskus on vaikeempaa kun aina - tai joskus on kivampaa kun aina. Eteenpäin, huudahti Leena Hefnerkin.



2 kommenttia:

  1. Onpa kiva tapa tiivistää mennyt vuosi! Selvästikin sekä kivoja että hieman ikävämpiä asioita on matkan varrelle sattunut, mutta sepä taitaakin olla melko tyypillistä elämässä :) Harmillista kyllä tuo tenniskyynärpää, ja vielä juuri loman alla!

    Hävikin torjunta ja kausiajattelu ruokavaliossa ovat kyllä tosi järkeviä muutoksia, niitä yritän itsekin parhaani mukaan noudattaa. Samoin arjen pieneen hetkiin pysähtymistä yritän harjoitella päivä kerrallaan :)

    Mainiota eteenpäin menevää vuotta 2014! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos toivotuksista, elontäyteistä vuotta Sinullekin Pipsa!

    Postaus toimi itselleni tehokkaana terapiasessiona ja hauskaa, jos sillä oli viihde- ja ajatuksenherätysarvoakin :)

    Viimeisimmät kakku/piirakkareseptisi odottavat toteutumistaan, tulen varmaan kertoilemaan sitten kokemuksia. Ehkäpä jossain vaiheessa tämän pitkän herkuttelukauden jälkeen tulee taas kakkusillekin kysyntää!

    VastaaPoista