sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Rosolli joululomalla


Sitä on tullut tavaksi joka joulu kokeilla jotain uutta tarjottavaa vanhojen rinnalla. Jotkut herkut saavat uuden tulemisen seuraavana vuonna, toisille riittää yksi kerta. Tänäkin vuonna joulupöydässämme maistellaan siis uusia makuja. 

Olga Temosen kirjan innoittamana tarjoan lämmintä brie-juustoa ja se huutaa tietenkin kaverikseen punajuurta. Rosolli ei kuitenkaan ihan vastaa mielikuvaa valkohomejuuston makuparista. Kuvaan astuu siis hyväksi todetut balsamicopunajuuret, jotka päästävät rosollin ansaitulle joululomalle. Rosollitta joulua ei kuitenkaan tarvitse viettää, koska mummulassa sitä tarjotaan satavarmana.


Montako yötä jouluun?
  Balsamicopunajuuret
resepti kirjasta Purkissa

1 kg       punajuuria
½ dl       rypsiöljyä
½ tl       suolaa
LIEMI
3 dl       tummaa balsamicoa (vajaa 3dl:n pullo riittää)
2 dl       vettä
2 dl       ruokosokeria
2 tl       kokonaisia mustapippureita

vähintään 1 litran vetoinen lasipurkki

1. Kuori ja lohko punajuuret. Laita uunivuokaan / pellille, valuta päälle öljy, mausta suolalla. Paahda 225 asteisessa uunissa n. 20min.

2. Mittaa liemen aineet kattilaan, keitä n. 10 min, kunnes sokeri liukenee.

3. Lado punajuuret puhtaaseen, uunissa kuumennettuun lasipurkkiin, kaada päälle kuuma liemi. Punajuuret pitää peittyä. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Säilyy noin 3kk ajan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti