sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväbrunssi kotosalla


Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!

Tarditioita ei ole pakko noudattaa, jos on vielä parempia ideoita. Suhtaudun juhlapäiviin täysin subjektiivisesti ja itsepäisesti, teen vain asioita jotka ovat minusta itsestäni kivoja, enkä niitä joita "kuuluu tehdä". Tai tarvittaessa skippaan koko pyhäpäivän viettämällä sen kotitöiden tai yleisen häröilyn merkeissä.

Yhden aikuisen perheessä en halua ladata paineita lapsille äitienpäivän vietosta, vaan sovimme yhdessä päivän agendasta. Puuhattiin aamupäivän brunssi kolmeen pekkaan riitelemättä ja yhdessä tehden, ihan niin kuin lempiohjelmassani Kaappaus keittiössä, hyvä me! Syötiin itsemme onnellisiksi, neiti poti välillä ähkyään puusohvalla makoillen. Taustamusiikista, puheenaiheista ja fiiliksestä huolehti edellis-illan Euroviisufinaali digiboksilta. Sapuskat sai varauksettomia ihasteluja, brunssi-idea yleisesti hehkutusta ja sydämeni pakahtumaan onnesta. Niin kuin saa tämä ja muut arkiset hetket elämäni valonpilkahdusten kanssa.




Ideoita brunssiin haistelin tietenkin netistä ja totesin, että homman voi hoitaa melkein miten vaan itse haluaa. Niin kuin yleensäkin ruokien suunnittelussa, pohjana toimi kaappien sisältö, kauden tarjonta kauppojen hyllyllä ja kohtuus hinnassa. Lajeja ei tuntunut aluksi olevan tarpeeksi, mutta todellisuudessa niitä oli kuitenkin ehkä jokunen liikaa. Tai syöjiä liian vähän ;) 

Näistä koostui kotibrunssimme, arviointi Euroviisuteemalla:

  • Tsatsiki                               6p
  • Hummus                                 4p
  • Helppoakin helpompi leipä              5p
  • Juusto, kurkkua, tomaattia
  • Tuoremehua, teetä


Twelve points.

Tuo vaivaamaton pataleipä on aivan upea resepti, mutta jostain syystä se epäonnistui tänään täysin! Terveyshifistely sai tylyn tuomion ja jauhoista osan korvaaminen täysjyväspeltillä ehkä selittää leivän kohoamattomuuden. Jos haluat mahtavaa itse tehtyä leipää, kokeile reseptiä ehdottomasti, mutta älä sävellä (note to self..). Erityisesti parsapiirakka ja pekonimunakupit olivat aivan mahtavat brunssimurkinat, niitä meillä tehdään jatkossakin! 




Brunssi kotona oli siis jättehärligt ilman vieraitakin ja tätä perinnettä meillä jatketaan äitienpäivän ja muiden tekosyiden ulkopuolellakin!  


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein hyvältä; idea, toteutus ja pisteetkin vielä. Ja perinteet eivät saa olla pakkopullaa, jos tykkää niin sitten jatkaa jos ei, niin tekee omia.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana blogi sinulla! Tänne piipahdan jatkossakin <3

    VastaaPoista
  3. Ai ihana, wau? Kiva juttu Henna, tule toki uudelleen!!!

    VastaaPoista
  4. Kauniin piirakan teit! Ja eikö olekin toimiva resepti. Harmi, ettei ollut pekonia kaapissa (ja oli pakko syödä tomaattipiirakan rääppiäiset pois).

    VastaaPoista