lauantai 21. syyskuuta 2013

Ennakkoluulot vol 1


On ihmeellistä, kuinka jotkut ennakkoluulot ja kerran opitut käsitykset istuvat tosi tiukassa. Minulla niitä on monia. Tosin olen pystynyt nimeämään ne ennakkoluuloiksi (ja vääriksi sellaisiksi) vasta kumottuani ne. Olen ottanut asiat vaan faktoina ja hyväksynyt. Kyse on kovin arkisista ja tavallisista asioista, mutta on ollut hassua ja tavallaan vähän ikävääkin huomata, kuinka tiukasti nämä ennakkoluulot ovat ajatuksia ja toimintaani ohjanneet.

Niin kuin nyt tämä Ennakkoluulo -sarjan vol. 1 nimeltään
Juokseminen

Lapsena olen ollut normiliikkuja: perusinnokas ja perustaitoinen kaikella tavalla, harrastusintressit olivat muualla kuin liikunnassa. Yläasteen liikuntatunneilta juoksemisesta jäi mieleen hengästymisen ikävä tunne, jaksamisen hiipuminen, kavereiden lennokkaat askeleet ja selät edessäni, pistävä tunne rinnassa ja pettymys omaan suoritukseen. Nuorena aikuisena olin omaksunut käsityksen, että voin käydä mm. ryhmäliikuntatunneilla, mutta pururadalla minun kannattaa kävellä. Kroppani ei ole tehty juoksemiseen. Piste.



 



Noista ajoista piti kulua melkein 20 vuotta, kun päätin kokeilla. Lähtökohta oli, että kokeilen vain todetakseni että juu, näin se on, minusta ei ole siihen. Otin prokkiksen kuitenkin sinällään tosissani, että lähdin kokeilemaan hitaasti ja asteittain. 5min reipasta kävelyä, 1min etanahölkkää. Vähitellen lisäsin juoksuminuutteja yksi kerrallaan, vähensin kävelyä. Kunnes juoksin jo ihan oikeasti 10min putkeen, WAU!!! Eikä rintaa pistänyt, en ollut kuolemankielissä hengästymisen tunteesta ja mulla oli varovaisen hauskaa.






Tuosta aha-elämyksestä on 2,5 vuotta, jonka jälkeen olen hölkkäillyt kausittain ja aina juoksukunto on noussut uusille tasoille. Tällä hetkellä olen ylittänyt itselleni maagisen 5km rajan reippaasti, enkä totta tosiaan IKINÄ olisi uskonut että minun kehoni voi juosta yli 5km kuolematta siihen! Askel suorastaan lentää (ainakin omalla asteikollani), lenkkien pituus kasvaa ja tunnen pätenyyden tunnetta. Muiden asteikolla suoritukseni lienevät varsin keskinkertaisia, mutta minulle ne tuovat ylpeyttä.






Tämä iäisyyden jatkunut kesä ja aivan ihanat uudet lenkkimaisemat ovat osasyy villityksen voimistumiseen. Ja jotta pysytään totuudessa, niin onhan naisellinen osasyykin - toive pudottaa muutama appelsiininkuorimuodostuma koivista kauniisiin maisemiin. Rikoot niskaan, kuulottimet korviin ja ponnekas päätös lähteä ulos.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti