Vihreetä mönjää

Tiedättehän niin sanotut mättöruoat - 
ne sapuskat, joita suu voi vaan syödä ja syödä ja syödä. Niitä hehkutetaan myös usein termillä ja ei kun ääntä kohti. Helposti mieleen juolahtaa pastat, pitsat, pullat, sipsit, ranskikset ym. pahuudet. Tänään hätsynpikaa kyhäämäni lounas reseptibongauksen innoittamana osoittautui tunnekokemukseltaan juuri tuollaiseksi mättöruoaksi, jota oli tyydyttävää rouskuttaa ja joka maistui yksinkertaiselle mutta niin hel...in hyvältä. Kiitos tuhannesti blogille Syötävän hyvää ja avokadopesto-kaalisalaatille.

Toinen koko talven ja kevään mussutettu ihana vihreä mönjä valmistuu kahdesta raaka-aineesta: avokadosta ja raejuustosta. Resepti: muussaa avokadon sisus haarukalla, sekoita kipossa raejuustosatsin kanssa. Mausta suolalla ja sitruunamehulla, jos sattuu olemaan. Maistuu loistavalta sellaisenaan, mutta myös ruoan lisäkkeenä tai ruisleivän päällä.

Tässä lisätty purutuntumaa kurkunpaloilla.

ps. avokado näyttäisi olevan edullista ja hyvää tällä hetkellä, satokausi?!?

Mitä kuuluu 1/2

En pahoittele hiljaiseloa vaan totean, että ihanaa olla taas täällä! Hiljaisuus blogin puolella on tarkoittanut sutinaa muualla elämässä. No ei nyt sutinaa sanan eräässä merkityksessä, vaan suurten muutosten edellä tapahtuvaa hässäkkää ja pientä säätöö. Käytän tämän palstatilan siis kevään random-kuulumisten kertomiseen vähän ystäväni arkipalojen tyyliin.

Kevään teeman tittelin nappaa yksinoikeutetusti pitkään suunniteltu, tarkkaan harkittu ja viimein toteutuva elämänmuutos. Muutan 20 vuoden karkumatkan jälkeen takaisin kotikaupunkiini Tampereelle! Muutos on valtava, jännittävä, hieman pelottavakin mutta ennen kaikkea ratkaisun perustana on joku sydänalassa tuntuva tunne ja kaipuu läheisten luo.

  
Eka kerta, kun autosta puhkesi kumi. Hupsuinta tilanteessa oli tunne, että kaikki kiire pysähtyi siihen paikkaan. Oli muka tuhat rautaa tulessa sinä iltana, mutta hienostipa ne asiat odotti auton hätäavun ajan ja tulivat kuitenkin tehdyksi.

 
Juhlinta on leimannut erityisesti viimeistä kuukautta. Aikoinaan paikkakunnaltamuuton plussia ja miinuksia punnitessa kivoihin asioihin lukeutui se, että saa pitää paljon läksiäis- ja tuparijuhlia. Ja kuulkaa niitä on nyt sitten pidetty ja juhlittu erinäisillä kokoonpanoilla!

Aivan ihastuttava viimeinen turkulainen aikuisten viikonloppu vietettiin kahdestaan rakkaan ystävän kanssa - hän tiivisti kaiken kertakaikkiaan kauniisti tällä tavalla. Parin eri työyhteisön kanssa on pidetty kotibileitä, hipattu yössä ja tarjottu lounasta töiden lomassa. Teinin ystävät pitivät meillä hienot yllätys-yökekkerit, joiden suunnittelu salaa oli puolet hauskuudesta. Sain osallistua myös yksien yo-juhlien menuun suunnitteluun ja toteutukseen.


Pahiten rempallaan oli meikäläisen pikkupihan nurmikko, kunnes tuli pakko (=vieraita) tehdä melkein polvenkorkuiselle heinikolle jokin ryhtiliike.


Yhteistyö ja hyvä tahto. Kiitos kysymästä, teinin vointi on kohentunut hienosti kevään aikana. Siihen sekä muuttoon liittyviä palavereja ja asioiden hoitamisia erinäisten tahojen kanssa on ollut riittämiin. Puhelinlangat ja sähköpostit on laulaneet, hakemuksia ja lomakkeita on täytelty, selvitelty ja saatu asioita hoidettua. Olen huomannut aikaista selkeämmin sen, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Rauhalliseen kysymykseen ja ihmettelyyn vastataan usein kauniisti ja selventäen, kiitokseen kiitoksella ja pahoitteluun pahoittelulla. Oman vaikuttamisen lisäksi on ollut ihana huomata, että ihmiset haluavat toisilleen hyvää ilman vastapalveluksiakin. Tästä osoituksen eräskin välipalan hakureissu pikkukaupassa, kun olin lähtenty rahatta liikenteeseen (jep..) ja seuraava kassajonossa halusi maksaa kahden euron evääni.  
 

 
Suosituin iltapuhde on ollut aikataulutus ja suunnittelu. Pieni suunnitteluvihkoni on täyttynyt sivu sivulta. Aiheet ovat kulkeneet akselia juhlat 1, juhlat 2, juhlat 3..., budjetointi, uuden asunnon huonekalujen sijoittelun pähkäilyä, hektisten viikkojen aikataulutusta jne.

 

Viimeisten läksiäisten jälkeen alkaa asunnon raivaus ja pakkaus sitten toden teolla. Pakkaan elämäni ja rakkaani pakettiautoon jo kolmen viikon päästä - hui!

Rai-rai

On sitä hippaamassakin tullut käytyä pitkän tauon jälkeen, mutta saatte kuvitella nyt vain pienissä mielissänne illan kulun, sillä se ei ole tämän tekstin pääaihe. Sen verran kuitenkin hippaillasta, että siihen kuului loistavan seuran lisäksi yllättävästi tiivis ysäritunnelma, Ressu ja Jussi sekä armoton joraus.

Hulabaloo on sittemmin jatkunut oman kodin seinien sisäpuolella. On tullut hyvä syy (josta lisää myöhemmin) laittaa laatikoiden syöverit ja hyllynperukat ruotuun. Raivattava esineistö on kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa ja kuin taikaiskusta sain aloitettua homman pala kerrallaan. Koko jutun ydin on "vain oikeasti käytössä oleva tavara jää". Ennen konreettista aloittamista pohdin kuumeisesti tarkempaa strategiaa. Kolusin muutamia minimalismi-henkisiä blogeja ja kirjoituksia tavaroiden raivaamisesta. 

Vaihtoehtoina oli lähinnä
a) Teen tavanomaisen siivouksen, jonka yhteydessä lähtee tavarat, joita vihaan / en kestä, jotka on jäänyt pieneksi tms. tai jotka on rikki.
b) Otan erilleen säilytettäväksi tavarapaljoudesta vain ne esineet ja tavarat, joita oikeasti käytän aktiivisesti ja joita ilman en tule toimeen, tai joudun ennen pitkää ostamaan tilalle uuden. Kaikki muu pitää pistää kiertoon tms.
c) Mitään sellaista ei saa säilyttää, mitä en ole tässä asunnossa asumiseni aikana (2 vuotta) tarvinnut kertaakaan tai muistanut edes olevan olemassa.

Vaiheessa.

 
Vaihtoehto a) on tuttu ja sinällään tietenkin toimiva, mutta tuntui liian pieneltä karsimiselta. Vaihtoehto b) tuntui kovin radikaalilta ja oletin idean kuitenkin kariutuvan jossain vaiheessa. Vähän sama fiilis tuli vaihtoehdosta c). Ettäkö mihinkä päädyin - johonkin sekamuotoiseen ilmeisesti, mutta radikaalimpaan kuin olen tottunut.

Aikaisemmilla muutoilla ja raivauskierroksilla olen todennut tuhoisaksi ajatuksen "tätähän voi vielä käyttää / tarvita jossain" tai "tästä vois tehdä..". Pääsääntö on, että jos en ole tavaraa muistanutkaan tai ajatuksista huolimatta kuitenkaan käyttänyt, en sitä tule käyttämään jatkossakaan. Näillä siis mentiin ja karsiminen on alkanut suotuisasti. Rohkenin laittaa vaikka mitä hyvää tavaraa (ja ostoshetkellä hintavaakin) kierrätyskassiin, jos sitä ei ole oikeasti tullut käytettyä. Vapauttava fiilis, kun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa ja turhautumista laiskana lojuvasta tavarasta.

Palaan aiheeseen vielä konreettisemmalla tasolla, jotta teksti pysyy jossain tolkullisessa pituudessa. Mutta olisi huippukiva lukea muiden ajatuksia raivaamisesta ja maallisesta mammonasta!

Viikonloppujen luksusta

On alkanut muodostua ihan tavaksi panostaa viikonlopun aamiaisiin. 
a) hyvästä ruoasta ja pienestä panostuksesta tulee niin hyvä mieli, kaikille
b) on vaihtelua arjen kaurapuuroon 
c) jälkipolvi malttaa nousta ajoissa ja syödä yhdessä, kun aamiaiseen on panostettu 
d) kunnon aamupalan jälkeen jää enemmän puhtia viikonlopun rientoihin eikä ole paniikkia tulla pian taas tekemään ruokaa
e) jälkipolvi tajuaa siivota mukinoitta pöydän, kun joku on kaiken herkun heitäkin varten valmistellut. 

Uunimunakas, tuoreet sämpylät, leivänpäällistä, mysliä, jugurttia, vadelmia ja teetä. Edellisaamuna syötiin kauralesepuuroa, marjakiisseliä, ruisleipää, keitettyjä munia ja tuoremehua.

Tuhdimpaa aamiaista helpottaa pieni edellisillan suunnittelu. Asian ennakoiminen kaupassakaan ei ole must, sillä pakkasen, jauhokaapin ja jääkaapin perusaineksista saa helposti pientä ekstraa ja vaihtelua aamupalapöytään vain mielikuvituksen käytöllä. Suunnittelun lisäksi esivalmistelen useimmiten osan aamiaisesta illalla - esim. laitan sämplyä/leipätaikinan kohoamaan yöksi, teen 
- vispipuuron 
- marjakiisselin  tai
- munavoin valmiiksi, 
otan marjoja sulamaan, kolistelen astiat valmiiksi jne. 

Teen keittämisen ja leipätarpeiden esillelaiton lisäksi teen jotain näistä:
- paistan sämpylät / pataleivän
- leipasen teeleipiä
- paistan pannukakun
- paistan pakaste-karjalanpiirakoita
- teen uunimunakkaan
- keitän munia
- paistan pekonia
- keitän manna-kauralesepuuron (fifti-fifti mannasuurimoita ja kauralesettä) tai riisipuuron
- pyöräytän smoothien.

Pöydälle kärrätään myös vaihtelevasti tuoremehua (lasikannussa tietenkin), teetä, leivänpäällistä ja kauden vihannesta, hedelmiä, marjoja, jugurttia, mysliä. Lopuksi sytytetään kynttilä ja laitetaan kajareista jotain akustista (esim. spotifyn acoustic morning tai Radio Aallon akustinen su-aamuisin klo 9-12).

Omanlaisiaan ihania aamuja kaikille!

Suutarin lapsen kengät ja pastalaatikko

Mitäs minä sanoin.

Tuo mieltäylentävä lause. Mutta ei kuulkaa tunnu niin makealta sanoa sitä itselle kuin toisille!  

Tätä elämän ylä- ja alamäkeä tarpoessa ei aina jää energiaa arjen asioiden ennakointiin. Minullakaan, jonka lempiharrastus on suunnittelu ja ruoanlaitto. Olen monet kerrat vannonut ruokatalouden suunnitelmallisuuden nimeen (ruokaviikkosuunnitelma, iso kauppareissu, aikataulutus, ennakointi ja esivalmistelu), mutta täytyipä taas kokea se toinen malli palatakseen vanhaan. Se mielestäni typerämpi tapa on hermoja raastava ja kallis (töiden jälkeen kauppaan ilman suunnitelmaa, tartun johonkin löyhään ex tempore suunnitelmaan, teen ruoan vain sille päivälle ja sama järjettömyys taas seuraavana päivänä). Tätä viikkoa edeltävänä viikonloppuna olin onneksi viisaampi, koska viime viikko oli edellisen kuvauksen kaltainen. Olen varautunut viikon rientoihin muutamalla valmiilla ruoalla, suunnitelmalla sekä valmiina odottavilla raaka-aineilla.

Arkiruokateemaan liittyen luottoreseptini pastalaatikosta, hätäsen kokin lasagnette. Takuuvarma jälkipolven omatoimilounas tai työeväs. 


Pastalaatikko jauhelihasta tai tonnikalasta

200-300g    pastaa (täysjyvä, kaura, ruis tms.)
400g         jauhelihaa
             TAI
2 prk        tonnikalaa
1 prk        tomaattimurskaa
1 prk        tuokakermaa
             suolaa, pippuria, basilikaa, oreganoa  

1. Keitä pasta melkein kypsäksi suolatussa vedessä. Jos teet jauhelihaversion, ruskista jauheliha.

3. Sekoita keskenään tomaattimurska, ruokakerma ja mausteet. Yrttejä saa olla aika reippaasti.

3. Sekoita pastat, jauheliha / tonnikala ja tomaattikerma keskenään, päälle juustoraastetta jos sattuu löytymään. Paista voidellussa uunivuoassa 200 asteessa reilu puoli tuntia. Mikäli vuoan päällä ei ole juustoa, voit käännellä vuoan pintaa paiston aikana ja / tai laittaa kannen / folion päälle loppuajaksi, ettei pastat aivan kärvenny.

  

Kausisalaatti

Saanen esitellä talven suosikkisalaatin ruoan kylkeen: pikainen kaalisalaatti. Tästä ei  kausi-, pika- ja suomiruoka parane. Kotimaista kaalia saa tällä hetkellä puoli-ilmaiseksi ja talvella jätän  lehtisalaatit ilmastosyistä muutoinkin vain juhlahetkiin. Tämä kaalisalaatti kannattaa valmistaa ennen ruoanlaittoa tai valmiin ruoan lämmitystä ja jättää maustumaan hetkeksi. Omalla tyylilläni valmistettaessa tiskiä ei tule kuin leikkuulaudan verran, annostelen salaatin siitä suoraan lautasille.

Pikainen coleslaw

kaalia
(porkkanaa, kurkkua, paprikaa, omenaa)
öljyä
valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria myllystä


1. Suikaloi juustohöylällä tai veitsellä kaalia tarvittava määrä ohuiksi suikaleiksi. Raasta halutessasi muuta vihannesta lisäksi.

2. Lisää leikkuulaudalle kaalille öljyä, viinietikkaa, suolaa ja pippuria - lisäile viinietikkaa pienin lorauksi, maista ja lisää tarvittaessa makusi mukaan.

3. Möyhennä mausteet kaaliin käsin Jamie Oliver -tyyliin ja jätä salaatti muhimaan lämpimän ruoan valmistamisen ajaksi.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin

Perhettäni kohdanneen katastrofaalisen syksyn aikana kulisseissa on tapahtunut vaivihkaa mukaviakin asioita. Kuten uudenvuoden pähkäilyssä totesin, muutamat ihmissuhteet ovat syventyneet vuoden aikana. Ainahan sitä on kuullut, että vaikeudet voi tiivistää ihmisiä yhteen, mutta näin on todellisuudessakin nyt käynyt. Tilanteeseen sopii myös latteus parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Olen asunut lasten isästä kahden tunnnin ajomatkan päässä jo 12 vuotta, mutta lapset ovat säännöllisesti käyneet isällään nuo kaikki vuodet. Lapset on vaihdettu ensin sylistä, sitten kädestä toiseen juna- tai bussipysäkillä, viimeisinä vuosina vain laitettu bussiin ja tekstattu vastaanottajalle "Bussissa, kaikki ok". Meidän vanhempien yhteydenpito on rajoittunut puhelimessa puhumiseen; plärätty kalentereista viikonloppuja, sovittu kalliimmista hankinnoista ja harrastuksista sekä informoitu sarastamisista tai muista poikkeuksista. Aikoinaan erilleen päädyttyämme päätimme, että koska olemme tehneet jo lapsille ison vääryyden erotessamme, ei meillä ole varaa enää aiheuttaa traumoja vihanpidolla tai riitelyllä. Asiat on hoitunut sinällään hyvin ja asiallisesti koko ajan, mutta on voinut mennä vuosiakin (!), että emme ole nähneet vaan lapset ovat kulkeneet kotien väliä.

Tyttären (3v) perhepiirroksen rekonstruktio, arvaa kuka on isä..

 
Muutos alkoi hiljalleen siitä, että molempien osoitteiden puolivanhemmat poistuivat kuvioista. Syksyllä teineillä oli hinku laivalle kavereidensa kanssa, mutta homma tyssäsi siihen, että kaikki eivät olisi mahtuneet samaan hyttiin. Lapset ehdotti sitten, että iskä lähtisi nuortenmiesten hyttivalvojaksi. Ajatus tuntui oudolta, mutta hetken mietittyämme kyllästyimme kuuntelemaan vinkumista ja suostuimme. Ennakoin, että vietän reissun hytissä kirjan ja suklaan seurassa. Toisin kävi ja me porukat päivystettiin milloin missäkin käytävällä tai ravintolassa, kun nuoriso tekstaili tekemisistään tai kävivät näytillä. Siinä tuli sitten juteltua ja tutustuttua toiseen vähän kuin uudelleen. Ette te tästä rakkaustarinaa kuitenkaan saa vaan enemmänkin eheytymistarinan.

Toisen teinin sairastuminen pian tuon reissun jälkeen on vienyt yhteydenpidon uusiin ulottuvuuksiin. Akuutissa vaiheessa raportointi oli päivittäistä puhumista ja jatkuvaa viestittelyä: mites päivä on menny? mitään uutta? kuis se ja se asia? jne. Iskän viikonloppujen korvaajaksi iskä alkoi suhaamaan paikkakuntien väliä. Teiniä katsomaan sairaalaan, viettämään päivälomia ja moikkaamaan toistakin mukulaansa. Jouluaatto vietettiin yhdessä. Yhteydenpito on jatkunut tiiviinä lasten vaihdosten ja myös yhdessä vietetyn ajan muodossa; käyty kahviloissa ja kylillä, koristeltu pipareita, katseltu youtubepätkiä, istuttu koriskatsomossa ym. 

Konkreettisen yhteydenpidon tiiviyden ja luonteen muuttumisen lisäksi muutoksella on ollut vaikutuksia omaan käsitykseen perheestä ja vanhemmuudesta. Olen ollut lasten ainoa lähivanhempi erittäin pitkään, huolimatta välissä olleesta, jo kariutuneesta toisesta liitosta. Olen tottunut hoitamaan lasten asiat yksin: hankkimaan vaatteet ja tarvikkeet ja laittamaan ruoan, huolehtimaan viemiset ja aikataulut, käymään vanhempainvarteissa, juhlissa ja esityksissä, olemaan perillä lasten asioista ja tehdä yhteistyötä päiväkodin ja koulun kanssa, selvittämään riidat ja tuhmuudet, kannustamaan ja olemaan läsnä. On ollut hämmentävää sekä huojentavaa alkaa jakamaan osaa tuosta vastuusta selkeämmin ja määrällisesti enemmän jonkun kanssa. Joku on istunut kanssani isoissa teiniä koskevissa palavereissa, ei ole tarvinnut jokaista asiaa itse selvittää, hoitaa ja puhelua soittaa, en ole ollut ainoa joka murehtii, nukkuu huonosti öitään ja huolehtii joka sekunti, joku muukin on kannustanut, ohjannut ja keksinyt tekemistä tylsinä hetkinä. 

Eilen teini puki tämän positiivisen muutoksen sanoiksi: Meillä on ihan paras perhe. Muistan usein kipuilleeni tuon lauseen kanssa mm. tv-ohjemien parissa tai isän- ja äitienpäivinä pienenä tyhjyyden tunteena. Mutta nyt pystyin allekirjoittamaan tunteen täysin: emme ole edelleenkään ns. ehjä perhe tai pariskunta isän kanssa, mutta välimatkoista huolimatta meidät neljä sitoo yhteen yhteinen ideologia, tunnesiteet ja välittäminen, lapset. Tämä tarina toimikoon kannustimena kaikille löytämään oma tiensä ja onnensa elämässä asiassa kuin asiassa - sekä olemaan iloinen siitä mitä on, ei muerhtia sitä mitä puuttuu.