sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Viikonloppujen luksusta


On alkanut muodostua ihan tavaksi panostaa viikonlopun aamiaisiin. 
a) hyvästä ruoasta ja pienestä panostuksesta tulee niin hyvä mieli, kaikille
b) on vaihtelua arjen kaurapuuroon 
c) jälkipolvi malttaa nousta ajoissa ja syödä yhdessä, kun aamiaiseen on panostettu 
d) kunnon aamupalan jälkeen jää enemmän puhtia viikonlopun rientoihin eikä ole paniikkia tulla pian taas tekemään ruokaa
e) jälkipolvi tajuaa siivota mukinoitta pöydän, kun joku on kaiken herkun heitäkin varten valmistellut. 


Uunimunakas, tuoreet sämpylät, leivänpäällistä, mysliä, jugurttia, vadelmia ja teetä. Edellisaamuna syötiin kauralesepuuroa, marjakiisseliä, ruisleipää, keitettyjä munia ja tuoremehua.

Tuhdimpaa aamiaista helpottaa pieni edellisillan suunnittelu. Asian ennakoiminen kaupassakaan ei ole must, sillä pakkasen, jauhokaapin ja jääkaapin perusaineksista saa helposti pientä ekstraa ja vaihtelua aamupalapöytään vain mielikuvituksen käytöllä. Suunnittelun lisäksi esivalmistelen useimmiten osan aamiaisesta illalla - esim. laitan sämplyä/leipätaikinan kohoamaan yöksi, teen 
- vispipuuron 
- marjakiisselin  tai
- munavoin valmiiksi, 
otan marjoja sulamaan, kolistelen astiat valmiiksi jne. 

Teen keittämisen ja leipätarpeiden esillelaiton lisäksi teen jotain näistä:
- paistan sämpylätpataleivän
- leipasen teeleipiä
- paistan pannukakun
- paistan pakaste-karjalanpiirakoita
- teen uunimunakkaan
- keitän munia
- paistan pekonia
- keitän manna-kauralesepuuron (fifti-fifti mannasuurimoita ja kauralesettä) tai riisipuuron
- pyöräytän smoothien.




Pöydälle kärrätään myös vaihtelevasti tuoremehua (lasikannussa tietenkin), teetä, leivänpäällistä ja kauden vihannesta, hedelmiä, marjoja, jugurttia, mysliä. Lopuksi sytytetään kynttilä ja laitetaan kajareista jotain akustista (esim. spotifyn acoustic morning tai Radio Aallon akustinen su-aamuisin klo 9-12).

Omanlaisiaan ihania aamuja kaikille!


4 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Radio Aallon akustinen sunnuntai-aamu soi yleensä meilläkin. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  2. Nams, herkullisen näköinen aamiainen. Minullakin on monesti mielessä tehdä herkkuaamiainen, mutta meidän muu perhe on aamuvirkkuja, joten en kertakaikkiaan jaksa nousta niin aikaisin... tai voisihan tietysti tarjota brunssin vaikka vähän myöhemminkin :)

    VastaaPoista
  3. Vähän myöhäisempi yhteinen aamupala kuulostaa kivalta, aikaiset heräävät saavat syödä pahimpaan nälkään jotain pientä ja valmistella sinulle valmiin pöydän, eikö?? 😃

    VastaaPoista