perjantai 6. kesäkuuta 2014

Juhlaressi


Rippijuhliin on kolmisen viikkoa aikaa ja ressiä pukkaa. Juhlat on pyörinyt mielessä jossain määrin jo vuoden ajan; ajatus virisi tarkalleen 1.6.2013 naapurustossa vietetyistä yo-juhlista. Havahduin valkolakkisesta nuorukaisesta, kadun vallanneesta autorivistöstä, korkojen kopinasta ja ruusujen roikottajista tosiasiaan, että omassakin taloudessa täytyy alkaa raapimaan kasaan juhlasettiä.


Perhesovun kannalta kriittisin hankinta.
 

Koska kahvitukset vietetään 2-kerroksisessa kolmiossa ja paikalle on kutsuttu reilut 20 lähisukulaista, on tässä muutama hiuskarva kieltämättä kiskottu ja tuumailuhetki vietetty. Taloudessa ei löydy (hää)lahjaksi saatuja kahviastiastotusinoita eikä oikeastaan mitään tarpeeksi koko juhlaväelle. Sisätilojen neliöitä on auttamatta liian vähän. Koska en aio kuitenkaan muuttaa juhlien vuoksi, hankkia kaikkea omaksi vain muutamia pirskeitä varten, pistää sisustusta uusiksi tai menettää täysin hermojani, juhlista tulee pakostakin kotikutoiset ja tiivistunnelmaiset.

 
Pihistellähän voi myös tyylikkäästi ja siihen on ollut nyt tämä vuosi aikaa. Olen hiljalleen hankkinut astioita ja tarjoilutarvikkeita. Olen priorisoinut hankinnoissa yksittäisiä esim. tarjoiluun ja kattamiseen liittyviä tarvikkeita. Monta samaa esinettä eli ruokailuastioita olen hankkinut lähinnä vain kirpputorilta ja tehnyt mielestäni huippulöytöjä. Lainaan loput tai pistän pahaa aavistamattoman keittiöapurin kesken päivän tiskaushommiin!
 

Hankintoja kirppikseltä ja marketista.


Mutta ruoasta ei onneksi tarvitse tinkiä, eikä meinaan tingitä! On perattu varmaan satoja reseptejä, testailtu ruokia ja kakkuja, kerätty mielipiteitä maistajaisissa, pidetty suljettuja lippuäänestyksiä menuvaihtoehdoista. Ja vaihdettu jo lukkoonlyödyt ruoat täysin toisiin :) Nyt on menu valmiina aikataulutuksineen ja muutamat lähi-ihmiset valjastettu pieneen avunantoon. 


Rakas ja tärkeä suunnitteluvihko.


Esittelen lopuksi kaksi hylättyä menuvaihtoehtoa ja voittajaruoat tulee eetteriin kuvineen juhlien jälkeen, mikäli joku muistaa/pystyy/kerkiää kuvata ne ennen tuhoa.

Sijalle kolme päätyi kaikista iisein vaihtoehto ja allekirjoittaneen suosikki:
  • salaatti mansikoilla ja juustolla (feta tai halloumi)
  • marinoidut herkkusienet
  • paahdetut ja marinoidut paprikat
  • paahdetut ja marinoidut tomaatit 
  • moderni munajuusto
  • uunikasvikset
  • riivitty possu
  
Sijalle kaksi päätyi mielestäni lapsiystävällisin vaihtoehto ja luulin tämän voittavan:
  • salaatti mansikoilla ja juustolla (feta tai halloumi)
  • perunasalaatti
  • lihapullat
  • marinoidut lisäkkeet x3 (samat kuin edellisessä)
  • lohi-juustokakku
  • parmesankakku

Täytyy kuitenkin sanoa, että voittaja on kyllä aika hyvä setti, toisaalta vaivalloisin. Ruokien lisäksi siis tietenkin täytekakku, hyydytetty kakku x2, pikkuleivät sekä varatorttu katastrofien ja suursyömäreiden varalta!

Ressin merkeissä jatketaan ja toivotaan kaunista säätä sekä onnen tunteita!
 

5 kommenttia:

  1. Yhdet juhlat selätetty. Jälkiviisaana olisin palkannut joko siivoojan tai ostanut osan tarjoiluja. Omalle kontolle jäi liikaa hommia... Lisäksi tein aivan liikaa ruokaa, noin puolet liikaa! Ostin myös kirpputorilta astioita, hienot 70-luvun kahvikupit! Mutta hyvin meni kaikki ja olipa perheellä valmista ruokaa kaapit täynnä. Tsemppiä ja iloa juhlavalmisteluihin! Terveisin Blogistasi pitävä lukija

    VastaaPoista
  2. Onnittelut juhlista selviämisestä! Aika perinteistä taitaa olla, että niska limassa sitä itse väsää ja paljon on hommaa. Olen ulkoistanut joitain asioita lähi-ihmisille, mm. äitini tulee auttamaan paikkojen järkkäämisessä ja viimehetken siivouksessa, ja muutama tarjottava tulee kummien valmistamana suoraan pöytään. Kyllä se vastuu silti itsellä on ja tekemättömien asioiden lista vielä melkoinen. Luotan kuitenkin siihen, että kaikki menee hyvin ja itsekin saa uurastuksesta palkintona hyvän mielen juhlan tunnusta.

    Kiitos tsempeistä ja kivasta kommentista!

    VastaaPoista
  3. Pahaa aavistamaton keittiöapulainen ottaa tiskaushansat mukaan :) Kyllä näin hyvällä suunnittelulla tulee varmasti hyvät juhlat. Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty-sääntö pätee tässäkin. Ja viihtyisimmät juhlat ovat juurikin kotikutoisia ja tiivistunnelmaisia. Onneksi näissä juhlissa saan olla mukana!

    VastaaPoista
  4. Tiskaushanskat toiminee pikanttina väripilkkuna puvustuksessa, voishan ne tuunata vaikka rusetilla tai tekokukalla ;) Vai onko enemmän glittermeininki?

    VastaaPoista
  5. Oman tyttäreni rippijuhlista viisastuneena neuvon sinua ottamaan avustavaa henkilökuntaa keittiöhommiin juhlan ajaksi jotta ehdit seurustelemaan vieraiden kanssa. Itse touhusin kaiken tyttäreni juhlissa ja se ei ollut viisasta! Heidi

    VastaaPoista