perjantai 31. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - soijapulla ei ole lihapulla


Harkitsin myös otsikkoa Ei ole lihapullan voittanutta, mutta pidetään yllä vielä lihattoman lokakuun positiivista ilmapiiriä. Soijapullat liittyvät lihattoman haasteosioon, jossa olen testaillut pitkään aikomiani reseptejä. Olen testannut kolmea soijapyöryköiden reseptiä toiveena löytää lihapullien kasvisversio. Otsikosta voinette päätellä, että eipä ole natsannut. Piti nimittäin ihan itse tajuta totuus, että kasvisruoka on kasvisruokaa, ei liharuokaa. 

Tekemäni soijapyörykät ovat olleet enemmän tai vähemmän hyvänmakuisia, mutta vaikka moni soijarouheruoka vaikuttaakin erehdyttävästi jauhelihaisia serkkujaan, soijapyöryköiltä se ei onnistu. Eikä kai siis tarvitsekaan.

Koska olen sekä reseptikriitikko että maku- ja koostumustuomari, ei kokeilemani soijapyörykät ole aivan läpäissyt laatuvaatimuksiani. Yleinen vika oli liian löysä rakenne ja levähtäminen lättänäksi. Sijalle 1 päässeet olivat kauniin pyöreitä uunissa paistuttuaan, mutta levähtivät lämmitettyäni ne tomaattikastikkeessa toisella ruokailukerralla. Toinen yleinen "vika" oli se, että ne eivät maistuneet lihapullilta, jep.. Mainittakoon, että mukulat tykkäsivät kaikista soijapullista paljon, jopa lihansyöjänuorukainen. Ehkäpä pitää jatkaa parhaan parhaan reseptin kehittelyä ja julkaisen ehkä sitten täälläkin.


Sijalle 1 nousi resepti kirjasta Aurinkomaa: soijarouhetta, kikherne- tai perunajauhoja (en muista..), kestuppia, sipulia, mausteita

Sijan 2 lunasti resepti netin syövereistä: mm. soijarouhetta, korppujauhoja, salsakastiketta, tacomaustetta, juustoraastetta.

Sijalle 3 jäi resepti kirjasta Emäntänä Olga: mm. soijarouhetta, soijahiutaleita, kesäkurpitsaa, sipulia, juustoraastetta, spelttijauhoja, mausteita.
  
 

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - inspistä kasvisruokiin


Saakutin atk uhkaa nitistää blogin päivittämistä parhaansa mukaan. Vaikkei kuvani mitään laatumatskua olekaan, on vaikea silti postata ilman niitä. Täytyy nyt vähän soveltaa sitten.


Parhaat inspikset ruoanlaittoon tulee kahdesta reseptikirjoista ja blogeista. Lihattoman teemassa kokoan omat parhaiksi kokemani lähteet, joista löytyy varmimmin hyviä kasvisruokareseptejä. Olen aikamoinen reseptikriitikko ja mikä tahansa ei mene seulasta läpi. Arvostelun kohteena resepteissä on
  • maku ja ruoan koostumus (tässä olen yllättävän usein ruokakunnan kriittisin: vaikka olen kaikkiruokaisin, olen resepteiden suhteen varsinainen besserwisser ja ikityytymätön)
  • raaka-aineiden hinta
  • raaka-aineiden tavallisuus ja mahdollisimman pitkälle kaapista löytyvää
  • raaka-aineiden ravintoarvot (vehnä, sokeri ja puolivalmisteet esim. ruokakermat vähintäänkin minimiin)
  • ravintoarvojen balanssi, kasvisruoissa mielellään proteiinin lähde mukana reseptissä



Inspiroivimmat kirjat kasvisruoanlaittoon ovat itselleni olleet 
  • Emäntänä Olga: tämän kirjan reseptien ansiosta kasvisruokien menekki kasvoi perheessämme merkittävästi. sSosittelen kirjan reseptejä erityisen lämpimästi lihansyöjien kasviskokeiluihin: suurin osa resepteistä on moneen makuun sopivia ja riittävän tavallisia. Plussaa kauniista kuvista ja yksinkertaisista raaka-aineista.
  • Apukokin keittokirja: Inspiroivia (kasvis)ruokareseptejä ja plussaa kannustuksesta lasten kanssa kokkailuun ja makumaailman laajentamiseen.
  • Syömään - kotiruokien parhaat: Sekasyöjän ehdoton perusopus, joka kannustaa kasvisten käyttöön jokaisella aterialla, ohjeiden ravintoarvoihin voi luottaa. Kirjan resepteillä tulee aina hyvää ruokaa!! 


Takuuvarmimmat kasvisruokareseptit olen löytänyt erityisesti näistä blogeista:

  • Chocochili: Todella maukkaita vegaanireseptejä. Osassa reseptejä eksoottisempia raaka-aineita, mutta myös ihan perusjampan kaapista löytyvää. Takuuvarmat maut.
  • maku.fi tulee usein tsekattua ja kokeiltuakin.


Viimeiseksi täysin subjektiivinen mielipiteeni kaupallisista S- ja K-ryhmän reseteistä: S-ryhmä voittaa 6-0. S-ryhmä panostaa hyvään reseptiin (=makuun) ja perusraaka-aineisiin, K-ryhmä Pirkka-tuotteiden mainostamiseen ja trendeihin ruoan maun, hinnan ja järkevyyden kustannuksella. 


Mistä te saatte parhaat inspikset ja mitkä olette kokeneet parhaiksi reseptien lähteiksi? t. Utelias
 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Tomaattikeitto



Tomaattikeitto on erittäin edullinen, maistuva ja hyvän mielen arkiruoka. Tässä vuosia palvellut resepti kahdella variaatiolla. Pidempään blogia seuranneet huomaavat varmaan minun toistavan itseäni (resepti julkaistu jo maaliskuussakin), mutta tomaattikeittoreseptiä ei voi jättää lihattoman lokakuun sarjasta.



Tomaattikeitto
Vasemmalla on yli 10 vuoden ajan palvellut reseptirunko eli perinteinen, vehnällä suurustettu ja tuorejuustolla pyöristetty keitto. Sitä ei kannata pakastaa, koska muuttuu rakeiseksi.
Oikealla on variaatio vähempikaloriseen(?), mutta täyttävään, vehnättömään, mausteiseen linssitomaattikeittoon, joka toimii hyvin pakastimenkin kautta.


1       sipuli
4-5     valkosipulinkynttä
        öljyä
4       viipaletta (vehnä)leipää   2,5 dl punaisia linssejä  
1 tlk   tomaattimurskaa
8-10 dl vettä
1       kasvisliemikuutio
2 tl    paprikajauhetta
½ tl    mustapippuria
½ tl    suolaa
2 tl    (ruoko)sokeria
100 g   tuorejuustoa               Ei tuorejuustoa 
2 tl    meiramia tai basilikaa


VEHNÄ-TUOREJUUSTOVERSIO
1. Palottele leipä. Hienonna sipulit, kuullota ja hauduta ölyssä kattilassa.
2. Lisää muut aineet paitsi tuorejuusto ja yrtti. Keitä miedolla lämmöllä ainakin puoli tuntia. Sekottele pohjasta välillä.
3. Soseuta halutessasi, lisää tuorejuusto ja yrtti.


TOMAATTI-LINSSIKEITTO

Valmistus edellisen ohjeen kaltaisesti näine lisäyksineen:
- muista huuhdella linssit ennen keittoon lisäämistä
- keittoajaksi riittää 20min
- soseuta halutessasi, rakenne tällöin jauhoisempi.
Voit maustaa keiton hieman reilulla kädellä eli laittaa 5 valkosipulin kynttä, mustapippuria himpan enemmän ja vaikka ripaus chilijauhetta.

torstai 23. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - mustapapupihvit ja hampparibaari


Erilaiset pihvit ja pyörykät on monesta syystä käteviä: helppo tehdä iso satsi kerralla varsinkin uunissa paistaen, lisukkeiden avulla saa hyvin erilaisia aterioita ja yli jääneet on loistavia pakastettavia. Tässä yksi koko perheemme tykkäämä papupihviresepti, joka sopii monenlaiseen seuraan, esim. kasvispaistosten, uunijuuresten, lohkoperunoiden, riisin / speltin kanssa, hampurilaisen väliin ja perinteisimmillään vaikka muusin kaverina. Mustapapupihvit rakastavat erityisesti jugurttikastiketta (suola ja pippuri riittävät mausteeksi) ja kiva purutuntuma tulee auringonkukansiemenistä. 


(Pahoittelut vanhoista kuvista - tekniset ongelmat jatkuvat mutta lokakuu uhkaa loppua ja kasvisvinkkejä riittäisi vaikka kuinka..)

Eivät ne kovin mustia tällä kertaa olleet, väri tuppaa vaihtelemaan..


Mustapapupihvit (HS:n resepti)
4 isoa hampurilaisen väliin sopivaa pihviä, melko pieni annos

 
1 tlk  säilöttyjä mustapapuja
1      sipuli
4      valkosipulinkynttä
2 rkl  öljyä paistamiseen
1 dl   kaurahiutaleita
½ dl   auringonkukansiemeniä
½ dl   oliiviöljyä
1 rkl  soijakastiketta
½ tl   suolaa
1 tl   chilihiutaleita
½ tl   rouhittua mustapippuria
½ tl   paprikajauhetta
½ tl   juustokuminaa

¼ tl   jauhettua korianteria

1. Valuta ja huuhtele mustapavut. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. 
2. Kuullota sipulia pannulla öljyssä, lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki. Lisää tilkka vettä ja hauduttele pehmeäksi noin 5 minuuttia.
3. Mittaa kulhoon pavut, sipuliseos ja loput aineet. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella tai käytä tehosekoitinta.
4. Pyörittele ja painele öljytyin käsin neljä mehevää pihviä uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Halutessasi voit paistaa vielä pannulla tumman pinnan ennen tarjoilua.
 


 

 

Yllä olevassa kuvassa on esimerkki melkein vuoden takaisesta hampparibaarista , johon esim. nämä mustapapupihvit sopivat erinomaisesti.


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Bolognese soijasta


Tämä on ensimmäisiä ja siten ratkaisevakin soijarouhe-ruoka, jonka avulla tuote pääsi perheemme vakikäyttöön. Soijarouhe on yksi kätevimmistä nyhjää tyhjästä-päivien aineksista, koska sen kanssa sopivia raaka-aineitakin on yleensä aina kaapissa. Tämä resepti on juuri siitä syystä huippu: tarvitsee vain soijarouhetta, sipulia, pastaa, tomaattimurskaa ja mausteita. Lisäksi tämä ehdottomasti helposti omaksuttava kasvisruoka.



Bolognese con soija (reilu satsi)

4 dl   soijarouhetta
1      iso sipuli
1      valkosipulin kynsi
       öljyä 
1      kasvisliemikuutio
3-4 dl vettä

2 tlk  tomaattimurskaa
3 tl   paprikajauhetta
2 tl   oreganoa
2 tl   basilikaa
2 tl   (intiaani)sokeria
       suolaa
       mustapippuria myllystä
       ripaus chiliä
       (kermaa tai tuorejuustoa, jos kaapista löytyy)


1. Kuullota silputtua sipulia ja valkosipulia reilussa öljyssä (soijarouhe tarvitsee rasvaa), lisää soijarouhe ja paista hetki. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä erissä. Anna kiehuskella, kunnes vesi on imeytynyt soijarouheeseen.
2. Lisää tomaattimurskat ja mausteet, hauduta vähintään 10 minuuttia. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.
3. Tarjoa täysjyväpastan, juustoraasteen, salaatin (ja ketsupin) kera.



ps. pahoittelut tauosta, kuvien lisääminen on jäissä mutta päätin nyt julkaista ilman kuvaa ja ehkä lisäillä, jahka pääsemme tekniikan kanssa väleihin.. 
 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - lätyt ja pannarit


Koulujen ja päiväkotien pinaattilättypäivät taitavat ovat edelleen tosi suosittuja. Samaa konseptia on kiitollista pyörittää kotosalla, joko lättyinä tai helpommin pannareina. 


Ruokaisat lätyt ja pannarithan ovat perinteisesti niitä pinaattisia. Tämän lisäksi porkkanaiset uppoavat hyvin ja lehtikaali - tuo superfood - menee ihan täysillä pinaatista, jos sanaa lehtikaali ei uskalla ääneen lausua. Lättyjen kyytipoikana perinteisesti puolukkahillo tai puolukka-omenasose sekä jotain vihreää ja tuoretta. Raejuusto on myös hyvä lisäke tuomaan lisää ruokaisuutta.


Pinaatti-, porkkana- tai lehtikaalilätyt
noin 30 pikkulättyä

3      munaa
6 dl   maitoa
2-3dl  jauhoja (vehnää ja/tai spelttiä, laitan osan täysjyvää)
1 tl   suolaa
1 rkl  öljyä

PORKKANALÄTTYIHIN 2-3 kpl porkkanaa raastettuna
PINAATTILÄTTYIHIN 1ps pakastepinaattia sulatettuna
LEHTIKAALILÄTTYIHIN noin 3dl lehtikaalisilppua.

1. Kuori ja raasta porkkana / sulata pakastepinaatti /silppua lehtikaali ilman lehtiruoteja pieneksi silpuksi.
2. Riko munien rakenne rikki, lisää puolet maidosta ja suola. Vatkaa jauhot hyvin sekaan, lisää loppu maito, öljy ja pinaatti/lehtikaali/porkkanaraaste.
3. Anna taikinan turvota jääkaapissa vähintään ½ tuntia.
4. Paista pienessä määrässä öljy-voiseosta lettupannulla.



Jokaiselle oma pino, niin ei tuu riitaa..

 
Pinaattipannari on perheemme klassikkoresepti. Pellillinen valmistuu iltasella seuraavaa päivää varten ja tällä on pelastettu monet ns. lentävät ruokailut kunkin aikataluun sopivaksi.

1 ps   pakastepinaattia
2      munaa
8 dl   maitoa
5 dl   jauhoja (vehnää ja / tai spelttiä, laitan osan täysjyvää)
1 tl   suolaa
2-3rkl sulatettua voita / margariinia

1. Sulata ja valuta pinaatti.
2. Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään.
3. Kaada leivinpaperille uunipellille ja paista 225 asteisessa uunissa noin 30min.

HUOM!! Jos uunipeltisi on kovin iso, voit tehdä 1½ kertaisen annoksen. 




perjantai 17. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Uunijuureskavalkadi


Uunijuurekset ja -kasvikset menevät vähän samaan kastiin wokkien ja paistosten kanssa. Kurkataan jääkaapin alaosaan ja haalitaan 2-4 laatua sopivat määrät. Uunikasviksissakin saa käyttää mielikuvitusta. Tosin täytyy todeta, että perinteinen setti on uunijuureksissa kyllä aika voittamaton, mausteeksikaan ei oikeasti tarvita suolaa ja pippuria kummempaa. Tässä muutamia kännykän kuvavirrasta poimittuja uunijuures-settejä:

Suomisetti eli perinteiset uunijuurekset
- perunaa, porkkanaa, lanttua ja punajuurta
- öljyä, suolaa, pippuria myllystä
 




 Sitä sun tätä - kasvikset
- perunaa, parsakaalia, paprikaa
- oliiviöljyä, suolaa, pippuria, Välimeren tai Provencalen yrttisekoitusta





Pestomarinoidut kasvikset
- bataattia, punasipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa ja parsakaalia
- öliiviöljyä, suolaa, pippuria. Pesto lisätään paistuneisiin kasviksiin, tarjotaan lämpimänä tai kylmänä pestossa muhittuaan muutaman tunnin.
- jos haluaa hifistellä, kasvikset voi kypsennellä kullekin parhaalla tavalla: parsakaali höyryttämällä, kesäkurpitsa-sipuli-paprika pannulla ja vain bataatti paahdettuna uunissa. Toki kaikki voi lykätä uuniinkin, mutta näin kypsyydet tuli perfect.







Valmistus
1. Kuori ja pilko ainekset reippaan kokoisiksi paloiksi. Perunaa ja porkkanaa ei tarvitse kuoria, perunaa ei edes kannata! Porkkana on makuasia..
2. Sujauta kasvikset muovipussiin (esim. kaupan vihannespussi), heitä perään suolaa, pippuria ja mahdolliset muut mausteet, pyörittele sekaisin.
3. Lisää pussiin öljyä muutama ruokalusikallinen riippuen kasvisten määrästä, pyörittele tasaisesti kasviksille.
4. Kypsennä 225 asteisessa uunissa 30-60 minuuttia. Eri kasvikset kypsyvät eri ajassa: esim. ylimmän kuvan juurekset vaativat tunnin ajan, keskikuvan kasvikset on lisäilty kyspymymisjärjestyksessä: perunat ensin yksin ainakin vartin verran, loppuajaksi paprikat ja parsakaali.

  • Uunikasvikset ovat parhaimmillaan liha-, kala- ja kanaruokien sekä kasvispullien ja pihvien lisäkkeenä perunan/riisin/pastan sijaan.
  • Jäljelle jääneet kasvikset maistuvat kylmänä lisäkkeenä.
  • Jäljelle jääneet perinteiset uunijuurekset kietoutuvat muusiperunan kanssa juuresmuusiksi, vinkki täällä.

torstai 16. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Makaronilaatikko


Soijaa pukkaa.. Makaronilaatikon kasvisversioita on monenlaisia, mutta tämä versio uppoaa ongelmitta koko pöytäseurueelle ketsuppi kyytipoikanaan. Lyhyestä virsi kaunis ja katso mielestäni paras soijamakaronilaatikon ohje Pumpkin Jam -blogista.  Jutussa mielipiteitä myös soijarouheen käsittelystä, mutta itse olen joissain resepteissä saanut muutkin tavat toimimaan.


Arkimättöä, seuranaan nopsaan ryöpättyä pinaattia ja pikkutomaattejna.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Lasagnehuijaus


Soijarouheesta valmistetut ruoat ovat kuuluisia siitä, että niillä pystyy huijaamaan paatuneimpiakin lihansöyjiä. Näin kävi vuosi sitten pahaa aavistamattomille vieraille. Tässä erinomainen, mehukas ja maukas lasagneresepti (Olga Temosen kirjasta Emäntänä Olga). 


Kyllä kelpas.

Soijalasagne

Punainen kastike

2      sipulia
1      valkosipulin kynsi
       reilusti oliiviöljyä
1½cm   pala tuoretta chiliä tai chilijauhetta
3 tl   paprikajauhetta
3 dl   tummaa soijarouhetta
2-3 dl vettä 
 
3 tl   kuivattua oreganoa
1 rkl  (intiaani)sokeria
2 tlk  tomaattimurskaa
1½     kasvisliemikuutiota

Valkokastike
8 dl   maitoa
150g   sulatejuustoa (esim. voimakas Koskenlaskija) 

       Täysjyvälasagnelevyjä 

1. Silppua sipulit, puhdista chilipalko siemenistä ja silppua pieneksi. 
2. Kuullota sipuleita hetki öljyssä, lisää chilisilppu ja paprikajauhe ja paista hetki että maut "irtoaa". Lisää kuiva soijarouhe ja paista hetki, lisää öljyä tarvittaessa. Lisää vettä parissa erässä siten, että vesi imeytyy kokonaan soijarouheeseen.
3. Lisää tomaattimurska ja loput mausteet, anna kastikkeen hautua 5-10 minuuttia.

4.Kaada maito paksupohjaiseen vuokaan, pilko sulatejuusto sekaan ja kuumenna kunnes juusto on sulanut.
5. Lado uunivuoan pohjalle molempia kastikkeita ja lasagnelevyjä niin, että viimeiseksi pinnalle jää reippaati kastikkeista. 
6. Paista 225 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. 


Vinkki!!
Kyseinen soijakastike sopii hyvin myös kesäkurpitsalasagneen, jota olen onnistuneesti valmistanut tällä reseptillä. Jauhelihakastike korvataan siis yllä olevalla soijaoruhekastikkeella, valkokastiketta ei kesäkurpitsalasagneen tarvita.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Herkkuja paprikasta


Paprikan sesonki on vielä käynnissä, erityisesti ulkomaista saa puoli-ilmaiseksi. Paprika on tietysti herkkua sellaisenaan, leivällä tai salaatissa, kevyesti kypsennettynä wokin osasena, mutta se maistuu erityisesti myös valmistettuna. 
 
Paprikaherkkuni top 3: 
  • marinoidut paprikat
  • täytetyt paprikat
  • paprika-tomaattilisäke

Ja reseptit ilman erityistä esihölinää, olkaa hyvät!




Paahdetut ja marinoidut paprikat
Herkullista lisäkkeenä, leivän päällä, salaatissa tai osana noutopöytää. Resepti kirjasta Apukokin keittokirja.

6    paprikaa
2    valkosipulin kynttä
2 tl punaviinietikkaa
     suolaa
     mustapippuria

1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Puolita paprikat, poista siemenkodat, siemenet ja valkoiset osat. Aseta leivinpaperille kuori ylöspäin.

2. Kuori ja silppua valkosipulit, laita marinoitumaan viinietikkaan.

3. Paahda paprikoita uunin yläosassa, kunnes pinta alkaa mustumaan kunnolla ja kuori näyttää irtoavalta, arviolta 15-25min. Ota paprikat uunista, laita folio paprikoiden päälle ja anna jäähtyä noin vartin. 

4. Irrota kuoret vetäen sen verran, kun helposti lähtee, suikaloi / kuutioi paprikat isoiksi suupaloiksi. Laita paprikat, valkosipuli-viinietikkaseos sekä suolaa ja pippuria lasipurkkiin. Kääntele sekaisin ja anna marinoitua vähintään pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään.



Makea ja maistuva paprika-tomaattimuhennos
Ihana lisäke pyöryköille ja pihveille, tai sellaisenaan riisin / spelttihelmien kera. Resepti kirjasta Oma Sato - Puutarhurin hyötykasviopas.

   
2-3   sipulia
2-3   valkosipulin kynttä
1 kg  paprikoita (punainen, keltainen, oranssi)
½kg   tomaatteja
      öljyä
1 rkl paprikajauhetta
2 tl  (ruoko)sokeria
      suolaa, pippuria      

1. Suikaloi sipuli, hienonna vlakosipulit, suikaloi paprikat, lohko tomaatit.

2. Kuullota sipuleita öljyssä kasarissa. Lisää paprikat sekä paprikajauhe ja hauduta miedolla lämmöllä noin 10 min.

3. Lisää tomaatit, mausta sokerilla sekä suolalla. Jatka hauduttamista n. 15min. 


Täytetyt paprikat kasvis-sieni-spelttitäytteellä.


Täytetyt paprikat tyylillä "tajunnan virtaa" 

Erityisen suositeltava kasvisruoka lihansyöjille, kunhan vaan täyte on mehukas ja juustoa tarpeeksi. Tarjoa salaatin ja leivän kera.
  • paprikoita haluttu määrä 
1. Puolita paprikat, siivoa siemenistä ja valkoisista osista. Laita pellille kuori alaspäin ja paahda paprikoita 200 asteisessa uunissa vartin verran, kunnes paprikoiden pohjalle alkaa keräytyä hieman nestettä. Valmista sillä välin täyte, "ohje" alla. 

2. Ota uunista, kaada neste pois tai imeytä se talouspaperiin. Täytä paprikat, ripottele halutessasi juustoraastetta päälle ja paista 225 asteisessa uunissa vielä 15-25min riippuen täytteestä.


Täyte (suluissa määrä 4 paprikalle eli 8 puolikkaalle)
  • haluamiasi kasviksia suikaloituna tai raastettuna, esim. sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, sieniä, paprikoita, porkkanaa, kukkakaalisilppua. (Reilu puoli litraa silputtua / raastettua kasvista)
  • kypsäksi keitettyä riisiä, spelttihelmiä, ohraryynejä tai quinoaa (1½dl)
  • suolaa, (½) liemikuutio, pippuria, kuivattuja yrttejä kuten basilikaa, oreganoa, timjamia, meiramia tai miksei rakuunaakin.
  • juustoraastetta ja/tai tuore- tai sulatejuustoa (75g)

1. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla, lisää suikaloidut ja pilkotut kasvikset, kypsentele. Mausta tarpeeksi ja maistele.

2. Lisää kypsäksi keitettyä riisiä tms. sekä valitsemaasi juustotuotetta sen verran, että täytteestä tulee mukavan tahmeaa ja paremmin koossa pysyvää. Voit jättää juustoraastetta päälle ripoteltavaksi.

3. Täytä paprikat, paista 225 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen ruokailua.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Tuhatyksi wokkia ja paistosta


Vaihe 1: 
Osta kaupasta kaudenmukaisia ja / tai tarjouksessa olevia kasviksia ja juureksia ilman sen suurempaa suunnitelmaa.

Vaihe 2: Muista katsoa joku päivä vihanneslaareihin, mitä niistä syntyisi. Mitkä sopii yhteen? Mitä makumaailmaa haetaan? Mitä tarjotaan lisäksi?

Vaihe 3.
Kuori, silppua, lohko ja pilko. 

Vaihe 4:
Paista öljyssä, kypsennä, mausta ja lappaa napaan.


Kaverina nuudelit ja mustapavut


Meillä syödään viikottain kuvatun kaltaisesti erilaisia wokkeja ja paistoksia erinäisistä vihanneksista ja juureksista. Harvoin niissä mitään sääntöä tai reseptiä on, mutta tiettyjä lainalaisuuksia kyllä liittyen lähinnä kypsymisjärjestykseen ja makujen mätsäämiseen. Sanoisin, että melkein mitä vaan juuresta tai vihannesta voi tai kannatta wokata, paitsi näin äkkiseltään tulee mieleen epäsopivina peruna, bataatti ja punajuuri.






 
Minun todellisuudessa paistosten ja wokkien makumaailmoita on periaatteessa kolme:  

perinteinen  
  • kasvisliemikuutio / aromisuola, mieto yrtti esim. ruohosipuli
  • esim. sipuli, keräkaali, porkkana, paprika, parsakaali

Italia / Välimeri
  • oregano, basilika, timjami, rakuuna ym. yrtit
  • esim. sipuli, valkosipuli, herkkusieni, paprika, kesäkurpitsa, pinaatti

itämainen  
  • soija, viinietikka, inkivääri, chili, kookos
  • esim. sipuli, porkkana, paprika, keräkaali, vihreät pavut 




Muutama yksityiskohta yksittäisistä kasviksista hommaa helpottamaan tai makua parantamaan:
Parsakaali ja kukkakaali kannattaa höyryttää tai keittää vedessä melkein kypsäksi ja lisätä ihan lopuksi mukaan, näin tulee paras kypsyys ja koostumus.
Keräkaali kannattaa suikaloida juustohöylällä, jolloin kaalista tulee tosi ohut ja nopeasti kypsyvä.
Kesäkurpitsa ja valkosipuli ovat erottamaton makupari.
Tomaatti antaa kivaa nesteytystä kypsymistä varten Italialais / Välimerityyppiseen paistokseen lisättynä loppuvaiheessa.
Siemenet antavat kivaa rakennetta ja purtavuutta.
Pinaatti lisätään jo muun ollessa kypsää, pyöräytellään maksimissaan muutaman kerran, että vetäytyy ja menee vähän kasaan.


Lopuksi vielä ohjenuorani wokin maustamisesta:

noin 1 litra suikalotuja vihanneksia
             öljyä paistamiseen
1-2 rkl      soijakastiketta
½-1 rkl      viinietikkaa
1 rkl        ruoko- tai fariinisokeria
             mustapippuria (ja suolaa tarvittaessa).           
  

torstai 9. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - linssipihvit


Nämä linssipihvit ovat pinnaltaan ihanan rapeita ja sopivan mietoja mutta maukkaita. Taikina vaikuttaa ensin täysin mahdottomalta pysyäkseen kasassa paistaessa, mutta ihmeitä tapahtuu, kun malttaa paistaa rauhassa kunnon pinnan ennen kääntämistä. (Skeptikko minussa lisää taikinaan kyllä yleensä yhden kananmunan varmuudeksi.) Syömme näitä yleensä juuresmuusin, speltti-sipuli-porkkana"risoton" tai kasviswokkien kanssa. Luxusta on jugurttikastikelisäke, mutta meillä uppoaa komiasti ilmankin.



Linssipihvit (kirjasta Aurinkomaa)

2 dl   vihreitä linssejä
5 dl   vettä keittämiseen

1      pieni sipuli
5 dl   keitettujä vihreitä linssejä
1 dl   seesaminsiemeniä
1 dl   kikherne- tai spelttijauhoja
1 tl   jauhettua korianteria
1 tl   suolaa
       mustapippuria
1 dl   juustoraastetta
(1     muna)
(2rkl  tuoretta persiljaa)

1. Huuhtele linssit ja keitä miedosti suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi.

2. Alkuperäisessä ohjeessa sipulisilppu lisätään raakana taikinaan, mutta minä toimin seuraavasti: Pilko sipuli, kuullota öljyssä ja lisää tilkka vettä. Hauduta pehmeäksi.

3. Sekoita kaikki taikinan ainekset huolellisesti sekaisin ja anna taikinan levätä jääkaapissa 15-30min.

4. Muotoile pihvejä ja paista pannulla öljyssä rapeiksi.


tiistai 7. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - ihania patoja bataatista


Kuka voi vastustaa bataattia? En minä ainakaan, eikä kukaan tuntemani muukaan. Bataatti on mukavan matala kynnys kasvisruokailuun ja tapa totuttautua samassa myös esim. linsseihin tai papuihin. Bataatti sopii tietysti loistavasti kasvissosekeittoon sekä uunijuureksiksi. Olenpa bongannut myös täytetty bataatti -reseptin sekä bataattipyöryköiden ohjeet, joita täytynee joskus vielä testailla. Menin lykkäämään Pinterestiin hakusanan sweet potato ja nyt ei riitä palstatila kuvaamaan, mitä kaikkea sieltä sitten löytyi.


Kaksi bataattipataa on vakiinnuttanut asemansa meidän arkiruokana, joiden kokeilua suosittelen enemmän kuin lämpimästi! Aikaisemminkin blogissani hehkuttamat bataattichili  blogista Chocochili ja bataatti-linssipata Eeva Kolun reseptillä.


Viimeisimpänä tuli kokeiltua meksikolaissävytteistä bataatti-jauhelihapatareseptiä Ruokailmiö-blogista. Tein sekä jauheliha- että kasvisversiot pienillä muokkauksilla, jätin lihaversiosta kidneypavut pois. Molemmat oli maukkaita, mutta täytyy sanoa että lihaversio oli ihan törkeen hyvää! Jos haluaa saada skeptikon tottumaan bataattiin, vihreisiin linsseihin ja / tai quinoaan sekä uskomaan, että "ei ne maistu miltään" - tuo typerä argumentti - kannattaa ehdottomasti kokeilla. Makunsa puolesta sopisi hyvin myös tortillojen täytteeksi.


 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Lihaton lokakuu - Punajuuripasta


Alkaisi taas olla punajuurisesonki parhaimmillaan. Mahtavan kokoisia ja edullisia punajuuria kannattaa muistaa ostaa - note to self. Tämä punajuuripastaresepti on Olga Temosen kirjasta Emäntänä Olga. 

Perheen skeptikon ihastuminen tähän ruokaan tuli ihan puskista! Olin ihan varma, että jo väri saa nuorukaisen valitsemaan jääkaapista pelkän ketsupin pastansa kaveriksi, mutta toisin kävi ja hän on kunnostautunut myös tämän ruoan kinuamisessa. Punajuuripasta on myös todellista budjettiruokaa, joten ei kannata vaihtaa kuohukermaa ruokakermaksi (kokeiltu on). Keitän punajuuret valmiiksi edellisenä iltana aikaa säästäkseni.




Punajuuripasta

1     sipuli
6     pientä keitettuä punajuurta
25g   voita
1 dl  kuohukermaa
      suolaa
      mustapippuria

(Tarjoiluun fetajuustoa ja tuoretta basilikaa)

1. Raasta kypsäksi keitetyt punajuuret. Silppua sipuli. 

2. Kuullota sipulia voissa, lisää punajuuret ja kuullota hetki. Lisää kerma ja mausteet, ja anna hautua kannen alla 15 minuuttia.

3. Tarjoa pastan kanssa, jos sattuu löytymään fetaa ja / tai tuoretta basilikaa, tarjoa niitäkin. Meillä uppoaa kyllä ilmankin.