keskiviikko 27. marraskuuta 2013

osta osta osta




Kuvassa tasan kuukauden aikana talouteeni kulkentunut kierrätykseen lähtevä lehti- ja mainospino. Onko tuossa jotain järkeä?


 
36cm asiaa?

Voisin osallistua Radio Aallon taannoiseen aamukisaan MEOKkiin (mä en oo koskaan) teolla "mä en oo koskaan laittanut postilaatikkoon lappua -ei mainoksia- ". Mutta nyt laitan. Olen asiaa toki kauan aikonut, mutta minua on pidätellyt muutama varmaan aika tuttu ilmiö. On tavallaan kiva saada postia ja selailla päiväkahvin ohessa, paikallislehdissä on joskus mukavia juttuja ja ilmoituksia mm. tapahtumista tai paikallisista yrityksistä ja kauppaketjujen (ruoka)tarjouksia tulee toki lehdistä bongattua ja hyödynnettyä.






Lohduttaudun tulevaan ei mainoksia -muutokseen sanonnalla "poissa silmistä, poissa mielestä". Haluan välttää mainosten aiheuttamaa kuluttamisen houkutusta, ekologisia vaikutuksia teolla tuskin tulee olemaan, valitettavasti. Luulen oikeasti, että en jää monestakaan asiasta paitsi vaikka tuota infoa ei postiluukustani tursua. Sanomalehtien nettisivuilla käyn joka tapauksessa päivittäin, voin lisätä repertuaariin paikallislehtien sivuja. Ruokatarjouksia tuppaan jo nykyäänkin tsekata netistä, ihan samoja ne on näyttäneet konkreetissa lehdessäkin olla..



Joulupostia odotellessa.


Sitten on vielä käsiteltävänä jokajouluinen pohdinta korttien lähettämisestä. Mitä jos korvaisin tänä vuonna osan virtuaalitehrvehdyksellä? Tai ostaisin valmiita kortteja vaikka joltain yhdistykseltä itse tehtyjen sijaan. Saas nähdä, miten käy..


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kotio



Hahaa, käänteistä psykologiaa tai ainakin oman pään kääntötemppu. Sen sijaan, että alkaisin (taas) urputtamaan tätä vuodenaikaa ja kaikkea siihen liittyvää ankeutta, päädyinkin näkemään valokuviani selaillessa ajanjakson toisella tavalla. Rakastan kotiani ja nythän on juuri se aika, kun minä viihdyn täällä kaikista parhaiten. 



 
Miksi sitä ihminen usein näkee juuri sen mitä ei ole, mitä ei tee tai saatika saa aikaseksi. Kun voisi nähdä sen kivan asian tästä hetkestä. Että ihanaa olla kuule ihan luvan kanssa kotona, täällähän sitä kelpaa nyt ollakin kaikelta kurjalta piilossa ja suojassa. Kesällä on turha sitten vikistä, että kun ei olla koskaan kotona. Nyt saat olla, hurraa!







Täytyy kyllä sanoa, että suorastaan hävettää täällä tätä juhlia, mutta niin kuin aikaisemmassakin postauksessa huomattu, meikäläisen aivoitukset kulkevat tällä hetkellä kovin basic-tason oivalluksissa. Haittaakse? Olen todennut elämän muillakin alueilla usein, että elämä on oppimista ja oppiminen on prosessi. Prosessi pyörii ympyrää, jossa käydään läpi ehkä aina vain sitä yhtä ja samaa teemaa pienine variaatioineen, mutta uusilla kierroksilla asiaan tarttuu lisää uutta, vanha opittu muovautuu uudelleen tai toisaalta palataan uusien tuulien jälkeen vanhaan totuuteen. Ei ole hullumpaa keksiä pyörää uudelleen, meinaan itse.



Tässä vaiheessa vielä sovussa..



Normaalista poiketen kauppareissu kävellen,
eikä harrastuskuskauksen yhteydessä.

Tähän vuodenaikaan vielä palatakseni päätän olla itselleni jossain määrin armollinen ja jossain määrin kannustava koutsi. Jos ei ole pakko mennä ulos, en mene. Toisinaan saatan puolipakottaa itseni, koska tiedän että olen tosi iloinen sen tehtyäni. Tänään olin porrastelemassa iltapäivällä valosaan aikaan, sain kovasti paljon voimia ja iloa. Huono omatunto toki kolkuttaa liikunnan vähäisyydestä ja levon tarpeesta, mutta olen itseni kanssa jo sen verran elänyt, että tiedän asian olevan eri tavalla taas kevätpuolella. Otetaan irti taas tästä ajasta se, mitä irtoaa. 






perjantai 15. marraskuuta 2013

KotiHese



Viherkeesi.

Perjantaisin on tullut tavaksi syödä jotain ei niin arkista. Yksi esimerkki tästä on hampparibaari. Konseptina kotihese on kovin fleksiibeli kaapin tarjonnalle ja käytettävissä olevalle ajalle. Ei tarvi olla valkosta eineshöttösämpylää, jauhelihapihviä ja cheddaria tuottaakseen lapsille heidän janoaman mättöfiiliksen. Oikeastaan meidän home made Hese ei taida täyttää montaakaan oikean hampurilaisaterian kriteerejä, leipänä kun on useimmiten kaapista löytyvää (ruis)leipää ja syömme hampparit open burger -meningillä.  



Kalapuikko-ruishampurilaiset sipulirenkailla,
lisänä peruna- ja lanttutikut.

Hampparit sopivat hyvin myös hävikintorjuntatalkoisiin. Kuvissa näkyvällä kerralla hävikkiuhkalta pelastettiin lanttu perunoiden sekaan ranskalaisiksi, ranskankerman ja tuorejuuston loput kietoutuivat mausteiden kera kastikkeeksi, kalapuikot olivat unohtuneet muuten vaan pakastimeen. Yksi buffet ei kovin montaa laatua tarvitse, tässä listaa kokeilluista variaatioista:

  • mikä tahansa leipä paahtimen kautta
  • jauhelihapihvit, kikhernepihvit, kalapuikot, kanapihvit
  • paistettu kananmuna
  • juustosiivut
  • pekoni tai kinkkusiivut paistettuna
  • sipulirenkaat pannulta
  • ananas, persikka tms. hedelmä pihviin soinnutettuna
  • kermaviilin, ranskankerman, majoneesien ja tuorejuustojen loput kastikkeeksi maustettuna
  • suolakurkku
  • kastiketpurkkien loput (pestot, tahnat, kastikkeet)
  • salaatti, tomaatti, kurkku, paprika ym. tuore
  • ketsuppia ja sinappia ilman hamppari ei ole hamppari

  • viher-, coleslaw-, pasta-, couscous- tai mitä tahansa salaattia lisänä
  • ranskikset, lohkoperunat tai uunijuurekset dipattuna ketsuppiin tai johonkin soosiin



On se leipä ja kalapuikotkin siellä..




Oleellista on sormisyöminen ja totuuden nimissä mättömeininki, "hei tuotko nästyykiä!" -huudot ja kastikkeista sotkuset suupielet. Ekan harkitun ja esteettisen annoksen jälkeen kaikki kipot pitää saada tyhjäksi ja siitä jokainen sitten kasaa itselleen vielä naposteltavaa.

Hyvän mielen ja rakkauden sävyttämää ruokaa.


torstai 14. marraskuuta 2013

Pää täynnä


'Pää täynnä kaikenlaista joutavaa, joka ei kuuluis sinne ollenkaan.'


Koitin saada jotenkin kiinni kuluneista viime viikoista ja mieleen tulvahti yhtäkkiä edellä mainittu fraasi. Biisin nimikin on vielä osuvasti Elämän tarkoitus. Asioita alakulon takaa voisi listata pitkäänkin, mutta hieman ajatuksia valoittamaan avataan nyt vain "muutama": pimeys, luonnon välikuolema, oman unentarpeen kasvu vs. arkirutiinien hoitaminen, jälkikasvun syysväsymys ja -kiukku, lenkkeilyn laiminlyönti verukkeena kylmyys ja sade, tunnesyöminen ja kaikesta tästä aiheutunut lumipalloefektimäinen tunnemylläkkä. Huoh.




Viisas työkaveri kertoi lukeneensa, että tänä vuodenaikana täytyisi antaa itselleen ihan lupakin vetäytä, hiljentyä ja lukkiutua peiton alle aina kun on mahdollista. Jos siltä tuntuu. Ja kyllä, siltä tuntuu.

Otin kuulemani varovaisesti vastaan paremmankin puutteessa. Menin ajoissa nukkumaan, pistin kellon herättämään vartin myöhempään ja otin aamuun tietoisen rauhallisen moodin. Muutaman toiston jälkeen pahin väsymys oli helpottanut. Päätin olla murehtimatta lenkkeily skippaamista ja kehua itseäni fillarin valitsemisesta päivän kuluneuvoksi. Tein ihanaa siemenmysliä ja annoin itselleni luvan napostella sitä rahkan ja taatelien lisäksi. Koitin olla ottamatta paineita työpaikan kahvihuoneessa nappaamistani herkuista.



Aamu pitkällä kaavalla.




Jotain mukavaa nähdessäni tai tehdessäni aloin ottamaan hetkestä enemmän irti - klisee joo - mutta kyllä ihmisen pitää näköjään aika kauan elää että ottaa tuonkin asian käyttöön ja hyödyksi. Pysähdyin ihastelemaan kauniita taloja. Kävin kirpparilla, käytin ihmettelyyn aikaa ja unohdin hetkeksi kaiken muun. Lähdin tyttären kanssa kaupungin pääkirjastoon, ihastelin arkkitehtuuria, otettiin kuvia Tuomiokirkosta, naurettiin ja oltiin noloja.


 

Ikkunaostoksilla.


Kirpparilöydöt.

Noiden pienten tekojen lisäksi ja tehosteeksi kirjoitan niistä asioista tänne, selaan kännykkään otettuja kuvia noista hetkistä. Vähitellen voimat palautuvat tai ainakaan ne eivät merkittävästi vähenny lisää. Kohta saa fiilistelläkin sitten joulua ja sen varalle tehdyt suunnitelmatkin piristävät mieltä.



Askel keveempänä.

Valoa Sinun syksyysi!

 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Roskiin vai lautaselle?



Pakkopullaa eli piimäpiirakka
kyseenalaisessa iässä olevasta piimästä.

Ruokahävikin vähentäminen on kummitellut mielessä koko viikon. Kuvittelen suoriutuvani kulutusta vastaavasta ruokavarojen hankinnasta hyvin, mutta viikon aikana havahduin asiaan syvällisemmin, kun Hävikkiviikkoa tulvi tiedotusvälineistä.

Jouduin heittämään sädekehän roskiin ja tajuamaan tietoisemmin omassakin taloudessa syntyvän hävikkiä. Meillä sitä syntyy herkimmin kahdesta lähteestä:
1. osittain käytetyt kermat tai hapanmaitotuotteet
2. kasvikset ja juurekset (perunat ja porkkanat menee pehmeiksi ja/tai alkaa itämään, salaatin loput mätänee, sitruunan puolikkaat kuivuu jne).


Vähältä näyttää, mutta
tuostakin tulee monet ateriat.

Tällä viikolla olin erityisen tietoinen kaapissa kummittelevasta jäävuorisalaatista ja päässäni käytin sen jo alkuviikosta - todellisuudessa vasta lauantaina! Mieli on ehkä nopea, mutta itse sitä aktivoituu toimimaan "sitten joskus", kyllä mä vielä kerkiän. Paprikoidenkin suhteen oli käydä hullusti: luulin niiden olevan ihan jees viikonloppuna käytettäväksi, mutta pussin avattuani siellä muhikin jo mukavat yllärit..



Luonnossa vaikuttivat vielä epäilyttävämmiltä..


Mutta jotta päästään ongelman ytimeen, täytyy mennä tapahtumien alkulähteille. Minussa asustavan pikkuhamsterin on nimittäin kovin vaikea vastustaa tarjouksia ja nuokin molemmat ovat ex-tempore -hankintoja torilta (paprikoita 6kpl / 1€, 2 jäävuorisalaattia 1€). Järkikin sanoo, että ne pitäisi käyttää tuolla hinnalla myytynä heti - ei viikon (tai kahden) päästä. Marketeissa myytävien 2 kg:n edullisten pussien käyttäminen loppuun on myös yksi tyyppiesimerkki hamstrausongelmastani.

Tarina päättyy kuitenkin aika onnellisesti: hävikkiviikon sisuuntamana vastustin kiusausta heittää ällön näköiset vihannekset roskiin (varsinkin tuon salaatin kanssa käytiin taistoa) ja otin veitsen kauniiseen käteen. Osan paprikoista piilotin lihapulliin, evääksi päätynyt kana-oharapaistos sai värilisän ja lounaalla tarjottiin lihan kanssa salaattia ja paprika-sipulilisäkettä.



Hävikki lautasella, käyttökelpoista jäi kuitenkin aika lailla!



Ei huono lauantailounas.

Tämän kokemuksen jälkeen jätin myös lauantain kaupassa käynnin välistä. Totesin, että jääkaapin vihannesosasto sekä kuivakaappi pullistelee edelleen ja saan niistä kyllä syödäkseni. Tätä päätöstä voimisti myös Ylen Nenäpäivä -ohjelmassa esitetty kolmihenkisen perheen tarina, jossa orvot 7-, 5- ja 3-vuotiaat lapset elivät savimajassaan keskenään ja faktat liikkuivat kaiken muun kurjuuden ohella  siinä, että joka päivä ei syödä.

Valmentaja minussa muistuttaa itselleen taas menestyksen avaimet: kartoita tilanne huolella, laita pää työhön, suunnittele ja toteuta. Ja jos avaimet hukkuu, koitetaan löytää ne uudelleen, ei se oo niin vaarallista.






keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Evästystä työssä



Syön töissä pääsääntöisesti eväitä. Tottumuksena se on minulle aika uusi, mutta olen kehitellyt siihen ihan toimivat systeemit. Syön lounaaksi aina oikeaa ruokaa. Työpäivää ei pärjää leivällä, ananas-rahkalla, pussipuurolla tai nuudeleilla ilman ikäviä seuraamuksia (mm. karkinosto kotimatkalla, kotiintuloahdistus ja ilta-ahminta). Syön lounaalla sitä mitä kotonakin perheen kanssa söisin: emme syö iltaruokana pakastenuudeliannoksia..





Soijalihistä ja "salaattia".
Ja tuon kaakun kanssa kävi huonosti..

    
Tätä rataa lounastetaan
  • viikonlopun tai edellisen päivän tähteitä
  • kasviksia / salaattia osana lounasta
  • yön yli marinoidut kasvikset, peruna tai pasta salaatin tai pyöryköiden kaverina
  • ruisleipä keittojen kaverina
   


Pakasteesta
  • keittoja
  • laatikko- ja pataruokia
  • pyöryköitä, pihvejä, murekkeita
  • ruokaisia piirakoita


Taas on mistä ottaa.



Lounaspaikasta kilohinnalla
  • lisukesalaattia
  • lämmintä ruokaa

Sipulipiiras kotoa ja salaatti lounaspaikasta.




Eväsaski tulee yleisimmin napattua pakasteesta aamulla, melkein kaikki ruoat kestää pakastamisen hyvin. Askit täyttyvät ruokailujen tähteistä, tarkoituksella yli-isoista satseista tai sitten on valmistettu ihan pelkästään pakkasta varten. Jäisten rasioiden mukaan ottamisessa on bonuksena se, että ne ei valuta mehuja kalenteriin, puhelimiin, rahapussiin ym. repun sisältöön!





Työevästämisen iso plussa on myös se, että saa syödä sitä mitä itse haluaa. Närkästystä herättäviä, omia herkkuja on kiva syödä töissä, kukaan ei valita ja ne pysyvät pakasteessa tallessa. Tässä kuvassa kyseisistä ruoista uusin löytö eli feikki -pinaattikeitto . Keitto on oikeasti pinaattinen kukkakaalikeitto, mutta pääasia on, että on sikahyvää ja sen kanssa sopii kananmuna.


Jännä pinaattikeitto 
(oma versio alkuperäisestä) 


1     kukkakaali (n. 500g)
1 ps  pakastepinaattia
2 dl  kermaa (kaurakermaa omassa versiossa)
100g  Koskenlaskija voimakas -sulatejuustoa
      suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää, basilikaa, hippu kasvisliemikuutiota

1. Keitä pilkottu kukkakaali, pinaatti ja kuivattu basilika kypsäksi vesimäärässä, joka nippa nappa peittää kasvikset.
2. Soseuta sauvasekoittimella.
3. Lisää kerma ja juusto, mausta ja kuumenna.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Arghea


Marraskuuta. Aamu alkaa hämärissä, koti-ilta alkaa hämärissä, välissä vaihtelevia ilmiöitä.





Joskus on parempi sää kun aina..







Näin kuvakollaasina tämä vuodenaika tuntuu toimivan aika kivasti. Tulenpa kurkkimaan sitten tätä, kun kiukuttaa.






lauantai 2. marraskuuta 2013

Unohdettu herkku



Raejuustopaistos eli
pannarin ja kotijuuston risteytys?

Ainakin kuvauksellisesti ottaen kylkeen sopisi
jotkut kauniit marjat, mutta nyt ei kerinny.
Kuvakin on kaikin puolin huono, koska asiakkaalla oli kiire. 

Reseptikirjani uumeniin oli puoliksi unohtunut nykyisiin ruokakäsityksiini loistavasti sopiva ja sovellettava jälkiruoka / iltapala. Alkuperäinen resepti Yhteishyvästä (taas kerran). Kaapista ei löytynyt ihan kaikkia reseptin aineita ja nekin mitattiin vähän sinne päin. Tässä oma muokattu versio, joka meni kyllä ihan täydestä:


Raejuustopaistos

100 g   rahkaa
200 g   raejuustoo
½ dl    mantelirouhetta
        (= pussin pohja hasselpähkinärouhetta)
1,5 dl  rasvatonta maitoa
1 rkl   sulaa voita tai pullomargariinia
2 rkl   ruokokidesokeria
1 tl    vaniljasokeria
2       kananmunaa

1. Laita uuni kuumiamaan 200 asteeseen.
2. Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa (resepti toimii hyvin ilman mantelia / pähkinääkin.). Kaada pienehköön uunivuokaan.
3. Paista uunin keskitasolla 40 min.

Anna hetken jäähtyä, maistuu parhaimmalta puolilämpösenä marjojen tai hillosilmän kanssa (tai menee ihan el naturellenakin).